O2-Jyväskylällä maukas viikonloppu – tunnustus ja cupin voitto

Kuva: Harri Pirinen

Kuva: Harri Pirinen
Kuva: Harri Pirinen

Tämä viikonloppu on ollut salibandyseura O2-Jyväskylälle miltei täydellinen. Perjantaina seuran puheenjohtaja Kari Jauhiainen ja seuratyöntekijä Jani Saukko pokkasivat Keski-Suomen urheilugaalassa vuoden lajiteko -palkinnon, ja lauantaina seuran toistaiseksi vasta rakenteilla olevaan palkintokaappiin saatiin toinen pysti. Seuran miesten edustusjoukkue voitti Suomen cupin pikkufinaalissa Tikkurilan Tiikerit maalein 7-4 (1-2, 1-2, 5-0).

Kuten erälukematkin kertovat, ”Ampparit” syttyivät finaaliin hitaahkosti, mutta lopussa voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä.

– Viimeiset 30 minuuttia olimme selvästi niskan päällä. Oli vain ajan kysymys, milloin myös tulostaulun lukemat alkoivat vastata ottelutapahtumia, O2:n ykkösketjun sentteri Tuomas Pulkkinen analysoi.

Pulkkiselle, kuten monelle muullekin O2:n pelaajalle, pikkufinaalin voitto oli salibandyuran toistaiseksi suurin saavutus. Pulkkinen toimii seurassa kaksoisroolissa, sillä hän on myös seuran valmennuskoordinaattori. Kaikki seuran juniorijoukkueet ovat Pulkkisen vastuulla, joten hän on tärkeässä roolissa myös seuran tulevaisuuden rakentamisessa.

Isännän elkein Pulkkinen myös johti juhlahumua O2:n riemuntäyteisessä pukuhuoneessa juottaen joukkuetovereilleen ”pojasta” juhlajuomaa – vettä. O2 palaa arkeen jo sunnuntaina isännöimällä kakkosdivisioonan ottelussa FoSua.

Pulkkinen myöntää, että kaksoisrooli on aiheuttanut hänelle myös ylimääräistä stressiä.

– Kautemme kakkosessa on sujunut tähän asti aika synkästi. Edustusjoukkueen tilanne on harmittanut, koska on tuntunut, ettemme ole pystyneet olemaan tämän hienon seuran arvoisia, hän sanoi.

– Tämä voitto tuli erittäin hyvään paikkaan. Juuri tätä me olemme kaivanneet. Uskon, että tämän voiton ansiosta keväästämme tulee loistava myös kakkosen runkosarjassa ja nousukarsinnoissa, Pulkkinen mietti.

Pikkufinaalin voitto oli vuonna 2001 perustetun seuran ensimmäinen ”arvovoitto”. Päävalmentaja Ilkka Peltonen piti cupin voittoa tärkeänä koko seuran tulevaisuuden kannalta.

– Olemme olleet aika paljon esillä mediassa, ja nyt pystyimme vastaamaan huutoon. Itsekin lupasin mediassa yleisölle vastinetta koko rahan edestä. Kai me nyt pystyimme pitämään lupauksemme, Peltonen myhäili.

– Laajalle juniorijoukollemme tämä antaa uskoa, että tässä seurassa voi voittaa jotakin. Kyllä tämä oli seuralle erittäin tärkeä voitto, Peltonen näki.

Pikkufinaalin tilastot

Miesten cup-finaalin jutut:
Finaalin tilastot
Finaalin kuvakavalkadi
Happee kruunattiin Suomen cupin mestariksi
Cup-finaalin tunnetila maistui konkarille tappiosta huolimatta: ”Näitä fiiliksiä ehti kaivata”
Viikinki-luotsi harmitteli tehottomuutta: ”Happee käytti maalipaikat paremmin”
Tuomas Turunen voitti vihdoin maski päässä: ”Sählyn pelaaminen on taas helvetin hauskaa”
Mestarivalmentaja suitsutti suojattejaan ja tuomareita – ”Sopivaa hulluutta”

Naisten cup-finaalin jutut:
Finaalin tilastot
Finaalin kuvakavalkadi
Classicille toinen peräkkäinen Suomen cup -pysti – kapteeni ja maalivahti voiton takuunaisina
NST-valmentaja harmitteli tehottomuutta: ”Tänään ei tosiaan uponnut”
Classic-hyökkääjän vahva vire jatkui cupin finaalissa: ”Pelaaminen tuntuu tällä hetkellä melko helpolta”

One comment

  1. Hienoa nähdä, että hyvästä työstä palkitaan. O2 on pitkään tehnyt hyvää työtä alueella ilman suurempaa huomiota. Pikkufinaalin voitto erittäin hieno saavutus. Joukkue taisi pudota Ison Finaalin voittaneelle Happeelle.
    Päävalmentaja Ilkka Peltonen vienyt myös monta nykyistä Hirvipelaajaa uudelle tasolle vuosien varrella….Respect!