Suomen salibandymaajoukkueen MM-kisajengi valittiin viime viikolla. Alkoi joka toinen vuosi tapahtuva suomalaisfanin purnaaminen pelaajavalinnoista.
Tänä vuonna on esitetty muun muassa seuraavanlaisia kysymyksiä. Miksei mukana ole SPV-tehokaksikko Mikko Kohonen-Sami Koski tai heidän sentterinään pelaava Janne Hulmi? Missä ovat maalitykit Casper Pfitzner ja Sami Johansson? Missä on hurjassa pisteputkessa liitävä Lassi Vänttinen? Missä ovat viivapelotteet Otto Tikka ja Ilari Talvitie? Miksei tehty vielä selkeämpää nuorennusleikkausta?
Olen itse sitä mieltä, että kasassa on hyvä ryhmä. Sekoitus taitoa ja kovuutta, nuoruutta ja kokemusta. Kettunen valitsi mielestäni ryhmän, johon jokainen jäsen on omalla työllään paikkansa ansainnut. Kyllä, myös pitkään sivussa ollut Mika Kohonen. Uudistustakin selkeästi on tapahtunut, onhan kisakoneessa kaikkiaan yhdeksän ensikertalaista.
Mutta eihän tällä ryhmällä voi voittaa. Ruotsillahan on niin järjetön määrä yksilötaitoa ja ryhmä on niin nuorikin. Suomella ei ole yhtään sellaista viivapelotetta kuin Martin Östholm, ei yhtään niin kovaa maalintekijää kuin Kim Nilsson, ei yhtään niin älykästä pelaajaa kuin Alexander Rudd. Suomella kun kuitenkin kuuluisi olla samalla tavalla roolitettu joukkue ja ihan samanlaisia pelaajiakin. Kirsikkana kakun päälle, Happeekin hävisi Champions Cupin finaalin satanolla Falunille, näkeehän maiden välisen tasoeron jo siinäkin.
Suomalainen fani on tällainen. Suomalainen fani kannattaa, kun tulee menestystä. Se on nähty jääkiekossa joka kevät. MM-kisavalinnat menevät aina päin mäntyä ja ”puolivälierissä tulee noutaja.” Sitten, kun kampeammekin lähes joka kevät mitalipeleihin, on se huikea yllätys ja kaikki elävät hurmoksessa.
Futiksessa tämä on juuri nyt ajankohtaista. Menee huonosti, emmekä koskaan tule pääsemään arvokisoihin. Manaamme lajin alimpaan helvettiin ja toteamme, ettei meistä ole jalkapallomaaksi. Sitten sattuu esimerkiksi Gijonin ihme ja yhtäkkiä koko Suomen urheiluhullut antavat raikuvat aplodit ja pienen ohikiitävän hetken uskomme tosissaan, että pystymme haastamaan kenet vain.
Seuratasollakin näkee sen, että yleistettynä suomalainen lähestulkoon häpeää, jos fanittaa joukkuetta, jolla on vaikeaa, tai joka ei pitkässä juoksussakaan menesty. Ainakaan asiasta ei keskustella pysty.
Toisaalta lentopallossa ja koripallossa on saatu aikaan melkoinen buumi. Kansainvälisesti todella isot lajit ovat keränneet kansaa yhteen ja kannustusta on piisannut silloinkin, kun maajoukkueet ovat olleet sillassa. Tällaista buumia tarvitsemme myös salibandylle näin MM-kisojen alla ja niiden aikana.
Toivottavasti pahoitan monen mielen tällä, tai saan ainakin ravisteltua, koska sormeni osoittaa nyt juuri teihin, hyvät lajitoverini sählyniilot. Setä Samu -tyyliin tahdon juuri teidät osallistumaan projektiin, jolla yhdessä kannustetaan Suomi neljän vuoden tauon jälkeen MM-kultaan, vieläpä Ruotsin omalla maaperällä.
Viime vuosi Saksassa näytti minulle erilaista fanikulttuuria, mitä Suomessa olen elämäni aikana todistanut. En sano, että suomalaisen fanin täytyy alkaa pitää sellaista mekkalaa, mitä vaikkapa juuri germaanit yleisössä kailottavat. Tahdon kuitenkin, että seisomme omiemme takana.
