Miesten Salibandyn MM-finaali 2012, miesten Champions Cup -finaali 2013 ja miesten Champions Cup -finaali 2014. Siinä on viimeisen kolmen vuoden tapahtumat, joiden aikana suomalaista miessalibandya on kyykytetty oikein huolella.

Kuvittelin ja toivoin mielessäni, että kauden ensimmäinen kirjoitukseni olisi voinut keskittyä Happeen juhliin tai ainakin hyvään esitykseen vuoden 2014 Champions Cupissa, mutta nyt ei valitettavasti näin käynyt. Muutaman päivän palauttelun jälkeen olen mielestäni ja mielessäni löytänyt sen ajatuksen virran mihin tässä ja nyt pitää pureutua. Kyse on niin yksinkertaisesta asiasta kuin harjoittelu.

Aikaisemmat kirjoitukseni ovat pääsääntöisesti perustuneet joukkueiden taktisen pelin analysoimiseen ja käsittelyyn. Suomalaisen salibandyn tila ei kuitenkaan tällä hetkellä johdu siitä, että emme osaisi suomalaisen salibandyn huipputasolla (seurajoukkueet ja maajoukkueet) jo kaiken maailman taktisia kuvioita ulkoa. Hieno asia on se, että ne alkavat jo olla huippupelaajiemme takaraivossa ainakin jollakin tasolla hallussa.

Suurin syy nykyiseen ruotsalaiseen ylivoimaan löytyy fyysisestä ja pallollisesta ylivoimasta. Ja tämä ylivoima on tuonut mukanaan myös henkisen ylivoiman.

SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen osui erittäin oikeaan, kun hän twiittasi, että ”tuskin kovin moni käsittää, kuinka kaamean kovia ja poikkeuksellisia Falunin huippuyksilöt ovat.” Suomalaisen salibandyn seuraava suuri tehtävä onkin selvittää, miksi he ovat näin kaamean kovia ja poikkeuksellisia.

Falunin ykköskentällinen: keskushyökkääjä nro 8 Jonas Adriansson. Vasen laitahyökkääjä nro 9 Alexander Calante-Carsltröm. Oikea laitahyökkääjä (mielestäni maailman paras salibandynpelaaja tällä hetkellä) nro 7 Rasmus Enström. Vasen puolustaja nro 33 Johannes Larsson ja oikea puolustaja nro 22 Emil Johansson.

Tässä siis maailman kovin yksittäinen kentällinen tällä hetkellä. Seuraavassa pureudutaan siihen, että miksi?

Eräs suomalainen ruotsissa päävalmentajana valmentanut totesi Falunista seuraavaa: ”Yritettiin lähteä heitä vastaan pelaamaan lyhyttä ja terävää vaihtoa, mutta suunnitelmat menivät pieleen, kun heidän ykköskentällisensä pelasi helposti 3 min vaihtoja ja pääosin tämän ajan pallollisena. He yksinkertaisesti rytmittävät peliä niin hyvin ja pelaavat pitkiä vaihtoja, että vastustajan on lähes mahdotonta toteuttaa omaa peliään.”

Champions Cupissa vuonna 2013 Tampereella ja nyt Sveitsissä oli Falunin pelissä yksi yhteinen tekijä. He pelaavat omaa peliään pääsääntöisesti kahdella kentällä ja pystyvät määrittelemään oman pallollisen pelinsä kautta pelin rytmin. Vaikka heillä riittääkin miehitys kolmeen pelaavaan kentälliseen, niin silti he käyttävät jatkuvasti vain kahden parhaan kenttänsä miehiä. Ja vielä kaiken lisäksi kaikista kovimmissa paikoissa plus yli- ja alivoimissa.

Kaksi vuotta kentän laidalla tätä ihailleena voin todeta sen johtuvan kahdesta seikasta. Niin kuin jo mainitsin, niin äärimmäisen kovasta fyysisestä kunnosta ja lähes täydellisyyttä hipovasta pallollisesta pelistä.

Falun liikkuu kentällä koko ajan ja kovaa sekä pallollisena että pallottomana. Ja tässä mukana liikkuu myös peliväline eli pallo. Pallottomana he antavat vastustajan pääsääntöisesti rakentaa peliään, mutta välittömästi, kun vastustaja tulee heidän kenttäpuoliskolleen, niin vastassa on armoton paine ja tila ja aika pelataan pois välittömästi. Pallollisena pelatessaan ruotsalaiset liikkuvat koko ajan ja kierrättävät palloa pelaajalta toiselle. Maalipaikkaan hakeudutaan heti, kun siihen löytyy edes vähänkään tilaa.

Jos pelaat pelissä yli joka toista vaihtoa väsymättä ja olet pallollisena maailman kärkeä, niin vaikea sinua on voittaa. Tämän Falunin pelaajat ja valmennus ovat hyvin oivaltaneet.

