Olen toiminut junioriurheilussa monissa eri lajeissa. Salibandyn lisäksi olen ollut mukana jääkiekossa, jalkapallossa, moottori- ja kestävyysurheilussa. Vaikka jotkut em. lajeista ovat lajitasolla kaukana toisistaan, niin myös yhteisiä piirteitä löytyy yllättävän paljon. Helpoimmin asiaa lähestyy urheilun perusteesillä ”Hyvällä harjoittelulla saa aikaan hyviä tuloksia”.
Kaiken tavoitteellisen toiminnan perustana on tekemisen suunnitelmallisuus. Niin myös urheilussa. Määritellään tavoite, mihin tähdätään. Kun tavoite on selvä, laaditaan suunnitelma asetetun tavoitteen saavuttamiseksi. Tuliko jo tässä vaiheessa mieleen, että mikähän mahtaa olla sinun valmentamasi tai lapsesi joukkueen tavoite? Oletko tehnyt, kuullut tai nähnyt suunnitelmaa miten tavoitteeseen on aiottu päästä? Onko sellaista suunnitelmaa edes tehty?
Mikä sitten on tavoitteellisesti harjoittelevalle ja pelaavalle juniorijoukkueelle sopiva tavoite? Joukkueen tasosta riippumatta aivan jokaiselle joukkueelle voidaan joku tavoite määritellä. Tavoitteena voi olla sarjanousu haastajasarjasta kilpasarjaan tai aina SM-sarjaan saakka. Suomen parhaan joukkueen tavoitteena voi olla kultamitalin uusiminen ensi vuonna tai seuraavassa ikäluokassa jne. Pääasia on, että tekemiselle on selkeä tavoite ja tekeminen tukee tavoitetta.
Juniorijoukkueen pitkän tähtäimen tavoite voidaan hyvin määritellä esim. 3-5 vuoden päähän. Tavoite pätkitään sopivan pituisiin tarkasteluväleihin, jolloin arvioidaan, onko joukkue pysynyt tavoitteen mukaisella tiellä. Tarkasteluvälit palastellaan pienempiin ajanjaksoihin tekemällä joukkueelle esim. vuosikello, jonka sisällä edetään kausi kerrallaan kohti asetettua tavoitetta. Harjoittelu suunnitellaan kunkin vuosikellon sisällä olevan jakson mukaiseksi siten, että ne palvelevat joukkueelle suunniteltua ja sovittua pelitapaa.
Esimerkiksi C- ja B-ikäluokkien vuosikellon kulminaatiopisteitä ovat kevään ja kesän valmistava jakso, SM-karsinnat elokuussa, sarjakausi loka-maaliskuu ja playoffs-pelit keväällä. A-junioreilla vuosikello on toisen näköinen mitalipelien ja karsintojen ollessa keväällä jne. Tärkeintä on tietää mitä harjoitellaan ja miksi.
Joukkueurheiluna salibandyyn mukaan tulee myös ns. ulkopuolisia tekijöitä, jotka vaikuttavat joukkueen tavoitteeseen pääsyyn. Taustat, eli joukkueen ja seuran resurssit sekä intressit pitää olla yhtä joukkueen tavoitteen kanssa. Tärkeässä roolissa on myös pelaajien profilointi, eli millaisella ryhmityksellä ollaan työtä tekemässä ja mitä on mahdollisesti matkan varrella muutettava. Valmennuksen osaamisen ja tekemisen taso pitää arvioida huolellisesti vuosi toisensa perään. Kannattaa tarkkaan pohtia voiko sama vastuuvalmentaja työskennellä tuloksellisesti saman ryhmän kanssa 13-vuotiaista 18-vuotiaisiin?
Vertailukohtia salibandyyn haetaan monesti ”sisarlaji” jääkiekosta. Salibandyyn verrattuna jääkiekossa on paljon pitkän pelaajauran tehneitä konkarivalmentajia mikä on sen takeena, että tiedot ja taidot kehittyvät sekä siirtyvät eteenpäin nuoremmille ikäluokille.
