Edellisessä blogikirjoituksessani kaipasin enemmän konkreettista lajipuhetta subjektiivisten höpinoiden sijaan. Tässä kirjoituksessa haluan näyttää kaksi erilaista lähestymiskulmaa ottelun analysointiin – höpinän sekä pelistä johdettavan konkretian.
Haluaisin kuulla valmentajilta heidän konkreettisen näkemyksensä juuri päättyneestä pelistä (vaikka se vaikeaa onkin), haluaisin lukea heidän konkreettisia näkemyksiään pelistä eri medioissa ja tätä kautta he toisivat oman arvokkaan panoksensa lajin kehittämiselle myös oman joukkueensa ja seuransa ulkopuolella. Valmentajat ovat tässä lajipuheen kehittymisessä avainasemassa, sillä rakkaudesta lajiin kirjoittavilla toimittajilla ei ole resursseja ryhtyä syvempiä analyysejä tekemään. Edellisen kirjoitukseni jälkeen olin ilahtunut monista yksitysviesteistä ja keskusteluista aiheen tiimoilta – vaikka taktiset spekuloinnit eivät ole jokaiselle, niille on selkeää tilausta.
Jalkojen riittämättömyys tai sydämen puuttuminen selityksinä ei anna meidän nuorille valmentajillemme yhtään mitään tarttumapintaa, eivätkä ne kehitä lajia. Ehkä tämä höpinäpuhe on tarttunut suomalaiseen urheilukulttuuriin jääkiekosta, jossa ”vastustaja halusi tänään enemmän” -tyyppiset jaarittelut menivät ja varmaan menevät osin vieläkin läpi. Uskon, että me pystymme tässä lajissa parempaan.
Ymmärrän kuitenkin yksinkertaisten ja yleistävien pika-analyysien houkutuksen, sillä olen ja olen ollut niille itsekin hyvin altis. Sain pari erittäin hyvää esimerkkitapausta viikonlopun otteluistani, joista käyn tässä läpi toisen.
—
”Pää ei kestänyt” / ”Meiltä loppui jalat” – höpinäselitys
Päähommani valmennuksen saralla Sveitsissä on Unihockey Luzerin miesten joukkue, mutta tällä hetkellä olen mukana auttamassa myös yhtä lähikaupungin U18-joukkuetta. Oma panokseni on suunnitella muun valmennustiimin kanssa yhdessä harjoitussisältöjä, vetää yhdet treenit viikossa sekä toimia katsomovalmentajana peleissä. Kyseinen joukkue vaihtoi vastuuvalmentajaansa vajaa kuukausi sitten ja uusi vastuuvalmentaja on ottanut merkittävästi napakamman otteen ryhmästä.
Viikonloppuna joukkue kohtasi ikäluokkansa NLA-sarjassa erään kärkijoukkueen. Ensimmäisessä erässä näytti hieman pahalta 4-1 tappioasemassa, mutta joukkue nousi hieman onnekkaastikin peliin mukaan ja erätauolle lähdettiin 4-3 lukemissa. Toisessa erässä tiiviisti perinteisellä Erän mökillä ja tiukoilla vastureilla peliin lähtenyt joukkueeni nousi rinnalle ja ohi ja kolmannessa erässä homma näytti olevan 6-8 tilanteessa paketointia vaille valmis. Tämä kärkipään ryhmä tuli kuitenkin viimeisen kympin aikana tasoihin ja 12 sekuntia ennen loppusummeria ohi.
Kaksi nopeaa, intuitiivista selitystä tuli heti mieleen. Ensinnäkin, henkisen puolen selitys. Sarjanousijajoukkueeni oli uudessa tilanteessa johtaessaan kärkipään joukkuetta kahdella maalilla pelin loppuvaiheessa. Paine tai, vielä parempaa, ”voittamisen pelko” kasvoi liian suureksi, tuli ”henkilökohtaisia virheitä” ja vastustaja meni ohi. ”Pää ei kestänyt”. Joukkue tarvitsee ehkä näin ollen lisää yritystä ja taistelutahtoa, sitä ”halua voittaa”. Sitä luonnollisesti harjoitetaan kertomalla joukkueelle esimerkiksi, että ”pitää haluta voittaa enemmän” ja ”pitää vaan syödä palloja ja taistella”. Ehkä otetaan harjoituksiin mukaan jotain kisailuja, joissa hävinnyt pääsee suorittamaan lihaskuntoliikkeitä. Tällöin saadaan pelaajille mentaliteetti, että ”näitä pelejä ei haluta hävitä”.
