Espoolaisjoukkueen ennätysmiehen paita jäädytetään tänään

Kuvassa Hintikka tuulettamassa kevään 2006 finaaleissa syntynyttä osumaa. Kuva: Mika Hilska

Kuvassa Hintikka tuulettamassa kevään 2006 finaaleissa syntynyttä osumaa. Kuva: Mika Hilska
Kuvassa Hintikka tuulettamassa kevään 2006 finaaleissa syntynyttä osumaa. Kuva: Mika Hilska

Tapiolan Urheiluhallilla pelataan tänään Esport Oilersin ja Tapanilan Erän välisen puolivälieräsarjan kolmas osaottelu. Ennen ottelun alkua suoritetaan seremonia, jossa Oilers-legenda Jaakko Hintikan paita nostetaan hallin kattoon.

Hintikka pelasi Salibandyliigassa kaikkiaan 11 kautta ja edusti Espoon Oilersia koko peliuransa ajan. Näiden kausien aikana Oilers voitti kolme kultaa, oli kolmesti hopealla ja kahdesti pronssilla. Hintikka vieraili kauden 2002-2003 Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla AIK:n riveissä.

Vuosien 1995-2007 välillä Hintikka pelasi kaikkiaan 284 Salibandyliigan runkosarjan ottelua tehoin 266+264=530. Parhaalla kaudellaan 2005-2006 hyökkääjä iski ennätykselliset 108 tehopistettä (48+60). Pistemäärä on edelleen Salibandyliigan yhden kauden piste-ennätys, ja sitä tuskin tullaan rikkomaan nykyisillä ottelumäärillä (ennen 33, nyt 26). Myös pudotuspeleissä pistetahti oli vakuuttava, ja Hintikka paukutti tehot 71+64=135 94 ottelussa.

Suomen salibandymaajoukkueen riveissä hyvästä pelisilmästään tunnettu Hintikka saavutti kolme MM-hopeaa ja yhden MM-pronssin. Kaikkiaan 70 maaottelussa syntyi 75 tehopistettä.

Oilers-Erä-ottelu alkaa tänään klo 17.

9 comments

  1. Osaako joku sanoa keiden muiden paitoja Salibandyliigan joukkueet ovat jäädyttäneet?

  2. Oilersissa tämän lisäksi jäädytettyjä, mutta ei kattoon nostettuja paitoja ovat ainakin:
    Juha Markelin 9 (poika saa erityisluvalla käyttää)
    Sami Koskinen 5
    Ville Fernelius (?) 6
    Näiden lisäksi esimerkiksi Juho Seppälän 37 pitäisi ehdottomasti jäädyttää.

    SSV:ssä roikkuu aika monta numeroa, viimeisimpänä muistaakseni Manner nostettiin.

    Hintikasta vielä, ehkä itselle se kaikista suurin tässä lajissa! Hattua kouraan.

  3. Kenellä on piste-ennätys nykyisellä pelien määrällä? Ja millä tehoilla?

  4. Pasilassa löytyy(jos nyt muistan kaikki ulkoa ja oikein)
    4 Suomela
    6 Karjalainen
    20 Pekkola
    22 No Pekkolan tutkapari(tuli blackout)
    52 Manner(kuten jo mainittu)

    Jaakko hieno ja huikee pelimies. Joskus aikoinaan lähietäisyydeltä ihailtiin kaverin taitoa, pisti kyllä palloa börsään pikkasen eri tavalla kun meikäläiset:-D (jotkut maju treenit tms. tiikeriareenalla vuonna miekka ja kivi)

  5. Henri Johansson kaudella 2011-12, 26 peliä, 62+29=91. Parempi piste/peli kuin Hintikalla ja kovempi maali/peli kuin Tiitulla (63+41=104 kaudelta 2005-06 Oilersista.

  6. @Arto Kilponen: Meidän urheilupyhäkön katosta roikkuu #61 Backman.

  7. jahi ollu yks niitä yksilöitä, joka pysty nostamaa henkilökohtasella panoksella ketjukaverin tasoo. Huikeet teot, huikee pelaaja. Tuli kylmät väreet videoo katelles.. #jahi27