Myös taloudelliset resurssit valmennukseen ovat jääkiekossa monin verroin paremmat. Salibandy tulee hyvin perässä ja aikaa myöten myös salibandyssä tullaan pääsemään vähintään samalle tasolle. Faktaa kuitenkin on että salibandyvalmennuksen terävä kärki on jääkiekkoon verrattuna kapeampi.
Osaavan ja sitoutuneen valmentajan kiinnittäminen joukkueeseen on lähes lottovoitto. Salibandy kasvaa lajina ja uusista valmentajista on pula. Tämä johtaa siihen, että valmentajien osaamisen taso on kirjavaa. Valitettavasti monen joukkueen osana on saada joukkueeseen edes joku valmentaja ja hyvä jos valmentajan ainoana referenssinä valmennukseen on pelaajatausta. Parempi kuin ei valmentajaa lainkaan. Valmentajatoiminta on salibandyssä kuten monessa muussakin palloilulajissa yksinomaan oman toimen ohella tehtävää harrastustoimintaa, josta voi mahdollisesti saada seuravaatteet ja parhaimmassakin tapauksessa kulukorvauksen.
Kuinka sitten tavoitteellinen ja suunniteltu toiminta sekä osaava ja tuloksellinen tekeminen kohtaavat? Monessa tapauksessa eivät lainkaan. Juniorijoukkueen tavoite suunnitellaan kokemattoman valmentajan ja pahimmassa tapauksessa seuran toimesta vajaan kauden pituiseksi. Tätä kutsun ”kertakäyttövalmennukseksi”.
Kertakäyttövalmennuksessa joukkueen markkinointi aloitetaan kevättalvella ja kasataan touko-kesäkuun tryouteissa. Koko joukkueen toiminta tähtää vain kuluvan kauden sarjaan ja keväällä ruletti pyörähtää uudestaan. Ilmiö on jokakeväinen etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa sadat junioripelaajat seilaavat keväisin eri seurojen ja joukkueiden vapaista harjoituksista toiseen. Tätä vaellusta kutsun ”seurashoppailuksi”. Valitettavasti myös jotkut seurat ovat lähteneet tähän mukaan. On jopa perustettu seuroja, jotka hakevat toiminnalleen kasvua markkinoimalla toimintaansa aggressiivisesti seurashoppailijoille.
Kuinka kertakäyttövalmennus ja seurashoppailu ottavat huomioon yksittäisen pelaajan kehittymisen pelaajana ja urheilijana? Kuinka ne tukevat tavoitteenasettelun ja pitkäjänteisen, suunnitelmallisen toiminnan tärkeyttä urheilussa ja muussakin elämässä? Huonosti.
Nuorista pelaajista ulosmitataan kauden aikana se mitä on saatavissa ja keväällä mennyt kausi on poispyyhitty. Ei ole harvinaista, että 16-vuotias pelaaja on ehtinyt vaihtaa joukkuetta 5-6 kertaa lyhyen peliuransa aikana. Uusiin joukkueisiin on lähes joka kesä hakeuduttu suurien puheiden ja lupausten perässä.
On selvää, että vain pieni osa salibandyjunioreista tulee koskaan pelaamaan pääsarjatasoilla aikuisena tai edes juniorina saavuttamaan SM-tason menestystä. Maksimissaan 7 vuoden mittainen junioripeliura nuorten ikäluokkien SM-sarjassa tai sen katveessa jääkin monelle pelaajalle harrastuksen kohokohdaksi. Pitäisi kuitenkin muistaa, että juniorivuosien jälkeen edessä on koko elämän mittainen ura hyvän elämän parissa, jonka osana myös salibandy muodossa tai toisessa voi olla.
Ihan hyvää asiaa, tuota viimeistä lausetta en ihan ymmärrä. Eli vaikka shoppailisi kuinka ja kehittyy sitten vähän alemmas pelajaana kuin shoppailematta olisi ehkä voinut, niin onhan sarjatasoja kaiken tasoisille pelaajille loppuelämäksi kuitenkin.
