
Nuorten SM-sarjan puolivälierät saatiin viime viikonloppuna päätökseen. Neljän parhaan joukkoon ylsivät tiukkojen vaiheiden jälkeen Tapanilan Erä, Tampereen Classic, Oulun Luistinseura ja Jyväskylän Happee.
Välieräparit muodostuvat siten, että runkosarjan voittanut Erä kohtaa Happeen. Toisessa parissa puolestaan pelaavat hallitseva Suomen mestari OLS ja Classic.
Sekä OLS että Classic vahvistuivat huomattavasti nuorten pudotuspeleihin, kun molempien seurojen liigajoukkueet putosivat miesten Salibandyliigan puolivälierävaiheessa. Classicin nuorten kokoonpanossa nähtiinkin lauantaina muun muassa liigakentiltä tutut Nico Salo, Krister Savonen ja Lassi Toriseva. Tamperelaiset etenivät TPS-ottelusarjasta jatkoon voitoin 3–1.
OLS raivasi tiensä neljän parhaan joukkoon lopulta viidenteen otteluun venyneestä Indians-sarjasta. Viimeisen ottelun kotonaan maalein 4–3 voittanut Luistinseura aloittaa välierät tällä kertaa vieraskaukalossa.
Kauden yllättäjäjoukkue Tikkurilan Tiikerit ei kyennyt jatkamaan vakuuttavaa kulkua enää puolivälierissä. Happee hävisi vantaalaisryhmälle sarjan ensimmäisen ottelun, mutta vei sen jälkeen kaikki kolme peliä nimiinsä. Hirviryhmän miehet jatkavat pelejään Salibandyliigan pudotuspeleissä, joten A-juniorit eivät saa liigavahvistuksia vielä käyttöönsä.
Ennakkosuosikkina Kooveeta vastaan lähtenyt Erä joutui äärimmäisen tiukille puolivälierissä. Tamperelaiset johtivat sarjaa jo 2–1, mutteivat kyenneet katkaisuun. Erä voitti kaksi viimeistä ottelua lukemin 3–6 ja 9–2, joten joukkue nähdään tänäkin vuonna mitalipeleissä.
Playoffien pistepörssin kärjessä on jo tippuneen Indiansin Eino Pesu (5+6=11). Takana väijyvät muun muassa Erän kaksikko Joonatan Surakka (8+1) ja Tuukka Vettenranta (6+3), joilla on molemmilla kasassa yhdeksän tehopistettä.
Välierien otteluohjelma vahvistetaan myöhemmin.