
Suomen salibandymaajoukkue Göteborgin MM-kisoihin julkistettiin torstaina. Tero Tiitu kommentoi tulevia MM-kisoja Innebandymagazinetille.
Salibandyssa puhutaan usein siitä, että maailmanmestaruuden voi voittaa ainoastaan kaksi maata, eli joko Suomi tai Ruotsi. Seurajoukkuetasolla Ruotsin Superliigan Falunia edustava Tiitu näkee asian kuitenkin toisin.
– Totta puhuen minun mielestäni salibandyssa on neljä maata jotka voivat voittaa maailmanmestaruuden. Ja tarkoitan sitä ihan tosissani. Tshekki on esimerkiksi voittanut meidät Ruotsin sekä Sveitsin, ja Sveitsillä on Nykky päävalmentaja joten tietää, että he ovat tikissä MM-kisoissa, kommentoi Tiitu kärkijoukkueita.
Ruotsille tulevat kotikisat ovat tärkeä paikka. Salibandyn synnyinmaa on selkeästi satsannut näihin kisoihin ja viimeisten vuosien otteiden perusteella joukkueelta ei voida odottaa muuta kuin kultaa.
– Me tulemme olemaan vaarallisia. Ruotsi on iso kuin mikä ja voin helposti sanoa, että se tulee olemaan isoin fiasko ikinä, jos Ruotsi ei voita MM-kultaa. Me olemme ehdottomasti altavastaajia ja on mukavaa testata kuinka me pärjäämme, linjasi Tiitu Suomen mahdollisuuksia.
Lähde: Innebandymagazinet