Hyvää kuittailua toimiston seinän toiselle puolelle. 😀
Oman kokemukseni mukaan pitkän pelaajauran omaavat valmentajat eivät ole välttämättä hyviä konkarivalmentajia. Voi olla paljonkin lukkiutuneita ajatusmalleja, jotka kaipaisivat päivittämistä, mutta ovat valitettavan syvälle uurtuneet.
Mielestäni isompi pointti tässä jutussa onkin tuo junnujen levottomuus eli mainittu shoppailu. Missä pitkäjänteisyys tekemisessä? Juostaan ja sykitään menestyksen perässä. Oma kehittyminen on sivuseikka.
Jutussa on paljon asiaa, mutta suosittelisin Herra Saukkosen miettivän muutamaa asiaa, jotka ovat ristiriidassa hänen oman rakkaan seuransa toiminnan kanssa
1. Omassa seurassanne eräs juniorijoukkue, jolla on pitkään pysynyt kasassa muuttaa joka vuosi tavoitteitaan. Toissa kaudella heillä oli selvät suunnitelmat ja tavoitteet tässä kaudessa. Tällä kaudella on taas selvät suunnitelmat ja tavoitteet kaudessa 2016-2017. Vuoden päästäkö tavoitteet taas siirtyvät vuodella. Onko tämä suunnitelmallista toimintaa?
2. Olet ihan oikeassa siinä, että juniorijoukkueelle voi asettaa tavoitteen pitkällekin esim. 3-5 vuoden päähän, mutta mitä sitten, kun joukkue jää selvästi edelliskauden suorituksistaan ja kuluvan kauden tavoitteestaan? Onko silloinkin järkevää pitkäjänteisesti junnata eteenpäin aiemmin tehdyillä tavoitteilla/pelaajilla/valmentajilla, jotta olisi ns. pitkäjänteisyyttä ja pysyttäisiin aiemmin laadituissa suunnitelmissa?
3. A-juniorien osalta on hyvä pitää mielessä, että toki voidaan asettaa pitkänkin aikavälin tavoitteita, mutta jos esimerkiksi joukkueen tämän kauden suuri runko on 95-syntyneitä, niin siinä kohtaa lienee typerää asettaa pitkän tähtäimen tavoitteita, vaan tavoitteiden on oltava tässä vuodessa ja yksilötasolla mietittävä sitä, että nämä 95-syntyneet yli-ikäisiksi tultuaan saataisiin pidettyä seurassa ja ohjattua omantasoiseen miesten joukkueeseen. Jos taas A-juniorijoukkueen runko on 97-syntyneitä, silloin lienee päivänselvää, että tavoitteet on tulevissa vuosissa ellei ole koossa poikkeuksellisen kova ikäluokan nippu.
5. Mielestäsi kannattaa tarkkaan pohtia, onko sama valmentaja oikea vaihtoehto samalle joukkueelle 13-vuotiaista 18-vuotiaisiin. Kommentti on hieman ristiriidassa siihen, mitä omassa seurassanne tehdään. Esimerkiksi nykyinen a-juniorijoukkueenne on ollut saman valmentajan alaisuudessa todella pitkään ja käsittääkseni tehnyt siellä hyvää työtä. Toisena esimerkkinä b-juniorijoukkueenne, jossa myös kauan ollut sama valmentaja. Siinä sivussa toki muita valmentajia joukkueessa vaihtunut. Kun katsotaan menestyviä juniorijoukkueita, niin monella on ollut kasassa sama pelaajisto ja valmennus hyvinkin pitkään. Esimerkkinä viime keväällä A-junioreissa SM-sarjaan noussut Josba.
6. Määrittele mielestäsi kokematon valmentaja. Teidänkin seurasta löytyy ”kokeneita” valmentajia, jotka eivät saa mitään tulosta aikaiseksi. Sitten tarjolle tulee esimerkiksi pitkäaikaisen pelaajauran lajin parissa omaava valmentajakokelas. Onko tyhmää vaihtaa sellaiseen?
