
Vihdoin ne alkavat. MM-kisat. Siis aikuisten oikeasti. Pari peliä neputeltu pikkumaita vastaan, mutta tänään askiin isketään kaksi parasta. Suomi ja Ruotsi.
Palataanpa hetkeksi vielä eilisen ruokalistan ääreen. Latvia meni sujakasti alkupaloina, vaikka maalinteko osoittautui jälleen haastavaksi. Itse illallinen oli Tshekin ja Sveitsin kohtaaminen. Ykköstä tipsattiin, mutta niin vain jäätiin maalin päähän jackpotista. Ottelun nähneet voinevat todeta, että Tshekki oli monta askelta edellä sveitsiläisiä. Ylijohtava löisi tuon saman betsin sata kertaa sadasta.
50 prosentin osumatarkkuus on parempi kuin edellispäivänä, joten valoa kohti mennään. Posin kautta! Tätä menoahan Pääkallon pojat saa Göteborgissa katon päänsä päälle ja loppuviikosta voidaan katsella jo paluulippuja.
Tänään järveen heitetään kaksi Rapalaa Pitkävetoon ja yksi katiska Tulosvetoon.
Viro – Tshekki 1 (Viron tasoitus +5) 1.90
Tshekki oli eilen todella hyvä Sveitsiä vastaan viimeistelyä lukuun ottamatta. Tämä on absoluuttisesti se elementti johon Tshekin haaveet finaalipaikasta tulevat kaatumaan. Toki joukkue on parhaimmillaan nimenomaan vastahyökkäyksissä ja otteluissa joihin se lähtee altavastaajana.
Tänään vastaan tepastelee Viro, joka on esiintynyt kisoissa odotusten mukaisesti. Päävalmentaja JP Anttila on vuokrannut ilmeisesti Iiro Parviaiselta pikkubussia, jonka parkkeerata oman maalin edustalle. Asenne ryhmässä on kohdillaan eikä Tshekki tule saamaan tästä ottelusta ilmaista lounasta.
Viiden maalin tasoituksella ja lähes gagosen kertoimella Viro kannattaa pelata ennemmin kuin ostaa ”aitoja” pelipaitoja Mustamäen torilta.
#piraattitakatukka
Suomi – Ruotsi YLI 10,5 maalia 1.90
Sunnuntain finaalin odotettu esileikki rakkaiden vihollisten välillä. Kaikkien takatukassa pyörii ajatus joukkueiden motivaatiosta. Kuinka tosissaan pelataan? Antaako voitto henkisesti yliotteen vai ei?
Ylijohtava vastaa nyt näihin kysymyksiin. Kun pelaajat hyppäävät kaukaloon maajoukkuepaidat niskassa, niin aina ollaan 100 prosenttisesti mukana. Tässä ottelussa ei kuitenkaan ole vielä panosta, joten se näkynee vapautuneempina ratkaisuina etenkin maalipaikoissa. Siksi yli 10,5 maalia kannattaa rastittaa Pitkävetokuponkiin 1,90 kertoimella.
Entä mitä voitto tai tappio merkitsee jatkoa ajatellen? Ei. Yhtään. Mitään. Näin se vaan on. Molemmat joukkueet pelaavat tämän jälkeen kaksi ottelua ennen sunnuntaita. Siinä vaiheessa valmistaudutaan uuteen otteluun täysin puhtaalta pöydältä. Siinä ottelussa on panosta. Panos on kovin mitä salibandymaailmassa on tarjolla. Peli on ottelun alussa nolla-nolla eikä entisillä ole mitään merkitystä. Taisi tulla selväksi?
Otetaan tähän yhteyteen vielä pieni tilastomaistiainen. Petri Kettunen on ennen illan mittelöä nimittäin tilastollisesti kaikkien aikojen huonoin Suomen päävalmentaja Ruotsia vastaan. Voittoprosentti on vaatimaton 23 prosenttia, kun se Petteri Nykyllä oli 36 prosenttia.
Tässä vielä päävalkkujen statseja Ruotsia vastaan.
Petteri Nykky
22 ottelua. Voittoprosentti 36%
JP Anttila
7 ottelua. Voittoprosentti 29%
Antti Ruokonen
4 ottelua. Voittoprosentti 25%
Pasi Tilander
25 ottelua. Voittoprosentti 24%
Petri Kettunen
13 ottelua. Voittoprosentti 23%
Tältä pohjalta Tulosvetoon isketään yhdeksän rivin kisuttelu Ruotsipainotuksella.
Suomi 4,5,6 – Ruotsi 6,7,8
#RickieÄrKungen