Itse lähden kisoihin töihin ja joudun tottakai olemaan työssäni puolueeton. En voi kuitenkaan kiistää, ettenkö halua ja ennen kaikkea usko ja luota siihen, että Suomi kairaa Göteborgista kultaiset mitalit kaulaansa. Olen odottanut tätä kisahuumaa taas kaksi vuotta.
Ruotsi on monissa asioissa Suomea edellä. Se näkyy urheilussa ylipäätään. Se heijastuu jo pelkästään ruotsalaisten asenteesta urheilu- ja vapaa-ajankulttuuriin. Ne ovat eroja, jotka eivät Suomessa yhdessä yössä muutu, eikä niiden täysin tarvitsekaan. Suomalainen on enemmän realisti ja puntaroi asioita tarkkaan, ennenkö rakentaa mielipiteensä, saati sitten heittäytyy tilanteisiin.
Esitän nyt kuitenkin kysymyksen, tarvitseeko fanin olla viimeisen päälle realisti? Vastaus on EI.
Meitä suomalaisia salibandyn ystäviä yhdistää yksi asia. Haluamme, että Suomi voittaa nämä kisat. Janoamme MM-kullan takaisin käsiimme. Sen pitää näkyä myös paikanpäällä ja kotikatsomoissa.
Unohdetaan ne epäilykset, mitkä syntyvät, kun tarkastelemme Ruotsin joukkueen vahvuuksia. Luotetaan niihin meidän omiin vahvuuksiimme ja marssitaan kohti mestaruutta, yhdessä, isona salibandy-yhteisönä, vaikka iso, paha Ruotsi olisi ennakkoon kuinka kova vastustaja ja ennakkosuosikki.
Tehdään jotain, mitä suomalainen fani ei usein tee, uskalletaan olla omiemme tukena vaikeista haasteista huolimatta, alusta loppuun saakka.
Minä ihan oikeasti uskon, että nämä ovat meidän kisat, toivottavasti samaan kelkkaan kanssani hyppää moni muukin. Isolla suomalaisella salibandysydämellä.
Kommentin kirjoittaja on Pääkallo.fi:n vaasalainen toimituspäällikkö.
Kuinkahan moni urheilujournalisti on kirjoittanut täysin samansisältöisen jutun? Tää on kaikki sanottu jo, laji vaan vaihtuu.
Hyvin kirjoitettu. Suomalainen tarvitsee lisää sisäistä voimaa, tasaista uskoa siihen että ollaan hyviä, vaikkei aina onnistutakaan.
Helpointa on hypätä junasta, kun tulee vähän vastoinkäymisiä.
Mulla meni varmaan jutun pointti ohi. Jutun pari kertaa luettuani musta se kuulosti siltä kuin olisit kertonut, miten fani saa ajatella tai kirjoittaa. Musta se kuulosti siltä kuin haluaisit hiljentää kriittiset äänet ja jopa syyllistää niitä, jotka sellaisia esittävät.
Tällainen asenne on yleistynyt urheilujournalismissa, ja minun mielestä se on vain merkki siitä, että aktiivinen kuluttaja alkaa vaatimaan journalistilta oikeaa journalistista otetta ja valmennusjohdolta selitystä sille miksi joukkueeseen on oikeasti valittu esim. pelaajia, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia olla kisakunnossa kolmen viikon kuluttua?
Kun avaavia juttuja ei tule, eikä valmennusjohtokaan avaudu, niin onhan se nyt täysin selvää, että normifani vastaavasti kyseenalaistaa sen miksi näin on toimittu.
Kettusen kohdalla tämä on erityisen tärkeää, koska hän ei ole vielä mitään voittanut, missään, ja edellinen päävalmentaja sentään voitti mestaruudenkin kahdesti.
Oma veikkaus on, että kriittiset äänet vain lisääntyvät. Ja hyvä niin. Niillä ei muuta kuin paranneta suomalaisen salibandyn tasoa. Pää pensaassa ei auta ketään.
Olen täysin samaa mieltä Jannen kanssa, pää pensaasta pois.
Jos kritiikkiin ei vastata niin se myös kertoo ylimielisyydestä johon valmentajat usein sortuvat.
