
Tero Tiitua ei nähdä pelaamassa tämän vuoden seurajoukkueiden Champions Cupissa, koska seura oli rekisteröinyt pelaajan riveihinsä liian myöhään. Falunin rekisteröinti myöhästyi kaksi päivää virallisesta takarajasta. Asiasta kertoo ruotsalainen Expressen-iltapäivälehti.
Champions Cup pelataan 1.–5. lokakuuta Sveitsin Zürichissä.
Erikoiseksi asian tekee se, että Tiitu oli vapailla markkinoilla jo keväästä lähtien ja siirto Faluniin vahvistettiin 7. heinäkuuta. Pelaajan rekisteröinti olisi pitänyt suorittaa Champions Cupia silmällä pitäen viimeistään 1. syyskuuta. Tiitun kohdalla se oli tehty vasta 3. syyskuuta, eli lähes kaksi kuukautta siirron jälkeen. Ruotsin Superliigassa Tiitu on saanut kuitenkin pelata kauden alusta lähtien.
– Me missasimme sen. Se on paha moka, inhimillinen virhe. Mutta olemme silti tehneet todella hölmön virheen. Tämä on todella harmillista hänen kannaltaan. Mutta mitä muutakaan voimme tehdä kuin olla pahoillamme? kommentoi Falunin urheilutoimenjohtaja Patrik Bäck Expressenille.

IFF:n suomalainen pääsihteeri John Liljelund vahvisti Pääkallo.fi:lle puhelimitse Falun mokan. Liljelund myös kertoi, ettei asialle ole mitään tehtävissä.
– Yksinkertainen selitys on se, että Falun on rekisteröinyt Tero Tiitun liian myöhään IFF:n sääntöjen mukaan. Joukkueiden piti ilmoittaa 1. syyskuuta mennessä lista pelaajista, jotka voivat pelata Champions Cupissa. Tämä on suuri henkilökohtainen tragedia pelaajalle, mistä olemme tottakai pahoillamme. Iso menetys turnauksella ja koko kansainväliselle salibandylle, kommentoi Pääkallo.fi:lle IFF:n pääsihteeeri John Liljelund.
Tiitu on toipunut hyvin polvivammastaan ja iski viikonloppuna voittomaalin Falunin 5-4-voitto-ottelussa. Pääkallo.fi:lle Tiitu kertoi toipumisestaan reilu viikko sitten. Pääkallo.fi:n kattavan Ruotsin Superliigan ennakon voi puolestaan lukea tästä.
Lähde: Expressen
Teksti: Joel Siltanen & Jussi Ojala