7. Itse en ymmärrä oikein tätä kertakäyttövalmennuskommenttiasi. On ihan yleistä, että joukkueen markkinointia aloitetaan kevät-talvella ja keväällä on try-outit ja esimerkiksi tämän kauden B-pojissa ikäluokan ollessa 98-99, niin aika vaikea sellaiselle joukkueelle on tehdä pidempiä kuin yhden vuoden suunnitelmia, koska ensi vuonna 98-syntyneet ovat yli-ikäisiä ja hieman pakostakin on aloitettava tulevana kevät-talvena taas sama ”rumba”. Kaikissa seuroissa ei ole pelaajapolkua, jossa olisi mahdollista vaan nostaa seuran sisältä uusia kavereita joukkueeseen sisään syystä tai toisesta. Ja jos tarjolla on muualta tulevia hyviä pelimiehiä, niin miksi ei heitä ottaisi joukkueeseen?
8. Itsekin ihmettelen tätä, kun esimerkiksi eräs tuntemani pelaaja on pelannut viimeisen kuuden vuoden aikana ainakin neljässä eri seurassa. Siinä voidaan miettiä myös, että puuttuuko se pitkäjänteisyys pelaajalta vai vanhemmilta vai molemmilta. Toki luonnollisiakin seuranvaihdoksia on aina joukossa (joukkueet hajoaa, taso tippuu radikaalisti yms.)
Mielenkiintoisia pointteja. Muutama jatkokysymys nousee mieleen.
Kun en itse tunne salibandyn junioritoimintaa tarpeeksi hyvin, kysyn, onko juniorijoukkueiden toiminta tosiaan niin vakaata, että sitä voidaan mielekkäästi suunnitella 3-5 vuoden jaksoihin? Upeaa jos näin on. Voisi kuvitella, että sinä aikana pelaajia ja ehkä valmentajia tai tärkeitä taustahenkilöitäkin saattaa lopettaa tai vaihtaa seuraa.
Tietääkö (pelaajan vanha) seura aina pelaajaa ja hänen huoltajiaan paremmin, milloin seuranvaihto on paikallaan? Voisi kuvitella juuri heillä usein olevan paras tieto ja suurin intressi sen suhteen, mitä pelaaja tahtoo ja etsii.
Jos ja kun joukkueet toivovat pelaajilta ”seurashoppailun” sijaan lojaaliutta, onko se molemminpuolista? Torjuvatko juniorijoukkueet mukaan pyrkiviä vahvistuksia jos se veisi peliaikaa jo pitkään mukana olleilta?
Ovatko pelaajan ja tietyn joukkueen intressit välttämättä identtiset? Takaako se, että joukkue x saavuttaa tulostavoitteensa, sen joukkueen x yksittäisille pelaajille kehittävimmät ja mielekkäimmät pelikaudet?
Onko kaikkien urheilua harrastavien juniorien harrastettava suunnitelmallisesti? Kuinka moni kuitenkin lopulta pelaa kauden kerrallaan niin kauan kuin se on hauskaa? Kun tosiaan ylivoimainen enemmistö junioreista ei kuitenkaan tule koskaan pelaamaan aikuisten huippusarjoissa, kannattaisiko nykyistä enemmän miettiä, miten tarjota huippuhaaveista luopuneille lopettamisen sijaan mahdollisuus harrastepelaamiseen?
Hieno kirjoitus ja mainiota pohdintaa. Herää vain kysymys, että miksi Saukkonen kirjoittaa asioista negatiiviseen sävyyn, jota hänen oma seuransa Haki toteuttaa? Valitettavasti juuri Saukkosen asiattomuuksien takia Haki junnaa paikallaan vuodesta toiseen ja parhaimmat yksilöt sekä valmentajat valuvat oikeisiin kilpaseuroihin. Tämän takia on vähän kornia kirjoittaa tällaisia tekstejä kompetenssillä nolla. Saukkonen tulee uskoakseni avaamaan tekstiään lisää jatko-osassa. Tsemppiä kuitenkin Hakin suuntaan ja etenkin Jan Kondolle, joka tekee hienoa työtä edustuksessa. Toivotaan raitapaitojen nousevan lähivuosina takaisin liigakentille!
