
Pääkallo.fi listasi alkavan Salibandyliiga-kauden kirkkaimmat ja potentiaalisimmat junioripelaajat. Valitut pelaajat koostuvat 1.1.1997 ja sen jälkeen syntyneistä pelaajista, jotka ovat jo tehneet liigadebyyttinsä, mutta heidän odotetaan puhkeavan kukkaan viimeistään tällä kaudella.
5. Tuure Ailio, -97, Erä
Keskushyökkääjänä viihtyvä Ailio oli jo viime kaudella Erän vakituisessa liigaryhmässä mukana ja puki edustusjoukkueen paidan ylleen 24 ottelussa. Ulottuva ja erityisesti taitava hyökkääjä vakuutti pelitaidoillaan, ja sai vastuuta myös aivan helsinkiläisjoukkueen kärkiketjuissa. Loukkaantuminen kuitenkin pilasi loppukauden. Ailion pitäisi olla täydessä kunnossa uuden sesongin alkaessa, ja lähtee nyt entistä kovempaa vakiinnuttamaan paikkaa joukkueessa. Viime kaudella syntyi Salibandyliigassa 10 tehopistettä – nyt niitä voidaan odottaa enemmän. Fysiikassa edelleen kehittämistä, kuten monilla hänen ikäisillään.
4. Oskari Heikkilä, -97, Classic
Vikkeläjalkainen laitahyökkääjä on vielä etsinyt paikkaansa miesten liigajoukkueen ja A-nuorten välillä. Viime kaudella tilille kertyi 15 ottelua ja viisi tehopistettä Salibandyliigassa, mutta Heikkilä oli isossa roolissa voittamassa Classicille nuorten SM-kultaa. Laukaus on laadukas, mutta hänen pitäisi päästä käyttämään sitä vielä tehokkaammin liigakentillä. Tie Classicin kärkipelaajien joukkoon ei ole kovan materiaalin vuoksi helppo, mutta Petteri Nykyn alaisuudessa vastuuta on varmasti luvassa, ja Heikkilän täytyy hyödyntää mahdollisuudet.
3. Eero Jalo, -98, TPS
Vasta 17-vuotias Jalo hämmästytti viime kaudella nousemalla täysin puskista Turun Palloseuran kärkihyökkäysketjuihin. Hän oli yksi harvoista valon pilkahduksista TPS:n mollivoittoisen kauden aikana. Taitavasti peliä rytmittävä laitahyökkääjä tekee kentällä oikeanlaisia ratkaisuja, ja on ikäisekseen jo harvinaisen kypsä pelimies. Vielä kun Jalo saa kehitettyä laukaustaan eteenpäin, niin maalintekopotentiaali kasvaa huomattavasti. Kehitys jatkuu tälläkin kaudella.
2. Matias Lintula, -97, Koovee
Lintula sai jo hyvää Salibandyliiga-kokemusta viime kaudella, kun hän puki Kooveen edustuspaidan päälle 17 ottelussa. Varmaotteinen puolustaja luottaa vahvasti peruspelaamiseen, eikä odotuksia saa asettaa pistepörssin perusteella. Osoitti myös pallollisia taitoja alle 19-vuotiaiden MM-kisoissa keväällä pelaten Suomen ykköskentällisen pakkiparissa, ja tehoja syntyi piste per peli -tahdilla. Kaipaa vielä kamppailuvoimaa miesten kentille, mutta Kooveella on käsissään erittäin lupaava ja luotettava puolustaja jo alkavalle kaudelle.
1. Eero Nuutinen, -97, Erä
Erä-hyökkääjä Eero Nuutinen on ollut jo niin pitkään pinnalla, että on vaikea uskoa hänen olevan vasta 18-vuotias. Kyseessä on salibandykatsojan ihannepelaaja: väsymätön ja työteliäs, iskee maalin vaikeistakin asennoista ja tuulettaa aina antaumuksella. Viime kaudella tehopisteet hieman laskivat, mutta koko joukkueen kausi oli hyvin kaksijakoinen. Luontainen maalintekijä tulee säväyttämään tälläkin sesongilla, ja ”koko kansan juoksuläyssäreitä” nähdään uppoavan maaliverkkoihin.