Tsekin Brnossa pelattu EFT-turnaus päättyi Suomen miesten osalta rankkaritappioon Ruotsia vastaan. Kokonaissaldoksi muodostui näin voitto Tsekistä ja tappiot Sveitsiä ja Ruotsia vastaan. Harjoitusturnauksessa olennaista ei kuitenkaan ole tulos, vaikka Suomen maajoukkue luonnollisesti lähtee aina voittamaan.

EFT-turnauksissa tärkeämpää on joukkueen kokonaisuuden – toimintakulttuurin, pelillisen identiteetin, pelitavan ja pelaajiston – rakentaminen kohti vuoden 2016 MM-kisoja Riikassa. Maajoukkuetapahtumia ei ole tuhlattavaksi asti, joten jokainen tapahtuma on tärkeä tässä joukkueen rakennusprosessissa. MM-kisat ovat monessakin mielessä alkaneet jo. MM-turnausten välistä aikaa voidaan pitää ”runkosarjana”, jonka aikana valmennusjohto rakentaa ryhmäänsä kohti ”pudotuspelejä”, eli varsinaisia kisoja. Salibandyn EFT-turnaukset eroavat tässä mielessä voimakkaasti esimerkiksi jääkiekon vastaavista, sillä salibandyssä Suomella on käytössä käytännössä kaikki kisaehdokkaat koko ajan. Tämä tekee myös näistä harjoitusturnauksista huomattavasti mielenkiintoisempia.

Brnon EFT-turnauksesta näin Suomelta Sveitsi- ja Ruotsi -ottelut. Näiden lisäksi Suomi kaatoi turnauksen jumboksi jääneen Tsekin.

Missä Suomen prosessi kulkee? Toistaiseksi ilmassa on paljon kysymysmerkkejä. Toimintakulttuurista on joukkueen ulkopuolisen henkilön erittäin vaikea spekuloida mitään, mutta siinä määrin kokemusta Suomen joukkueesta löytyy niin penkiltä kuin kentältäkin, että ei ole syytä epäillä tällä osa-alueella annettavan merkittävästi etumatkaa kenellekään.

Pelillinen identiteetti sen sijaan on toistaiseksi jättänyt hajanaisemman kuvan. Pelistä on puhuttu päävalmentaja Petri Kettusen suulla toistaiseksi melko vähän. Jatkosopimuksensa jälkeen Kettunen linjasi, että:

– Pelin monipuolisuuden pitää olla edelleen ytimessä
– Puolustuspelaaminen on kivijalka, jonka avulla maajoukkue voittaa tai häviää pääsääntöisesti
– Maalinteon kehittäminen, tarkoittaen mm. sitä että omaa pallollista peliä pitää saada parannettua kärkimaita vastaan

Pelin monipuolisuuden voi ymmärtää lukijasta riippuen usealla tavalla, mutta voidaan olettaa sen tarkoittavan esimerkiksi, että Suomi kykenee pelaamaan tilanteen vaatimalla tavalla erilaisilla pelisuunnitelmilla – vaikka siten, että vastustajaa X vastaan Suomi pelaa pallonhallinnan kautta ja vastustajaa Y vastaan panostaen positiivisiin tilanteenvaihtoihin.

Laadukas puolustuspelaaminen vaatii luonnollisesti sitoutunutta kollektiivista suorittamista, mutta hyvään puolustuspelaamiseen kuuluu olennaisena osana niinikään sellaiset viisikon hyökkäyspelin rakenteet, jotka mahdollistavat osaltaan viisikon säilymisen tiiviinä ja yhtenäisenä myös negatiivisissa tilanteenvaihdoissa. Maalinteon ja pallollisen pelin kehittäminen linkittyy näin myös puolustuspelaamiseen. Kehittämällä hyökkäyspelaamista kärkimaita vastaan, kehitetään samalla myös puolustuspelaamista ja -valmiutta.

—

Suomi-Sveitsi 3-6

Sveitsi-ottelu oli Suomelta kauttaaltaan heikko esitys. Sveitsi näytti uuden päävalmentajansa David Janssonin johdolla muokanneen identiteettiään voimakkaasti maltillisemman pallokontrollin suuntaan. Sveitsi oli käytännössä koko ottelun ajan enemmän pallolla – tämä ei sinänsä ole vielä mikään huono asia, jos Suomen pelisuunnitelmaan kuului se, että se haluaa Sveitsin olevan enemmän kiinni pelivälineessä. Suomen otteista oli kuitenkin vaikea nähdä selkeää johtoajatusta – haluttiinko pelata pallokontrollin kautta vai haluttiinko kenties panostaa positiivisiin tilanteenvaihtoihin ja vastahyökkäyksiin? Lopputulemana oli joka tapauksessa usein liian nopeasti ylöspäin suuntautuvaa hyökkäyspelaamista valmiiksi organisoitunutta sveitsiläisryhmää vastaan. Tämän seurauksena nähtiin useita pallonmenetyksiä ja kovin lyhyeksi jääneitä pallollisia pätkiä.