Olen ollut Hakissa mukana vuosikausia erilaisissa tehtävissä ja lähipiirissä olevat olleet pelaajina eri joukkueissa seurassa. Kun mennään taaksepäin ajassa, silloin seurassa oli määrätietoinen tekemisen meininki. Joukkueissa oli hyviä valmentajia ja esimerkiksi 99 ikäluokassa oli liikunta-alan ammattilainen valmentajana, jonka tekeminen oli määrätietoista. 98-ikäluokassa oli intohimoinen valmentaja, joka sai jossain vaiheessa lähteä joukkueesta, koska oli jonkinlaisia ristiriitaisuuksia liittyen hänen oman poikansa/poikiensa peluuttamiseen. Sen jälkeen 98-ikäluokan rungon muodosti kokonainen joukkue, jonka toi SSV:stä tietty porukka, jota täydennettiin jo ennestään Hakissa pelaavilla junioreilla ja silloin tekeminen vaikutti myös erittäin määrätietoiselta ja eteenpäin menevältä. Joukkue nousi haastajasarjan joukkueesta eliittitason joukkueeksi, jota voidaan pitää hyvänä suorituksena. Sen jälkeen senkin joukkueen valmentaja sai lähteä pois, koska häntä pidettiin liian heikkona valmentamaan kyseistä ikäluokkaa. Nyt saman ikäluokan joukkueen peräsimessä on valmentajat, jotka ovat ajaneet joukkueen täysin alas (ovat mm.hävinneet SM-karsinnoissa elokuussa lähes kaikki pelit selvänumeroisesti ja kilpasarjan karsinnoissakin on tullut pelkkiä tappioita). Pelaajien kanssa jutelleena olen kuullut kommentteja, että joukkueella ei ole selkeää pelitapaa ja pelaajat eivät tiedä, mitä heidän pitäisi kentällä edes tehdä. Surullisena seuraan tätä asiaa, koska olen edelleen ”hakin miehiä”. Olenkin jäävännyt itseni taustalle täysin selkeistä syistä, koska toiminnassa ei ole tällä hetkellä minkäänlaista järkeä. Ilokseni voin sanoa, että 00-ikäluokan tekemisessä on sentään jonkinlaista tolkkua, ehkä pitäisi muidenkin joukkueiden ottaa heistä mallia.
Saukkosen kirjoitusta nyt muutaman kerran uudelleen luettuani mieleeni tuleekin, onko kyseessä jopa julkinen avunhuuto? Eikö hän ole saanut suuresta statuksestaan huolimatta ääntään seurassa kuuluville ja on nyt päättänyt julkisesti kritisoida omiaan? Ehkä kannattaisi saada omassa seurassa ensiksi asiat mallilleen, ennenkuin alkaa tällaisia kirjoittelemaan.
Joka tapauksessa hyvä kirjoitus siinä mielessä, että tämä selkeästi herättää keskustelua ja pohdinnan aihetta koko lajin piirissä toimiville.
Hyviä pointteja Saukkoselta. Jotenkin aistin tässä kritiikkiä mm. jokerisalibandya kohtaan. ”Kertakäyttövalmennusta” toteutetaan lähes kaikissa seuroissa, Se on normaalia, että keväällä pidetään try outit ja kasataan joukkue uusiksi taas seuraavaa kautta varten. Siinä otetaan taas muutama uusi pelimies toisesta seurasta sisään ja ohjataan vanhoja pelimiehiä seuran muihin joukkueisiin. Tätä voi sitten kutsua pelaajapoluksi tai jäsenhankinnaksi 😉
Itse uskoisin Saukkosen tässä tarkoittavan oman seuransa erikoispuolta. HaKihan on toiminut pitkään hyvänä seurana, harrastelijoiden ensimmäisiin askeliin salibandykentillä. HaKistahan on useita vuosia lähtenyt hyvän tason pelaajat kilpailuun keskittymiin seuroihin. En edes usko, että Saukkosella tai HaKilla olisi halua viedä seuraa kilpailulliseskai,siitä kielii jo kotisivujen heikko markkinointi, sekä esimerkiksi A-C ikäluokkien valmentajavalinnat. Jokainen harrastaja ja seura on rikkaus, hieno kirjoitus Petri!
