NST ja Happee ottivat toisistaan mittaa maanantai-illan ainoassa miesten Salibandyliigan ottelussa. Vierasjoukkue Happee vei voiton loppulukemin 8-13.
Happeen Peter Kotilainen taiteili ottelussa tehopisteet 3+2. Veli-Matti Hynynen laukoi hattutempun ja syötti yhden osuman. Janne Hoikkanen iski tehot 2+2.
Kotijoukkueen Otto Valavuo ja Jarkko Nurmela naulasivat tehopisteet 2+1 mieheen. NST:n vasta 16-vuotias sentteri Joona Rantala avasi maalitilinsä miesten liigatasolla.
Ottelutilastot
Maaleja Happee osaa näköjään vieläkin tehdä, mutta toi puolustus on kyllä jäätävää…
Tämänkautinen Happeehan on hyökkäyssuuntaan jopa terävämpi kuin viime kaudella. Kaksi ensimmäistä kenttää on pakit mukaanlukien todella hyvin liikkuvia ja tulivoimaisia (eli Huisman ja Ukkonen vuoden kokeneempia). Tuolla kalustolla voi lähteä huoletta lähteä maalintekokisoihin.
Mitähän tuosta sanoisi. Kyllä puolustuksen pitää tiivistyä kauden edetessä, sillä jossain vaiheessa maalinteko aina tökkii, ja silloin voittoja pitää ottaa puolustamalla. Ja mestaruuksia, kuten kliseisesti sanotaan. Veskoillakin jäi varmaan molemmilla parannetavaa, mutta eihän prosentit parane kuin pelaamalla, ja itseensä uskomalla.
Huisman lienee liigan virhealtteimpia pakkeja?
Puolustus tosiaankin herpaantuu Happee la. Parannusta siihen on löydyttävä kauden jatkuessa, tuolla puolustuksella ei finaaliin päästä. A-junnuista liigaan siirtynyttä Ilmosta voisi peluuttaa, junnuissa ainakin oli vaarallinen kaveri. Hyökkäyksen puolella Happee on monipuolisempi verrattuna viime kauteen. Mannisen lähteminen ei joukkuetta näytä haittaavan. Toivottavasti Happee on toinen kevään finaalijoukkueesta !