Toiseksi, fysiologinen selitys. Vielä NLA-sarjan kovempaan tempoon totutteleva joukkueeni ei pysynyt 60 minuutin ajan rutinoituneemman vastustajan kyydissä. Noin 50 minuuttia meni vielä ihan hyvin, mutta viimeisellä kympillä ”loppui jalat”. Siihen, että jalat loppui, löytyy tietenkin helppo lääke – lisää fysiikkatreeniä. Juostaan enemmän ja pidempään niin seuraavalla kerralla jaksetaan. Samalla se henkinen kantti kasvaa kun laitetaan kroppa tiukoille.
Ottelun lopputuloksella VOI olla tekemistä myös henkisen kantin tai huonon peruskunnon kanssa, mutta jos unohdetaan höpinät ja lähdetään katsomaan peliä, saadaan ehkä loogisempia ja konkreettisempia vastauksia – ja sen myötä, parempia ja täsmällisempiä lääkkeitä.
—
Pelistä johdettava konkretia
Ennen valmentajanvaihdosta ko. joukkueen harjoitukset olivat kurittomia, rauhattomia ja epämääräisiä tapahtumia. Tämä näkyi myös joukkueen pelaamisessa eikä ollut minkäänlainen ihme, että saldona oli pelkkiä tappioita. Pelilliset ohjeet olivat hyvin epämääräisiä eikä valmentaja kyennyt antamaan pelaajilleen minkäänlaista tukea. Kun joukkue lähtee sarjanousijana pelaamaan rutinoituneempia vastustajia vastaan, harjoittelun ja toiminnan laatutekijöissä ei voi antaa liikaa etumatkaa. Näissä oltiin aiemmin pahasti perässä. Uuden vastuuvalmentajan myötä harjoittelun perusasioita – ole ajoissa paikalla; kun valmentaja puhuu, pelaaja kuuntelee; vaatimustaso – ryhdyttiin laittamaan kuntoon. Tämä näkyi suoraan korkeampana harjoittelun laatuna.
Toimenpide 1: Toimintakulttuurin muuttaminen täsmälliseksi ja vaatimustason nosto
Toiseksi, pelaajille luotiin yksinkertainen pelitapa, joista he saavat kentällä tukea. Sveitsin juniorisarjoissa voittamista pidetään Suomen vastaavia ikäluokkasarjoja tärkeämpänä, sillä sarjapaikat ovat U16-ikäluokasta lähtien periytyviä. Näin ollen hieman aikuisjoukkueiden tapaan, valmennuksen tuli pohtia valmentajavaihdoksen jälkeen millä keinoin pyritään saamaan lyhyen tähtäimen tulosta unohtamatta samalla sitä tärkeintä, eli pelaajien kehittämistä. Erän mökki ja vastahyökkäykset otettiin lääkkeiksi tähän akuuteimpaan tilaan, samalla tiedostettiin, että joukkueen viisikkopeliä pallollisena tulee ryhtyä askel askeleelta kehittämään. Sillä tiellä olemme tällä hetkellä.
Toimenpide 2: Selkeät ja yksinkertaiset pelilliset periaatteet pelin eri vaiheissa (hyökkääminen, puolustaminen, tilanteenvaihdot)
Ennen viikonlopun ottelua joukkue oli edellisenä viikonloppuna napannut kauden ensimmäisen voittonsa selkein lukemin. Passiivinen pelitapa toimi hyvin samantasoista ryhmää vastaan ja vastahyökkäyspaikkoja saatiin hukattavaksi asti. Tämän viikonlopun haaste oli kuitenkin kovempi ja loppulukemat ja pelin kulku löytyykin tuosta jo aiemmin. Turpiin tuli ja erittäin harmillisella tavalla.
Koska haluamme kehittää joukkueen pelaajia, joukkueen pelaamista ja kausi on jo käynnissä, löysille puheille ei ole aikaa eikä sijaa. Intuitiivisten höpinöiden sijaan meidän tulee katsoa peliä ja löytää sieltä syyt tappioon. Ja hieman pintaa raaputtamalla syyt ovat selvät.
—
1) Toiminta positiivisissa tilanteenvaihdoissa
Tällä hetkellä menetämme vielä liian usein pallon heti sen jälkeen, kun olemme sen voittaneet. Positiivisesta tilanteenvaihdosta syntyy siis 1-2 sekunnin sisällä negatiivinen tilanteenvaihto ja näissä tilanteissa joukkue kuin joukkue, sarjatasosta riippumatta on haavoittuvaisimmillaan. Meidän tulee siis harjoittelussa edelleen korostetusti harjoituttaa tilanteenvaihtotoimintaa yksilön teknistaktisten taito-ominaisuuksien osalta ja toisaalta viilata joukkuetaktisesti positiivisten tilanteenvaihtohetkien yhteistoimintaa. Kehittymällä positiivisissa tilanteenvaihdoissa toisaalta vähennämme negatiivisia tilanteenvaihtoja lähellä omaa maaliamme ja toisaalta pystymme luomaan enemmän vaarallisia vastahyökkäyksiä.