Joo, suomessa on paljon hyviä pelaajia jotka olisivat voineet mennä maajoukkueseen. Annan kuitenkin päävalmentajalle työrauhan enkä kitise joka valinnasta, selkeämpää että yksi valitsee joukkueen ja korjaa hedelmät/kantaa vastuun omalta osaltaan.
Kettunen on kokenut koutsi joka näkee pelaajista paljon sellaista mitä nämä kotianalyytikot eivät näe, ihan jo ryhmähierarkiaan liittyen jne.
Jota tätä turhaa jokavuotista voivottelua olisi vähemmän, olisi ehkä hyvä aina julkistaa päävalmentajallekin tulosperusteiset kriteerit jolla homma aina jatkuu/ei jatku kunkin kisan jälkeen.
Falun-happee peli osoitti jo järkyttävän tasoeron. Jos suomi menee finaaliin on kyyti samaa luokkaa ellei pahempaa.
Sen verran terävöitän, ettei kriittisyyttä saa hylätä. Se vie eteenpäin ja tyytyväisyys tappaa kehityksen, kuten todenpitävä klisee sanoo.
Tottakai fanilla on oikeus olla näreissään ja valittaa, mutta fani on kannattaja. Kannattaminen on sitä, että vaikka (tässä tapauksessa Suomen salibandymaa)joukkue on valittu eri perustein, mitä itse olisi valinnut tai se ei ole menestynyt niin kuin sen olisi halunnut menestyvän, uskalletaan olla omien takana ja luottaa heihin silloin, kun he sitä eniten tarvitsevat.
Suomen maajoukkue lähtee tällaisella rosterilla tällaisen valmennusjohdon alaisuudessa, siihen ei enää voi kukaan vaikuttaa. Eivät puolestapuhujat tai vastaanpanijat.
Meillä kaikilla on taustalla halu, että Suomi pärjää ja voittaa nämä karkelot ja kannattajina meidän tulee yhdistää voimamme kisojen ajan. Todellinen fani näkee tällaisissa tilanteissa omien mielipiteidensä ja kantojensa yli, haasteista tulee mahdollisuuksia ja KANNUSTAA omaa jengiään. Ei jätä laivaa sen takia, kun oma ajattelumalli ei ole päävalmentajan kanssa samanlainen tai ei tule menestystä. Ei nouse bandwagoniin vasta sitten, kun menestys on sitä luokkaa, että kehtaa olla mukana.
Fanien kuuluu olla kriittisiä ja sanoa omat mielipiteensä, mutta millainen fani lopettaa uskomisen omiinsa tosipaikan tullen? Meni sitten syteen tai saveen.
Nyt ei ole valittamisen aika, vaan salibandyn seuraajien voimavarojen yhdistämisen. Kisojen jälkeen taas puidaan missä onnistuttiin ja missä ei, ja miten tästä jatketaan.
Kisoihin lähden katsomaan, vaikka suuresti epäilen mestaruutta, mutta tottakait kannatetaan omia! Mun mielestä tänä vuonna hopea ei sekään ole huono suoritus, koska Ruotsi on vaan niin kova, mutta yhessä matsissa voi käydä miten vaan…
Ikinä en ole yhdenkään urheilujutun kanssa ollut niin samaa mieltä kuin tämän. Hienoa, että kirjoittajalla on pokkaa sanoa asiat ääneen niin kuin ne ovat, ja tuoda samalla esille se ongelmallisin ajattelutapa suomalaisessa fanikulttuurissa yleensä: halutaan pärjätä, mutta asenne on luokkaa ”mitä järkeä on edes yrittää, kun ei siitä kuitenkaan mitään tule”. Ainaisen negatiivisuuden sijaan energian voisi keskittää siihen, mitä itse voi tehdä joukkuetta/urheilijaa tukeakseen.
Itselleni faniuden kulmakivi on aina ollut se, että omia tuetaan ja tsempataan, tuli vastaan mitä vain. Siksi arvostan tämän tyyppisiä juttuja ja toivon näkeväni niitä jatkossakin. Sen kuuluisan posin ja yhteishengen luomisen kautta uskon fanittamisesta tulevan paljon kokonaisvaltaisempi ja antoisampi kokemus myös faneille itselleen.
Et ole kyllä kovin viisas jos luulet Suomella olevan yhtään minkäänlaista saumaa kultaan.
