Mika Kohonen on yhden aikakauden suurmiehiä urheilun saralla. Hän on omassa lajissaan jotain sellaista mitä Teemu Selänne on suomalaiselle jääkiekolle ja Jari Litmanen jalkapallolle. Pääsin viikonloppuna Hämeenlinnassa seuraamaan Kohosen paluumaaotteluita sekä myös haastattelemaan häntä.

Se mikä erottaa Kohosen kollegoistaan on se, että Kohonen on mahdollisesti nuoren lajin kaikkien aikojen paras pelaaja tähän mennessä. Sellaista ei voi sanoa kovin monesta muusta suomalaisesta joukkueurheilijasta. Jos kenestäkään.

Osa Kohosen suuruutta on se mitä voidaan sanoa Selänteestä ja Litmasestakin – tyylikkyys kentällä ja sen ulkopuolella. Sen todistaa jo se, että pelaaja säilyy nuorten fanien suosiossa ikäpolvista toiseen.

Tarkoitus ei ole vertailla näitä pelaajia keskenään ja jalkapallo sekä jääkiekko ovat eittämättä huomattavasti suositumpia lajeja. Silti, Kohosen merkitys lajillemme on kiistaton ja siitä sietää olla ylpeä.

Tämä näkyi muun muassa Ruotsi-ottelun jälkeen, kun ”Mihun” ympärillä parveili joukko junioripelaajia. Kohonen malttoi antaa heille aikaa, lahjoitti yhdelle juniorille mailansa ja suostui kaikkiin selfieihin sekä nimikirjoituksiin hymy huulessa. Toisenlaisista karhunhaleista tunnettu ”iso paha” Mika Savolainen kävi halaamassa vanhaa maajoukkuetoveriaan.

Mikään näistä seikoista ei voi kuitenkaan olla perusteena MM-kisapaikan valinnalle.

Kohosen suhteen huomattiin viikonloppuna, että fyysinen suorittaminen ei ole tällä hetkellä huipputasolla. Korkealla tasolla pienikin heitto fysiikassa näkyy helposti myös pelin muilla osa-alueilla. Pelaamattomuus näkyi. Nämä asiat hän myönsi itsekin. Se puuttuva puoli sekuntia näkyi kieltämättä ajoittain liikaakin. Sellaista on pelaaminen maailman huipulla.

Mies itse oli vakuuttunut, että aika ennen kisoja riittää ja hän on kunnossa riittävän ajoissa. Kohosen ilmeessä ja helpottuneessa olemuksessa oli jotain sellaista, mikä sai uskomaan, että mies on valmis treenaamaan kuin Rocky konsanaan.

Ennen EFT:tä Kohonen ehti esiintymään ainoastaan yhdessä Ruotsin Superliigan kamppailussa tällä kaudella. Ennen kisoja Vaajakosken kasvatti ehtii pelata vielä ainakin neljä kamppailua maailman kovimmassa salibandysarjassa. Siellä aikaa ei ole yhtää enempää kuin viikonloppuna.

Kohosen pelillisiä vahvuuksia kokemuksen lisäksi ovat edelleen eritoten pelin rytmittäminen ja ylivoimapelaaminen. Jalalla Kohonen ei ole koskaan ollut erityisen nopea, vaan huippunopeudet on aina mitatttu korvien välistä. Käsistäkin monen sietää olla kateellinen.

Suomen päävalmenyaja Petri Kettunen puhui Kohosen ja muiden kokeneiden kohdalla perjantaina, että ”aikaa on vielä”. Samaa sanoi Kohonen sunnuntaina. Molempien herrojen puheiden perusteella olisi perusteltua väittää, että Kohonen on mukana kisakoneessa.

Julkisessa keskustelussa Kohosen valintaa on ehditty kritisoida jo etukäteen. Suomen maajoukkueella on kuitenkin valmennusryhmä ja valmennuksen pitäisi olla sitä tasoa, että he tietävät mitä huipputasolla vaaditaan. Eritoten heidän pitäisi tietää miten joukkue rakennetaan.

Jokainen joukkuelajeja pelannut tietää, että joukkueessa Mika Kohosen tapaiset tyypit ja pelimiehet ovat kultaakin kalliimpia. Ajoittain tulee jopa sellainen tunne, että valmentajien rooleja usein korostetaan ja mystifioidaan liiaksikin, vaikka tällaisilla kohosilla ja tiituilla saattaa olla kentän ulkopuolella isossa kuvassa suurempi vaikutus joukkueeseen.

Kohosen uralle on nyt mahdollisuus rakentua satumainen päätös. Itsetarkoitus se ei saa olla, mutta jos Kohonen Suomen maajoukkueeseen valitaan, niin aikaisemmin useista loukkaantumisista ja nyt masennuksesta kärsineen mestarin tarinassa on nähty jälleen nousu synkistä vesistä parrasvaloihin. Kohosen taisteluilmeestä tai asenteesta tämä ei enää jää kiinni.

Kommentin kirjoittaja on salibandysivusto Pääkallo.fi:n tamperelainen toimituspäällikkö.