Viimeiset kolme vuotta olen ollut mukana Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian (Urhea) kouluyhteistyössä. Urhea on yhteistyöverkosto, joka tukee urheilijoiden päivittäisharjoittelua, auttaa urheilun ja koulutuksen yhdistämisessä sekä tuo valmennuksen asiantuntijapalvelut urheilijan ja valmentajan arkeen. Kouluyhteistyössä Urhean yhteistyöpiiriin kuuluu peruskouluja sekä toisen ja korkea-asteen oppilaitoksia. Tarkoituksena on tiivistää koulujen ja urheiluseurojen välistä yhteistyötä urheilijan kehittymisen edistämiseksi, mutta ”sivutuotteena” toiminta lähentää myös eri seuroja ja lajeja toisiinsa synnyttämällä niin alueellisia kuin kansallisia keskusteluyhteisöjä.

Toiminnassani koulun aamutreenien ohjaajana olen saanut ohjata eri lajien nuoria urheilijoita ja tehdä läheistä yhteistyötä eri lajien ammattivalmentajien kanssa. Se on ollut erittäin antoisaa ja opettavaista. Oman leipälajini ulkopuolelta saadut vaikutteet ovat antaneet valtavasti uusia hyviä käytänteitä ja toimintamalleja omaan valmennustoimintaani. Suurin vaikutus lajien välisellä yhteistyöllä on ollut kuitenkin valmennuksellisen ajatteluni monipuolistamisessa ja suoranaisessa rikastamisessa.

Työskentely monilajisessa ympäristössä on tarjonnut mielenkiintoisia näkökulmia myös nuorten ajatusmaailmaan. Urheilevilta oppilailta saadun palautteen perusteella on ilmennyt esimerkiksi, että huomattava osa oppilaista toivoo koulujen aamuvalmennukselta jotain muuta kuin oman lajin harjoittelua. Koulumme seitsemäsluokkalaisille yksi aamutreeni viikossa onkin varattu kaikkien lajien yhteiselle yleisvalmennukselle, jonka tavoitteena on kehittää kunkin yksilöllisiä fyysisiä ominaisuuksia sekä kehonhallintaa ja -huoltoa. Harjoittelun toteutuksessa ovat mukana lähialueen urheiluseurojen valmentajat, jotka edustavat eri lajeja, mutta harjoittelu ei ole kuitenkaan lajisidonnaista. Saadun palautteen perusteella oppilaat ovat olleet erittäin – jopa yllättävän – tyytyväisiä juuri siihen, että aamutreenit eroavat sisällöltään omista seura- ja lajiharjoituksista.

Koulun Urhea-toiminta on vahvistanut ajatuksiani lajien välisen yhteistyön vielä hyödyntämättömästä potentiaalista. Uskon, että esimerkiksi valmennuksen tasoa ja valmentajien osaamista olisi mahdollista kehittää eri lajien yhteisillä valmentajakoulutuksilla ja -tapaamisilla tai jopa lajien välisillä valmentajavierailuilla. Uskon vahvasti, että lajitaktisten ja -teknisten seikkojen lisäksi hyvään valmentajuuteen kuuluu myös eräänlainen yleispätevä valmennusfilosofinen ulottuvuus, joka koskettaa ja yhdistää valmentajia lajista riippumatta. ”Think outside the box” -tyyppinen ajattelu johtaa parhaimmillaan oman toiminnan kriittiseen tarkasteluun ja siten vahvistaa valmentajan valmennusfilosofian perusteita. Käytännön kontaktit muiden lajien ammattilaisiin auttavat tunnistamaan myös oman lajipiirin sisällä sitkeässä eläviä tottumukseen perustuvia uskomuksia tai suoranaisia epäkohtia, joita ei ole helppoa havaita lajin ”sisäpiirissä”.

Toinen esimerkki lajien välisestä käytännön yhteistyöstä on Ruotsissa käytössä oleva alueellinen tai paikallinen Samsyn-malli (ks. esim. Samsyn Gästrikland). Samsyn-ajatuksen punainen lanka liittyy siihen, että lasten ei tarvitsisi joutua valitsemaan yhtä päälajia liian aikaisin. Lajien välisellä yhteistyöllä pyritään tarjoamaan lapsille mahdollisuus nauttia eri lajien harrastamisesta ilman valintapakkoa, vaikka lajien harjoittelu olisikin ympärivuotista. Eri lajien edustajat sopivat alueellisesti yhteistyöstä määrittelemällä lajien ”huippusesongit” (högsäsong) ja ”matalasesongit” (lågsäsong). Yhteistyössä neuvotellun sopimuksen pohjalta esimerkiksi jalkapallon sesonki voi olla sovittu kestävän huhtikuusta syyskuuhun ja salibandyn, jääpallon, jääkiekon, koripallon tai käsipallon sesonki lokakuusta maaliskuuhun.