Tällä kaudella kahdestakin seurasta soitettiin edustamani B-joukkueen parhaille pistenikkareille ja houkuteltiin jättämään vanha seura, sekä siirtymään soittajan valmennukseen tai seuraan erilaisin lupauksin. Pelaajien vastattua, että sopimus nykyseuraan on tehty jo ajat sitten, totesi toinen, että sopimusasiat ovat tulkintakysymyksiä ja toinen, että sopimukset on tehty rikottaviksi. Tätä en pidä normaalina vaan lapsellisena ja oikeastaan tosi törkeänä. Mitä mieltä ollaan- onko pelaajavärväys keinoja kaihtamatta ihan ok salibandyssa?
Ettekö te Hakin toimihenkilöt ja pelaajien vanhemmat voisi käydä näitä ongelmia läpi ihan omilla nimillä ja vaikka seuran sisällä!?
Mielestäni hyvä ja asillinen kirjoitus sekä mielenkiintoinen aihe. Aina kun kirjoitetaan blogi omalla nimellä (ja seuran edustajana), niin johan kääntyy kirjoitus ko. seuran asioiden puimiseen. Tuskin Saukkosen tarvitsee Pääkallo.fi-sivustolle kirjoittaa jos haluaa edustamansa seuran asioihin vaikuttaa, niin pienestä seurasta on kuitenkin kysymys. Puskista huutelu on valitettavasti Suomessa maan tapa, joten jos jollakin on idea asioiden parantamiseksi niin puhelinta käteen. Ei taida rohkeus riittää?
Yleisesti ottaen ”seurashoppaamisessa” on kysymys isojen paikkakuntien tapahtumista. Pienemmillä paikkakunnilla voidaan tehdä työtä yhtenäisten juniori-ikäluokkien kanssa kauemmin. Ainakin nuoremmissa ikäluokissa maakuntien joukkueet haastavat ruuhka-Suomen kokoelmajoukkueita hyvin.
Ottakaa asioista oikeasti selvää ennen kuin tulette huutelemaan 🙂 Sisäpiirin ihmisenä tiedän että suuri osa yllä olevien Hakia koskevista syytöksistä on täyttä fuulaa, toki siellä löytyy pari asiaa joihin seuran kannattaisi tarttua…
Ja kyllä, joskus joku valmentaja on oikea mies viemään joukkuetta 13 vuotiaista a-junnuikään asti
Ei, menestys ei aina ole valmentajasta kiinni, esim pelaajien motivaatio harjoittelun ja pelaamiseen voi myös olla syy tappioille (vai voiko)
Ps. En ole Saukkonen salanimellä 🙂
Toi pete vaan surffailee hallilla ja kelaa tietävänsä jotain. Ei ne asiat hakissakaan hyvin mee. Ja kertoo jotain narrien peppukipeydestä että jaksavat kommentoida täällä. Hemmetisti taas nyhjää tyhjästä. Keskittysivät kaikki vaan omiin hommiinsa.
Roope oot ihan toope. Samaa mieltä että hoitakaa keskinäiset kinastelunne muualla. Sait kuulostamaan itsesi ties miltä….
Itse ostan kirjoituksen pointin isosti.. Seurashoppailu on varmasti yksi syys esim Erän heikkoon poika- miesmaajoukkue menestykseen.. Älkääkä nostako muutamaa yksittäistä pelaajaa nyt esille, vahvistavat vain säännön..
