Pääkalloennakko: Classic-OLS – pohjoisen puhuri laantuu Tampereen tähtisikermän edessä

OLS:n maalivahti Ville Mestari (oik.) saa tehdä ison päivätyön, kun vastaan astelevat Classicin tähtipelaajat. Kuvat: Esa Takalo ja Jari Turunen

OLS:n maalivahti Ville Mestari (oik.) saa tehdä ison päivätyön, kun vastaan astelevat Classicin tähtipelaajat. Kuvat: Esa Takalo ja Jari Turunen
OLS:n maalivahti Ville Mestari (oik.) saa tehdä ison päivätyön, kun vastaan astelevat Classicin tähtipelaajat. Kuvat: Esa Takalo ja Jari Turunen

Miesten Salibandyliigan runkosarjan voittanut Tampereen Classic pääsi ensimmäisenä valitsemaan vastustajansa puolivälieriin. Valinta kohdistui liigan pohjoisimmalle paikkakunnalle, Ouluun, kun vastaan astelee kahdeksanneksi sijoittunut Luistinseura.

Lähtökohdat:
Tampereen Classic lähti tähän kauteen yhtenä ennakkosuosikeista – olihan joukkue vahvistunut esimerkiksi Eemeli Salinilla ja päävalmentaja vaihtui Petteri Nykkyyn. Tamperelaisjoukkue oli kuitenkin runkosarjassa jopa kovempi kuin ennakkoon moni osasi odottaa. 26 ottelusta ainoastaan kaksi tappiota on kova suoritus sekä osoitus siitä, että tänä keväänä se on ehkä kovempi mestarisuosikki kuin aikoihin.

Oulun Luistinseuran kausi on ollut hyvin kaksijakoinen, ja joukkueen peli on yskähdellyt useaan kertaan kauden aikana. Vastapainona se taas voitti kotonaan muun muassa SPV:n ja Erän sekä haki pisteet Espoosta Oilersin vieraana. Lopullinen saldo oli samat 25 pistettä kuin viime kaudellakin, ja tällä kertaa se riitti kahdeksanteen sijaan.

Classicin pelaajamateriaali on niin laaja, että se pystyy saamaan jokaiseen peliin vaaralliset, maalintekoon kykenevää kolme kentällistä. Pisteiden valossa kirkkaimpina tähtinä loistivat liigan pistepörssissä toiseksi ja kolmanneksi tulleet Eemeli Salin ja Lassi Vänttinen. Sami Johansson on myös päässyt loukkaantumisten jälkeen huippuvireesen. Liigan parhaaksikin arvostettu Nico Salo on äärimmäisen tärkeä kokonaisvaltaisen pelaamisensa vuoksi.

OLS on tälläkin kaudella kärsinyt loukkaantumisista, ja lisäksi Juho Sorri, Olli Kinnunen sekä Petro Rautio saavat ylimääräisiä kilometrejä matkustaessaan armeijan vuoksi Rovaniemen ja Oulun välillä. Pudotuspelien alkaessa kokoonpano kuitenkin näyttäisi olevan ehjä. Kesken viime kauden loukkaantunut Valtteri Parviainen alkaa olla lähes vuoden takaisella tasolla. Taustatukea pisteiden valossa on tullut myös Joni-Arttu Siepiltä, joka on tällä kaudella ottanut kehitysaskelia entisestään eteenpäin.

Joukkueiden molemmissa runkosarjan kohtaamisissa nähtiin 13 maalia. Kun vastaan asettuvat kovalla liikkeellä varustettu OLS ja hurjalla tulivoimalla vastaava Classic, tullaan maaleja varmasti näkemään.

Knopit:

Kuluva kausi on OLS:lle kolmas perättäinen Salibandyliigassa, mutta tänä aikana joukkue ei ole onnistunut nappaamaan Classicilta ainuttakaan pistettä. Tämän kauden molemmissa kohtaamisissa OLS pysyi hyvin mukana tamperelaisten kyydissä ensimmäisellä 20-minuuttisella, mutta Classic onnistui karkaamaan toisen tai viimeistään kolmannen erän aikana selvään voittoon.

Taistelupari:

Oululaisilla ei ole Classicin tapaan maajoukkuetähtiä joukkueessaan, joten katseet käännetään molempien joukkueiden tolppien väliin. OLS:n ykkösvahtina on Ville Mestari, joka pelasi runkosarjassa 20 ottelua torjuen laukaukset 80,08 prosentin varmuudella. Isokokoinen maalivahti on ollut joukkueensa tärkeimpiä pelaajia viimeisen kahden kauden aikana. Höntyilyä tai ylipelaamista ei näy ja taso ailahtelee harvoin.

Classicin maalivahtitilanne on hieman erilainen. Ykkösveskariksi odotettu Lassi Toriseva pelasi tilastollisesti erinomaisesti 12 ottelussa, mutta Joni Järviö sai silti enemmän vastuuta runkosarjan aikana. Viime viikkojen peluutus on antanut viitteitä siitä, että Toriseva aloittaisi tolppien välissä pudotuspeleissä.

Kaksi vuotta sitten A-junioreiden välierissä Torisevan Classic joutui taipumaan oululaisille, kun Mestarin johtama OLS eteni aina Suomen mestariksi asti.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
14.11.2015 Classic–OLS 10–3
27.2.2016 OLS–Classic 5–8

Näin pelataan:
9.3. klo 18.30 Classic–OLS Tampere Areena
12.3. klo 16.00 OLS–Classic Kastellin monitoimitalo
13.3. klo 18.00 Classic–OLS Tampere Areena
16.3. klo 18.30 OLS–Classic Kastellin monitoimitalo
18.3. klo 18.30 Classic–OLS Tampere Areena (tarvittaessa)
20.3. klo 17.00 OLS–Classic Kastellin monitoimitalo (tarvittaessa)
23.3. klo 18.30 Classic–OLS Tampere Areena (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
Classic on materiaaliltaan OLS:aa niin paljon edellä, etteivät pitkät bussimatkatkaan ole sen jatkoon menon esteenä. Classic etenee välieriin 4–1-voitoin.

2 comments

  1. Kvistin pitää nostaa tasoa. Hän on laskeutunut muiden tasolle sen jälkeen, kun hänen henkilökohtainen hyökkäysvalmentaja lopetti. Kvist on se joka voi johdattaa Professorin miehestön jatkoon tästä parista.

  2. Kvist on OLSsille todella tärkeä pelaaja, mutta ei saa silti unohtaa kakkossentteriksi noussutta Antti ”Nemo” Niemistä. Nemolta löytyy kuitenki kokemusta niin Stanley Cup finaaleista kuin Laanilan Nesteestä.