”minä olen parempi fani kuin muut hurr durr”
Voi sissos sentään mitä tekstiä. Kyllä, omia kannatetaan ja ihan ilman kornia ja imelää jaaritelua Pääkallossa.
Mahdollisuus on aina. Ei ole kovin viisas jos luulee jotain muuta. Se on sitten eri asia, minkälaisilla kertoimilla tätä ”mahdollisuutta” kannattaa pelata 😉
Mä niin mieleni pahoitin tästä kirjoituksesta..
Olennaistahan on se että varmasti ihmiset kannustavat ”omiaan”. Maajoukkueesta vaan on tullut niin hajuton ja mauton ettei sitä koe omakseen. Kaikki laskevat kuitenkin Suomen olevan finaalissa ja kaikki siitä huonommat sijoitukset ovat tappioita. Enemmän siis kisoissa on hävittävää kuin voitettavaa. Kuka sellaisesta syttyy palavasti kannustamaan ja huutamaan kurkku suorana ”oi Suomi on”?
Tämä juttu oli kyllä jossain määrin korni. Eiköhän suurin osa täällä jauhavista kuitenkin ole ihan Suomen puolella sillon ku reikäpalloo aletaan laittamaan liikkeelle. Fakta on kuitenkin se, että sen loput 350 päivää vuodesta me ollaan seurajoukkueidemme faneja, ja väkisinkin sitä haluaa oman kylän poikien pelaavan mm-kisoissa. Olisin itsekkin halunnut nähdä Tikan näissä kisoissa, mutta kun ei istu valmentajan sapluunaan niin ei voi mitään. Laji ku laji, maa ku maa niin veikkaan, että siellä säbäfoorumilla jauhanta on tasan samanlaista. Tällaiset paatokset journalistien on lähinnä kannattajien aliarvioimista.
Ai sama Otto Tikka jota vietiin falun pelissä siihen malliin et liekkö kaveri osas jyväskylään.
Hyvä kirjoitus ja luulen ymmärtäväni mistä tässä on kysymys, vaikkakin itse ymmärrän meidät suomalaiset eri kategorioihin näissä asioissa ja se ei tarkoita, että me kaikki olisimme faneja ja kannattajia.
01) FANI (+++)
Fani elää ja sykkii sen kautta miten Suomen maajoukkue elää ja pelaa. Hän tuntee taustat, käy katsomassa pelejä ja seuraa uutisointeja. Hän laittaa rahaa kiinni ja tukee myös vastamäessä, eikä kritisoi usein. Silloin kun FANI kritisoi, hän tekee sen syystä ja hänellä on siihen oikeus, sillä on on tukenut joukkuetta niin henkisesti, äänellään ja maineellaan sekä taloudellisesti (ostanut lippuja, katsonut pelejä). Tämä sitoutuminen oikeuttaa kritiikkiin.
02) KANNATTAJA (++)
Kannattaja kantaa sisäisesti Suomen lippua, olipa sitten Suomen kansalainen tai ulkomailta henkilö, jonka oma joukkue ei ole mukana kisoissa. Katsoessaan tuloksia hän toteaa että hieno voitto, mutta ei ole sitoutunut samalla tavalla kuin Fani. Usein kannattaja kannattaa etäältä, mutta ei oikeastaan näe muuta kuin viihteellistä arvoa ja viihteellinen arvo saavutetaan kun sijoittuu toisen joukkueen puoleen. Salibandy on hieno laji, kiva että sitä pelataan.
03) MYÖTÄMIELINEN (+)
Samalla kun salibandyväki katsoo tyytyväisenä lentopallo tai koripallomiesten tekemistä, on myötämielinen (usein passinkannen mukaan) hyvillään kun Suomi menestyy myös salibandyssä, mutta ei osaa välttämättä nimetä juuri Ruotsin ja Sveitsin ja Suomen lisäksi muita salibandymaita.
04) NEUTRI (+-0)
Neutri ei välitä juurikaan lopputuloksesta, mutta pitää urheilusta. katsoo analyyttisesti pelejä jos sattuvat tulemaan televisiosta, mutta eivät muuten nostata pulssia, kävi miten kävi, koska niin varmaan oli tarkoitettu.