Itse toimin pienellä paikkakunnalla (kuntaliitosten jälkeen 50000 asukasta) ja täällä päästään toteuttamaan ryhmän kanssa tuota pitkäjänteistä suunnittelua ja harjoittelua.. Se että maakunnista ei nouse tähtipelaajia johtuu siitä kun esim itselläni kyseistä ikäluokkaa on 11+1. Sitä on sitten täydennetty muutamalla vuotta nuoremmalla pojalla.. Jollain saman ikäluokan joukkueella pääkaupunki seudulla on ollut tryouteissa 70 pelaajaa 😀 (pelataan muuten ihan tasapäisiä pelejä moisia tryoutjengejä vastaan)
Olipa typerä viesti ilman asiasisältöä ja haukkukaa surutta Toopeksi, ei kiinnosta 😀
Hienoa, että aihe on herättänyt keskustelua. Kiitos kommenteista ja etenkin kannustavasta kritiikistä. Muutamaa asiaa kommentoin/oikaisen/täydennän lyhyesti.
Kirjoitusta ei ole kohdistettu yhteenkään yksittäiseen seuraan tai toimijaan vaan kirjoitan havaitsemastani ilmiöistä yleisesti. Pääosin pointtini urheilun pitkäjänteisen kehityksen osalta on ymmärretty kuten itse asian ajattelin. Joillakin taas kirjoitukseni on aiheuttanut ahdistusta ja pistoa rinnassa. Hyvä että ovat saaneet purkaa tuskaansa mm. tänne.
Mika Hilska heittää hyviä jatkokysymyksiä. Alla kommentteja lyhyesti:
– mielestäni toimintaa pitää suunnitella pidemmällä tähtaimellä kuin yksi kausi siitäkin huolimatta, että on vaihtuvuutta
– pelaajan seuran vaihdolle on aina joku syy ja niitä voi varmasti luetella vaikka kuinka paljon. Uskoisin, että ajatus seuran vaihtamisesta lähtee yleensä pelaajasta itsestään.
– lojaalisuus vs. seurashoppailu ja jonkun muun mainitsemat (oikeat) tryoutit pitää erottaa toisistaan. Hyvin suunnitellun ja toteutetun toiminnan yhtenä etuna on mm. juuri se, että pelaajalle ei välttämättä ole tarvetta/halua lähteä etsimään uutta seuraa koska esim. joukkueella ja pelaajalla on yhtenevät tavoitteet jne..
– Kaikkien EI TODELLAKAAN tarvitse harjoitella ja pelata suunnitelmallisesti. Haluan korostaa sitä, että joukkueelle astetut tavoitteet ja tekeminen ovat balansissa. Jos tavoitteena on kilpailullinen menestyminen niin silloin pitää tehdä niitä asioita, jotka sitä edellyttävät. Harrastepelaaminen ilman sen suurempia tavoitteita on myös erittäin hieno ja kannustettava asia. Valitettavasti juuri harrastepelaamiseen näyttää olevana vaikeinta saada ohjaajia.
Pahinta on harrastetason harjoittelu ja suuret kilpailulliset tavoitteet. Niitäkin on nähty!
Koska ko. blogikirjoitusta ei voi kirjoittaa nimimerkin takana on ymmärrettävää, että on itressiä viedä keskustelua pois itse kirjoituksesta edustamani seuran tekemisiin. Olen ollut ko. seuran toiminnassa 5 vuotta, jona aikana pelaaja- ja valmentajamäärä yli tuplaantunut ja nyt vakiintunut n. 350 pelaajaan. Valitettavasti kaikki eivät matkan varrella ole halunneet sitoutua yhteisiin tavotteisiin, sääntöihin ja sopimuksiin, joten lähteneitäkin on. Onnea ja menestystä missä olettekin.
Nimimerkille PEEWEE: Kompetenssini on nolla.
Hyvä, että kehitystä on tullut, sillä viimeksi se oli miinuksella.
Eteenpäin mennään 🙂 🙂
Juniorijoukkueurheilun ja samalla lajin (esim. salibandy) suurimmat vaarat piilevät seuravalmentajissa ja johtajissa jotka julistavat ”pitkäjänteistä” työtä ja ”x-vuoden suunnitelmia”.