Sveitsi jätti tässä ottelussa omasta tekemisestään positiivisen kuvan. Jos se aiemmin hyökkäsi ajoittain epäorganisoidusti ja jopa naiivisti, malttoi se nyt rakentaa ja pitää viisikkonsa tiiviinä. Tässä ottelussa Suomi oli se joukkue, joka luopui pallosta liian helposti. Erityisesti kahdessa ensimmäisessä erässä pelannut kolmosketju Peter Kotilainen–Johannes Jokinen–Sami Johansson oli liiankin opportunistinen ja huoleton hyökkäyspelissään. Tämä toisaalta johti komeaan maaliin ja toisaalta taas useisiin pallonmenetyksiin tilanteissa, joissa Suomen viisikko ei ollut hyvin organisoitunut.

Kaiken kaikkiaan Sveitsi-ottelu jätti Suomelle paljon parannettavaa kahteen jälkimmäiseen kamppailuun.

—

Ruotsi-Suomi 5-4 rl.

Suomi voitti lauantain kamppailussa turnausisäntä Tsekin ja sai ryhmälle tärkeän onnistumisen katkaisten samalla kolmen maaottelun tappioputken. Ruotsi-ottelussa mielenkiintoni kohdistui erityisesti siihen, miten Suomi onnistuu hyökkäyspelissään Ruotsia vastaan. Tulosta voidaan pitää jossain määrin positiivisena, mutta se on harjoitusturnauksessa toissijainen asia, sillä ottelua tulee katsoa MM-kisaprosessilasit silmillä.

Suomi teki kamppailussa neljä maalia, joista yhden ylivoimalla ja kolme viidellä viittä vastaan. Tasakentällisin tehdyistä maaleista ensimmäinen (Salin) oli ennen kaikkea Peter Kotilaisen oivallus ja näin ollen menee kategoriaan ”yksilösuoritukset”. Kaksi jälkimmäistä tasakentällisin tehtyä maalia taas olivat Suomen selvästi parhaan kentällisen Jami Manninen-Oscar Hänninen-Miko Kailiala/Sami Johansson; Nico Salo-Jonne Junkkarinen käsialaa ja laadukkaita kollektiivisia suorituksia. Ne antoivat myös (toivottavasti) enemmän informaatiota Suomen valmennusjohdolle siitä, mihin suuntaan Suomen peliä olisi hyvä viedä hyökkäyspelin osalta.

Tässä hyökkäyksessä Ruotsin karvauksen ensimmäinen linja on onnistuttu murtamaan ja Suomelle on syntymässä 4v3 –tilanne hyökkäysalueelle. Ruotsin viisikko on epäorganisoituneessa tilassa ja hieman myöhemmin tämän suoran hyökkäyksen jatkopelissä Nico Salo löytää maalille unohdetun Hännisen.

Sekä Jani Kukkolan, että Mika Kohosen johtamien viisikoiden hyökkäyspelaaminen sen sijaan varioutui voimakkaasti erityisesti puolustusalueella ja myöhemmin se ajautui staattiseksi 1-3-1 astelmaksi. Kummallakin kentällisellä oli suuria vaikeuksia rakentaa maalintekotilanteita.

Hännisen viisikko onnistui murtamaan Ruotsin korkealla pelanneen kahden pelaajan ensimmäisen puolustuslinjan erityisesti toisesta erästä lähtien ja sen myötä se sekä a) pystyi luomaan maalintekopaikkoja, että b) oli hyvässä puolustusvalmiudessa negatiivisissa tilanteenvaihdoissa helpottaen merkittävästi myös puolustuspelaamista ja siinä tehtäviä valintoja. Emme voi tietää oliko viisikko sopinut asioita keskenään – se, että muut viisikot eivät kyenneet käytännössä kertaakaan ottelun aikana samaan kielii tästä – mutta vaikka Hännisenkin viisikon pelaaminen varioitui vielä hieman liikaa pelinopeuden näkökulmasta, oli kentällisen pelaamisessa niitä elementtejä, joiden kautta Suomen olisi hyvä jatkossa rakentaa hyökkäyspelaamistaan.

Ruotsin hyökkäyspelaamisessa oli Suomea huomattavasti enemmän toisteisuutta, joka tekee pelaamisesta kentällä sekä helpompaa, että mahdollistaa korkeamman pelinopeuden. Voidaan argumentoida, että se tekee pelaamisesta myös ennalta arvattavampaa, mutta tämä ei ole suuri ongelma, mikäli pallollisella pelaajalla on riittävästi valinnan mahdollisuuksia. Lisäksi se, mitä mahdollisesti yllätyksellisyydessä vastustajan suhteen hävitään, voitetaan se monin verroin takaisin pelinopeudessa.