2) Toiminta puolustaessa (erityisesti puolustusalueen puolustuspelissä)
Vaikka Erän mökki ei ole maailman vaikein tapa pelata, aikaisempi löyhä ja ”luova” pelikulttuuri on jättänyt jälkensä ja viisikon yhteistoiminta ei ole vielä riittävän hyvällä tasolla. Viisikkopuolustusta ja erityisesti pelaajien sijoittumista (positioning) tulee edelleen harjoitella, sillä se luo samalla paremmat edellytykset myös hyvään tilanteenvaihtopelaamiseen.
3) Hyökkäyspelaaminen, koko paketti
Ehkä se isoin syy viikonlopun tappioon löytyy kuitenkin tästä. Koska joukkueen edellinen vastuuvalmentaja laiminlöi pelillisen työkalupakin kasaamisen nuorille pelaajilleen, sarjanousijajoukkueella ei ole ollut eväitä selviytyä kentällä rutinoituneempia vastustajiaan vastaan. ”Pelatkaa luovasti” voi tuntua hyvältä ohjeelta, mutta oikeasti kyseessä on – erityisesti jo tuloksesta pelaavassa joukkueessa – heitteillejättö ja ohje, jolla pahimmassa tapauksessa kasvatetaan joukkueen sisäisiä tasoeroja. Parhaat voivat pärjätä, mutta suurin osa kaipaisi tukea. Kun sitä tukea ei tule, pelaajalle ei anneta eväitä onnistua. Yksittäinen pelaaja on joutunut aikaisempaan kokemukseensa verrattuna huomattavasti korkeamman pelitempon otteluihin ja se aika, joka hänellä on käyttää vuorovaikutukseen muiden pelaajien kanssa sekä päätöksentekoon, on merkittävästi lyhyempi. Siinä vaiheessa peliä, kun väsymys jo hieman painaa jäsenissä ja stressitaso nousee, tuota pelillistä selkärankaa ja ennustettavuutta erityisesti tarvitaan.
Viikonlopun ottelussa joukkueemme olisi pitänyt pystyä hyökkäämään merkittävästi enemmän ja monipuolisemmin. Paremmilla valmiuksilla ja harjoitustaustalla joukkueemme olisi kyennyt käyttämään vastustajan karvauspelaamisen heikkoudet paremmin hyväkseen (sehän ei riitä, että pelaajille kertoo missä se tila kentällä löytyy – sen näkee hieman hölmömpikin. Kysymys on siitä, että miten se pallo sinne tyhjään tilaan pelataan ja sieltä tilannetta jatketaan). Paremmilla hyökkäyspelaamisen valmiuksilla joukkueemme olisi myös kyennyt pelaamaan pidempiä pätkiä pallollisena joukkueena. Kun omat ”hyökkäysvuorot” kestävät 5 sekuntia vastustajan 55 sekuntia vastaan, on selvä, että se syö sekä henkistä, että fyysistä jaksamista sekä lisää vastustajan maalinteon todennäköisyyttä ihan jo puhtaasti sen takia, että pallo viettää suurimman osan ajasta meidän puolustusalueellamme.
Nyt kun uusi vastuuvalmentaja on lähtenyt – aivan oikein – luomaan joukkueelle nopeasti pelillistä selkärankaa jämäkän puolustuksen ja vaarallisten vastahyökkäysten pohjalta, pystymme jo pelaamaan uskottavasti pisteistä. Seuraava askel on rakentaa hyökkäyspelaamiseen enemmän ennustettavuutta, jotta yksittäisen pelaajan on helpompi onnistua myös stressitilanteessa.
Mitä olisimme voineet tehdä viikonlopun ottelussa toisin? Emme oikeastaan mitään. Pelaamisemme taso vaihteli 60 minuutin aikana, mutta joskus täytyy hyväksyä, että vastustaja oli toistaiseksi parempi ja kääriä hihat konkreettisten kehityskohteiden työstämiseksi. Yksi asia on joka tapauksessa varma – joukkueemme voittojen todennäköisyys kasvaa merkittävästi enemmän, kun lähestymme haasteita konkreettisten, pelistä johdettavien asioiden kautta, kuin höpisemällä latteuksia.
—
Lukuvinkki: ”Inverting the Pyramid” – Jonathan Wilson
Pysytään edelleen jalkapallon parissa. Jalkapallosta kiinnostuneille löytyy netin täydeltä eritasoisia analyysejä ja suosittelen lämpimpästi perehtymään niihin. Vaikka laji on eri, avaavat jalkapallon taktiset analyysit lajin huipputekijöiden ajatus- ja valmennusprosessin syvyyttä. ”Inverting the Pyramid” on erittäin mielenkiintoinen kirja lajin taktiikoiden kehittymisestä vuosisadan aikana.
—
Perttu Kytöhongan edellinen Pääkallo-bloggaus:
Blogi: Peli(ä meille kaikille)