Yksinkertaistettuna ajatus menee siten, että lajin huippusesongin aikana sen lajin tapahtuma menee lapsen harjoitusohjelmassa matalasesonkilajin tapahtuman edelle. Lajit pyrkivät laatimaan kilpailukalenterinsa niin, että tärkeimpiä tapahtumia tai kilpailuita järjestettäisi matalasesonkina. Lajien odotetaan myös hyväksyvän toisen lajin (esim. käsipallon) harjoitukseen osallistumisen pelaajan harjoitussuoritukseksi ilman, että hän joutuu sen takia epäsuotuisaan asemaan toisessa lajissa (esim. jalkapallossa). Kunkin lajin ympärivuotinen toiminta on luonnollista sallittua, jotta lapset saavat halutessaan harrastaa juuri itselleen mieluisaa lajia matalasesonginkin aikana. (Ylevästä ajatuksesta ja hyvistä kokemuksista huolimatta käytännön ongelmiltakaan ei ole vältytty eivätkä kaikki toimijat ole olleet tyytyväisiä mallin toimivuuteen ja eri lajien kilpailukalenterin joustavuuteen.)

Voisiko urheiluakatemiamalli – kuten Urhea – olla Suomen versio monilajisen yhteistyön vahvistamisesta? Koulu on niin merkittävä osa lapsen ja nuoren elämää, että sen on syytä olla yksi osapuoli suomalaisessa urheilujärjestelmässä. Koulun ja urheiluseurojen välisen yhteistyön vahvistaminen parantaisi ainakin urheilevien oppilaiden asemaa ja mahdollisuuksia edetä urheilijan polulla vertailussa ulkomaisissa urheilukouluissa opiskelevien kansainvälisten kilpailijoiden kanssa. Koulusta voisi muodostua urheiluseurojen kohtaamisfoorumi, joka mahdollistaisi alueellisen sopimisen paikallisten seurojen kesken. Alueellisen toiminnan järjestämiseksi ei välttämättä edes tarvita mitään kansallista kattojärjestöä, vaan käytänteet voivat syntyä ja toimia ruohonjuuritasolla. Toiminnan syventämiseksi paikallisten piirijärjestöjen yhteistyö olisi kuitenkin suotavaa. Parhaassa tapauksessa seurojen toimiminen Samsyn-mallin hengessä voisi vähentää lajien välistä nokittelua ja kampittelua ja muuttaa toisinaan epäterveenkin kilpailun terveeksi vuoropuheluksi, jossa toiminnan keskiössä olisikin urheileva lapsi ja nuori valintoineen ja toiveineen. (Haukkaliiga on yksi esimerkki lajien välisestä yhteistyöstä.)

Valmentajuuden vahvistamisellekin urheiluakatemiamalli voi tarjota erinomaisen alustan lajien välisen yhteistyön edistämiseksi. Tämän voin vahvistaa jo pelkästään omien kokemusteni pohjalta. Valmentajuuden vahvistaminen ja ammattimaistaminen palvelee viime kädessä kaikkien yhteistyöhön osallistuvien etua – ja siten urheilevan lapsen ja nuoren etua. Uskon vakaasti, että valmennusfilosofiaansa syvällisesti pohtivan ja oman lajipiirin ulkopuolelta vaikutteita saavan valmentajan ohjauksessa lapsi ja nuori saa hyvän mahdollisuuden innostua liikkumisesta ja kehittyä yhä taitavammaksi urheilijaksi. Kysymys on siitä, pystymmekö me aikuiset tarjoamaan heille siihen mahdollisuuden.

—

Tämä teksti julkaistaan sekä jalkapalloaiheisella Kymppipaikka.fi-sivustolla että salibandyaiheisella Pääkallo.fi-sivustolla.

—

Harri Kumpulaisen aiemmat vieraskynätekstit Pääkallo.fi:ssä:
Salibandyn koodistot – saako lajia kutsua sählyksi?
Mutta me ollaan amatöörilaji