Ruotsin puolustusalueen hyökkäyspelin lähdöt rakentuivat säännöllisesti kolmen pelaajan alakerralla ja useimmin siten, että:

Nyt ei puhuta vuosituhannen alun ”avauskuvioista”, vaan tietyistä pelillisistä periaatteista, joiden myötä Ruotsi rakentaa peliä mahdollistaen korkean pelinopeuden ja mahdollisimman vähän pallonmenetyksiä. Sentterilähdön lisäksi Ruotsi viljeli puolustajien sivuttaisliikettä. Suomen karvausjärjestelmää vastaan pallollisen pelaajan sivuttaisliike pakotti Suomen ensimmäisen karvauslinjan pelaajien tekemään valintoja – seuraanko, pelaanko oman paikan – jonka pohjalta Ruotsin pallollinen pelaaja teki omia päätöksiään. Mainittakoon, että myös Ruotsin kahden kärjen karvausjärjestelmää vastaan pallollisen pelaajan sivuttaisliike olisi vaikeuttanut Ruotsin karvaajien pelaamista – staattinen 1-3-1 -asetelma säilytti Suomen puolustusvalmiuden, mutta teki toisaalta Ruotsin organisoidun viisikon murtamisesta lähes toivottoman tehtävän.

Tässä ottelussa Ruotsi ei vielä onnistunut hyökkäysalueella murtautumaan säännöllisesti maalipaikkoihin, mutta ottaen huomioon että MM-kisoihin on vielä noin vuosi aikaa, hyökkäyspelaaminen näyttää melkoisen lupaavalta. Hyvän kollektiivisen pelaamisen lisäksi Ruotsilla on tällä hetkellä äärimmäisen kovat yksilöt valintoja tekemässä. Se luo Suomelle suuren haasteen.

—

Suomen seuraavat askeleet?

Ennen kuin kannattaa edes spekuloida Suomen pelaajavalinnoilla, Suomen pelillisen identiteetin tulisi vahvistua ja – mielestäni – joukkueelle luoda ehdottomasti selkeämpiä malleja erityisesti hyökkäyspelaamiseen. Suomeksi, piirtää valmennusjohtoisesti fläppitaululle. Ruotsi on jo aiemmin uuden sukupolvensa myötä asettanut täysin uudenlaisen haasteen – sillä on huippuyksilöitä, jotka pelaavat tällä hetkellä paremmin kollektiivina kuin Suomi. Suomen todennäköisyys voittaa Ruotsi MM-kisoissa on pieni, mikäli se pyrkii edelleen MM-kultavuosien tapaan luottamaan hyökkäyspelaamisessaan yksilöiden reagointiin – tämä ei enää riitä.

Suomen MM-kultavuosien runko muodostui SSV-taustaisten pelaajien ympärille, joita enemmän kuin täydensivät uriensa huippuvuosia pelanneet Mika Kohonen, Mikko Kohonen, Rickie Hyvärinen ja kumppanit. Voimakkaat seurajoukkuelinkit yhdistettynä pitkään yhdessä pelanneeseen ja parhaassa iässä olleeseen runkoon mahdollistivat hieman väljemmät pelilliset raamit – varsinkin kun kukaan päävastustajista ei kyennyt haastamaan paremman kollektiivin kautta. Kettusen tehtävä on monin verroin haastavampi. Nyt Suomen huippupelaajat tulevat useammasta osoitteesta ja useammasta erilaisesta pelikulttuurista, joten yhteisten pelillisten raamien ja mallien luominen tulee enemmän kuin ajankohtaiseksi. Samalla Ruotsi on vienyt omaa toimintaansa uudelle tasolle ja nyt myös Sveitsi tuntuu ainakin miesten maajoukkueen osalta heränneen 2015-lukuun.

Näen Suomen valmennusjohdolla olevan kaksi eri lähestymismallia. Joko se pitää kiinni väljemmistä pelillisistä raameista ja ryhtyy rakentamaan viisikoita seurajoukkuelinkkien kautta, tai sitten se ottaa kunnianhimoisemman tavoitteen ja ryhtyy rakentamaan Suomelle voimakasta, kollektiivista peli-identiteettiä – mikä se sitten ikinä onkaan. Vasta näiden valintojen jälkeen kannattaa ryhtyä spekuloimaan pelaajavalinnoilla, sillä erityisesti silloin kun rakennetaan kollektiivia – kliseisesti – 20 parasta yksilöä eivät muodosta parasta joukkuetta. Hännisen viisikon suorittaminen Ruotsi-ottelussa antaa osviittaa siitä, että Suomella on kaikki mahdollisuudet haastaa Ruotsi. Siihen tarvitaan kuitenkin ei enää vain yksilön, vaan viisikon – kollektiivin – saumatonta suorittamista.