Yksi yksittäinen tilanne Champions Cup -finaalissa oli erittäin silmiinpistävä. Falunin ykköskentällinen oli pelannut jo pitkän vaihdon, johti peliä selkeästi, mutta silti vasen laitahyökkääjä Galante-Carlström antoi vielä todella pitkän paineen kovalla juoksulla Happeen puolustajille ja antoi joukkueelleen aikaa vaihtaa. Tämän jälkeen hän juoksi vaihtoon, jäi nojailemaan kaukalon laitaan ja hyppäsi hetken päästä uudelleen laatikkoon. Ihmettelimme katsomossa, että ”eikö tämä mies väsy mistään?”

Otetaan huomioon vielä se, että Falunin joukkueen ikä on vuosina -88 – -95 syntyneitä pelureita. Ykköskentällinen mahtuu vuosiin -88 – -92. Eli jonkin aikaa nämä kaverit tulevat vielä salibandykentillä hölkkäämään. Ruotsin maajoukkueen ikärakenne on saman kaltainen.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole pelkästään ylistää ruotsalaista ylivoimaa. Sen tarkoitus on potkia hereille suomalaiset salibandynpelaajat ja kaikki suomalaiset seurat ja seurojen valmennuksesta päättävät tahot.

Yksinkertaisesti. Meidän on alettava harjoitella kokonaisvaltaisesti entistä paremmin, jotta pärjäämme rakkaalle naapurillemme.

Sinä yksittäinen maajoukkuepelaaja. Onko mukava lähteä joulukuussa kisoihin, kun tiedossa on se kuinka kovassa fyysisessä kunnossa ruotsalainen pelaaja on? Ja varsinkin, kun tiedossa on, että heidän koko joukkueensa on samassa kunnossa. Entä onko sinulla, yksittäinen suomalainen salibandyn maajoukkuepelaaja, luottamus siihen, että sillä kaverilla, joka vierelläsi hölkkää on samanlainen ja yhtä täydellinen valmistautuminen kisoihin kuin sinulla?

Liian moni suomalainen salibandynpelaaja meidän huippujoukkueissammekin harjoittelee liian vähän ja väärin. Tämä on totuus, jonka kuulee jatkuvasti eri valmentajilta ja pelaajilta. Liikaa sitä näen myös itse. Vastuu on teillä jokaisella yksittäisellä salibandynpelaajalla. Te olette YKSILÖURHEILIJOITA joukkueurheilussa. Kukaan muu ei vastaa sinun omasta tekemisestäsi kuin sinä itse. Ruotsalaiset salibandynpelaajat ovat ylpeitä siitä, että he ovat kovassa kunnossa. Ruotsalainen salibandynpelaaja tulee OT jaksolta kovemmassa kunnossa takaisin joukkueensa harjoituksiin kuin sieltä lähtiessään ”kesäloman” viettoon. Suomalainen salibandy pelaaja on käsittänyt termin väärin, Ollaan Tekemättä.

Päävastuu on pelaajalla itsellään. Mutta suuri vastuu on myös meillä valmentajiksi itseämme tituleeraavilla. Vastuu siitä, että me luomme pelaajille sellaiset puitteet ja ammattilaiset toteuttamaan heidän kaikkien osa-alueidensa kehittämistä. Tätä kautta vastuu on myös seuroilla. Valitettavasti vaan liian usein valmennus on se asia mistä seuroissa tingitään, kun rahaa on vähän. Ja sitähän meillä on ikuisesti liian vähän. Toisaalta uskon, että meillä ei kaikilla joukkueilla ole edes tietoa siitä mitä ja miten pitäisi harjoitella. Siksi tätä hommaa täytyy kehittää suomalaisten yhdessä.

Älkääkä nyt käsittäkö väärin. En ole mikään Ruotsin ja ruotsalaisten ylin ystävä. Vihaan sitä, että niille hävitään. Tämä on myös oma sisäinen tuskan huutoni suomalaisen salibandyn puolesta. Meillä on suunnaton määrä hyviä pelaajia. Meillä on myös erittäin hyvin hoidettuja seuroja. Meillä ei vain ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä entistä enemmän töitä joka sektorilla, että ruotsalaisten välimatka saadaan kiinni.

Joulukuussa koittaa siis seuraavat miesten kisat. Fakta on se, että vaikea on isäntämaata kotikentällään voittaa näistä asetelmista. Silti jälleen siinä kuuluisassa yksittäisessä pelissä on mahdollisuus kuroa etumatkaa kiinni ja napata MM-kulta ”hurrien” nenän edestä. Tiedän, että tulos on jälleen se, joka ansaitaan. Toivon vain hartaasti, että peli ei pääty 12-0.