
Oulun Luistinseura nappasi torstai-iltana toisen voittonsa Westend Indiansista nuorten SM-puolivälierissä. Jännittävä ottelu venyi aina jatkoajalle asti, jonka jälkeen loppunumerot kirjattiin OLS:lle 6–5. Ratkaisijan viittaa tarjottiin kamppailun aikana useaan otteeseen molempien joukkueiden liigapelaajille.
Kotijoukkue OLS oli vahvistanut rivejään otteluun, kun miesten liigajoukkueen pelit päättyivät Jyväskylässä keskiviikkona. Kokoonpanossa nähtiin muun muassa Juho Sorri, Matias Veikkola, Petro Rautio ja Lauri Tiira.
Nuorten maajoukkueessakin tänä vuonna pelannut Sorri oli yksi isäntien näkyvimmistä iskemällä tehot 2+1. Hänen mukaansa keskittyminen keskiviikon jälkeen ei ollut helppoa, mutta onnistui lopulta riittävän ajoissa.
– Totta kai aluksi oli vaikeaa, ja häviö harmitti, mutta siitä se pikku hiljaa alkoi unohtua. Kaksi ja puoli tuntia ennen matsia tulimme laittamaan mattoa, ja siinä vaiheessa sai viimeistään keskittymisen tähän, Sorri kertoi Pääkallo.fi:lle ottelun jälkeen.
Indians hallitsi erityisesti ottelun avauserää, mutta Luistinseura nousi 0–3-tappiotilanteesta tasoihin toisen 20-minuuttisen lopuksi. Vierailijoiden tehokkaimpana häärivät niin ikään liigakentiltä tutut tähdet. Eino Pesu syötti Indians-maaleista kolme ja Miika Mertaniemi merkkautti 1+1-tehot.
Atte Silvennoinen vei ”Heimon” 4–5-johtoon ylivoimalla päätöserässä. Juho Sorri kuitenkin tasoitti tilanteen pelimiehen kympillä pitkän kantin päätteeksi, ja ottelu venyi jatkoajalle.
Markus Markkolalle tarjoutui ensin avopaikka maalin edestä ratkaista ottelu, mutta OLS-maalivahti Hannu Koivisto venytti jalkansa pallon tielle. Hetkeä myöhemmin Lauri Tiira runnoi pallon Indians-maaliin, ja OLS otti kiinnityksen välieräpaikkaan.
Juho Sorri luonnehti pelin olleen vapautuneempaa kuin Salibandyliigassa. Myös taktisen puolen hiomiset jäivät vähiin lyhyen valmistautumisen vuoksi. Puheista päätellen myös lääkkeet sarjan katkaisemiseen ovat tiedossa.
– Täällä saan olla vähän isommassa ja pallollisemmassa roolissa. Aika vapaat kädet oli tämän pelin suhteen, eikä hirveästi raameja piirrelty ennen matsia. Lähdetään vain raastamaan Espooseen – ei se muu auta. Sitähän nämä pleijarit ovat, Sorri painotti.
Torstai-illan toisessa puolivälierässä TPS haki 4–10-vierasvoiton Tampereen Classicilta. Tappiosta huolimatta Classic johtaa sarjaa edelleen 2–1.
Runkosarjan voittanut Erä pelaa seuraavaksi selkä seinää vasten, sillä pirteästi pudotuspeleissä esiintynyt Koovee johtaa niin ikään otteluparia voitoin 2–1. Sama tilanne on myös Tikkurilan Tiikereiden ja Jyväskylän Happeen välisessä puolivälieräsarjassa. Happee on ajanut Tiikerit kuilun partaalle, ja sillä on mahdollisuus lähettää Tiikerit kesälomalle tulevana lauantaina, kun joukkueet kohtaavat Jyväskylässä.