Fakta vaan on, että yksilöt muodostavat joukkueen ja yksilöt hakevat menestystä – kilpaurheilussa. Huippuyksilöt hakeutuvat (tai heidät ohjataan) huippuvalmennukseen ja kehittyvät tai ei sitten kehittyvät lajinsa huipuiksi. Noiden summana sitten jotkut joukkueet vetävät puoleensa menestyksen nälkäisiä pelaajia (ja heidän vanhempiaan). Karu totuus, eikä siinä mitään.
Käännetään siis koko juttu toisin päin: (junnu) seurojen ja valmentajien pitää hakea ”tässä ja nyt” ”pikavoittoja” eli menestystä kuluvalla kaudella. Tavoitteet niin korkealle kuin se on mahdollista – oman sarjan voitto tmjs.
Kaikki muu on kilpaurheilussa hurskastelua ja puuhastelua. Harrasteseuroille ja pelaajille on toki omat sarjansa ja kaikki kunnia heillekin – lajista ja seurasta huolimatta.
Bottom-line: Menestystä on haettava joka vuosi – yksilöstä joukkueeseen ja valmentajasta seurajohtajaan – vain näin laji, yksilö tai joukkue kehittyvät.
Jopa hiukan noloa Saukkoselta mennä henkilökohtaisuuksiin. Kilpailu on kovaa, mikä tarkoittaa pahoja aikoja seuroille, joiden markkinointi, johtaminen ja esimerkiksi valmentaminen on heikkoa. HaKiakaan kukaan ei ole estänyt toimimasta paremmin, esimerkiksi palkkaamalla kilpajoukkueisiin kunnon valmentajia.
Siis harjoittelullako ei ole mitään merkitystä ja vain nälkäiset pikavoittajat menestyvät sekä vievät ”lajia” eteenpäin? Tarkoittanee siis sitä, että jos et 16-vuotiaana ole liigaringissä niin et ole ollut riittävän nälkäinen menestymään. Turha uskoa seuravalmentajia ja muita höpöttäjiä, että kun jaksat treenata niin voi sinusta vielä jotain tulla. Tervemenoa turhiin alasarjoihin. Onhan logiikka!
Saukkonen on asialinjoilla, itse vain en ymmärrä, että aina pitää verrata asioita kirjoittajan ”oman” joukkueen tilanteeseen. Ottakaa tekstistä oppia sen verran kun jaksatte ja verratkaa oman seuranne tilanteeseen. Kauhean monessa seurassa ei ole kyllä tarjota yhtä laadukasta valmennusta esim. herrat Vidgren ja Toivoniemi toimivat hakin ”tiimissä”.
Karu fakta vain on se, että Haki on vain kasvattajaseura etelän suurimpiin seuroihin (erä, viikingit), kun taas maaseudun pienet seurat voivat rauhassa toteuttaa suunnitelmallista valmennusta kerhosta asti A-junnuihin ilman, että kokoonpanot muuttuvat.
Laadukasta valmennusta olisi varmasti näiden herrojen toimesta tarjolla, jos olisivat hallilla useammin kuin pari kertaa kuukaudessa.
Henrik Dettman lauantain Hesarissa: ”Lähdin silti kauteen omaa valmennusfilosofiaani noudattaen. Se tarkoittaa sitä, että pikavoittoja ei haeta vaan kaikille pelaajille annetaan reilu mahdollisuus näyttää kykynsä. Vain sillä tavalla joukkueeseen voi muodostua aito nokkimajärjestys, jonka kaikki pelaajat hyväksyvät.
Kutsun omaa valmennusfilosofiaani luomuvalmennukseksi. Se lähtee aina pelistä ja pelaajista. Alalla on myös broilerinkasvattajia, jotka hakevat maksimivauhdilla maksimituloksia. Yleensä se tarkoittaa huutamista, pelottelua ja tähtivetoista peluutusta.”