05) SKEPTIKKO (-)
Skeptikko TIESI sen, että ei tietenään pärjätty ja joukkue oli väärä ja valmennus teki väärin ja liittokaan ei tehnyt ihan kaikkea oikein, vaan epäillään, että ei tästä mitään tule kuitenkaan, eli ollaan jo masentuneita pari viikkoa ennen pelejä, koska niistä tulee voittoja. Skeptikko lähtee niin syvältä että sinne mistä skeptikko lähtee, ei kirkkainkaan valo loista. Joten jos tulee menestystä, niin skeptikon tila muuttuu positiivis-fragmentoituneeksi, nousukiitoiseksi hyhmähurmioksi, jossa voi olla naurunremakkaa ja ymmyrkäisyyttä. Skeptikko nousee kuin siivillä iloiseksi, kunnes muistaa perusluonteensa ja toteaa, että ei tätä iloa kuitenkaan kauan kestä ja masentuu uudestaan.
06) KRIITIKKO (–)
Kriitikko on kovaäninen pääkallokommentoija, joka nimimerkin takaa huutaa mahdollisimman purevia ja provosoivia lauseita tarpeenaan herättää hämmennystä. Kun ja jos joku tarttuu lauseeseen, kriitikko saa sulan omaan hattuunsa ja tietää, että hän ”on päässyt vaikuttamaan”. Kriitikko usein valitsee helpoimmat kohteet, eli etsii sen soft spotin ja iskee sinne voimalle. Tämänlaisia lähtöjä hän on vuosien varrella kerännyt, helpoimia kritiikin kohteita ovat: valmennus, pelaajat, pelaajavalinnat, liitto ja sen toiminta, urheilullisuus tai sen puute, erilaiset kommentit siitä, miksi olemme 100-0 jäljessä Ruotsia, meidän pelaajien osaaminen ja erityisesti sen puute ja tietenkin jonkin avainroolipelaajan puuttuminen rosterista tai sitten jonkun puutarhatontun ja kukkakepin valinta rosteriin. Skeptikkoa ketuttaa ja ahdistaa se, jos hänen kritisoimansa joukkue menestyykin, koska silloin ei pääse hyppimään menestyksen haudalla ja sanomaan, että ”minähän sanoin”. Kriitikko tietää, että hän ei osaa muuttua, vaikka haluaisi, mutta mihin zeepra raidoistaan.
07) SABOTÄÄRI (—)
On pahinta laatua oleva ”fani”, joka käyttäytyy välillä kuin fani tai kannattaja, mutta sivulaiuseissaan tappaa huomaamatta myös ympäriltä innostuksen. Siinä missä kriitikko ja skeptikko herättävät hilpeyttä, sabotääri ui liiveihin ja käyttää kaikkia manipuoloinnin tekniikoita tappaakseen tunteen fanittamisesta ja fanittamiselta. Sabotääri elää omien normiensa mukaan ja lyö kapuloita rattaisiin niin, että niitä ei edes huomaa. Vaikean laji tunnistaa, mutta myös harvinaisin (luojan kiitos).
SUMMA SUMMARUM
Meitä on paljon moniin lähtöihin ja monesta kannasta. Ollaan erimieltä ja annetaan muidenkin olla. Tulokset kuitenkin tehdään kentällä ja me katsojat ihmettelemme sitten omista lähtökohdistamme peliä. Meistä jokainen katsoo peliä omilla laseilla. Fani näkee hienon hyökkäykseen lähdön, skeptikko tietää jo etukäteen että ei siitä mitään tule, kriitikko sanoo, että jokaisesta noista tulisi maali, jos hänen valitsemansa pelaajat olisivat kentällä. Kannattaja käy vetämässä nakkisämpylän erätauolla kun sabotääri spekului miksi isot miehet juoksevat tosissaan muovisen pallon perässä ja naureskelee fanin fiilikselle.
HYVIÄ KISOJA KAIKILLE, KATEGORIASTA HUOLIMATTA !!! 😉
Jos nyt vertaa vaikka Saloo ja Tikkaa, niin ei ainakaan Salon paikkaa veis. On toi ensin mainittu pikkusen monipuolisempi kaveri.
Tuli kateltua ceen ja happeen peli keskiviikkona, siinä otti silmään huomattava ero.