Pääkalloennakko: Naisten pudotuspelit starttaavat – Classic ja NST edelleen suurimmat mestarisuosikit

PSS:n ja Kooveen puolivälieräsarjasta odotetaan todella tasaista. Kuva: Jari Turunen

PSS:n ja Kooveen puolivälieräsarjasta odotetaan todella tasaista. Kuva: Jari Turunen
PSS:n ja Kooveen puolivälieräsarjasta odotetaan todella tasaista. Kuva: Jari Turunen

Naisten Salibandyliigan runkosarja paketoitiin viime viikonloppuna, ja lauantaina on aika aloittaa taistelu kahdesta Superfinaaliin oikeuttavasta lipusta. Välieriin selviää kolmella voitolla, ja Pääkallo.fi arvioi nyt tuttuun tapaan kaikki puolivälieräparit.

Classic (runkosarjan 1.) – Erä III (7.)

Lähtökohdat:
Kuten ennen kauden alkua arvioimme, Classic voitti runkosarjan, ja matkan varrella se nappasi itselleen tittelin myös Suomen cupista. Hallitsevan mestarin ote on ollut pitävä, se on ollut kotona voittamaton eikä se ole hävinnyt peliäkään marraskuun puolivälin jälkeen. Se myös teki ylivoimaisesti eniten maaleja runkosarjassa (214), ja tulivoimaa löytyy kolmesta laadukkaasta kentällisestä.

Nina Rantalan, Ella Alangon ja Eliisa Alangon kivikova ykkösketju lämpenee, kun pelit kovenevat, vaikka ei esimerkiksi Rantalan runkosarjakaan pöllömmin sujunut. 75 (45+30) pisteellä irtosi pistepörssin voitto 16 pinnan erolla TPS:n Jenna Saarioon. Lisäksi naissalibandyn elävä legenda Katriina Saarinen on vaihtamassa pelitossut tämän kauden jälkeen fläppitauluun, eikä se ainakaan yhtään vähennä Classicin halua uusia viime kevään mestaruus Hartwall Arenan kirkkaissa valoissa.

”Keppanan” runkosarja sujui melko odotetusti, ja se onnistui voittamaan lähtökohtaisesti itseään heikommat joukkueet. Maineteot sitä parempia ryhmiä vastaan jäivät vähiin, ja hankalaa tähänkään puolivälieräsarjaan Erä III:lle on kovin pientä kerrointa tarjota. Anna Yli-Kojola, Nea Suominen ja Tuuli Huuskonen pystyvät tehoilemaan, mutta takaa kaivattaisiin tukea, jotta joukkue voisi edes yhden ottelun sarjassa voittaa. Lisäksi puolustuspelin ja maalivahtityöskentelyn täytyy olla parempaa kuin mitä se runkosarjassa oli. Classic takoi kahdessa keskinäisessä ottelussa pallon helsinkiläisten nuottaan peräti 32 kertaa, ja se on aika lohduton lähtökohta.

Taistelupari:
Classicin Hanna Sipiläinen voitti näytöstyyliin puolustajien pistepörssin tehtailtuaan peräti 45 (16+29) paunaa, ja hänen panoksensa jää monesti kärkihyökkääjien varjoon. Erä III:n Tuuli Huuskonen pelasi runkosarjan peleistä vain kaksi kolmasosaa, mutta nyt maajoukkuessakin hyviä näyttöjä antaneelta hyökkääjältä odotetaan helsinkiläisleirissä maaleja mieluusti joka ilta – ja vaikka ihan reilusti.

Aiemmat kohtaamiset:
24.2.2016 Erä III-Classic 6-15
13.11.2015 Classic-Erä III 17-3

Näin pelataan:
La 19.3. 18:00 Classic – Erä III Tampere Areena
Ma 21.3. 18:45 Erä III – Classic Mosahalli
Ti 22.3. 18:30 Classic – Erä III Tampere Areena
La 26.3. 15:30 Erä III – Classic Mosahalli (tarvittaessa)
Su 27.3. 14:00 Classic – Erä III Tampere Areena (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
Classic on ylivoimainen jokaisella salibandyn osa-alueella, ja ”Keppana” voi ryhtyä jo suunnittelemaan kauden päätösjuhlia. Tamperelaiset välieriin voitoin 3-0.

NST (2.) – M-Team (8.)

Lähtökohdat:
NST oli runkosarjan kakkonen jäätyään kolme pistettä Classicista, ja sen valinta kohdistui viimeisenä pudotuspeleihin mukaan tunkeneeseen M-Teamiin Helsingistä. ”One more year”-projektinsa loppusuoralle valmistautuva lappeenrantalaisjoukkue on osoittanut kykenevänsä haastamaan tamperelaissuosikin tasapäiseen taisteluun, ja se on tällä hetkellä vahva ehdokas finaaliin Classicin pariksi.

Naisten seuraavaksi päävalmentajaksi nousseen Lasse Kurrosen joukkue puolusti todella tiiviisti runkosarjassa, ja sen verkkoon tehtiin 22 ottelussa vain 53 osumaa. Maalin suulla maajoukkueuransa jo hyvästellyt ja todennäköisesti myös koko peliuraansa päättämässä oleva Jonna Mäkelä on tuki ja turva, johon joukkue voi vaikeana iltana aina luottaa. Materiaali on leveähkö, ja kokeneiden sekä todella rutinoituneiden naisten takana on laatupelaajia parhaassa peli-iässään. Kesken kauden jälleen mukaan hypännyt Marianne Hannonen tuo vielä oman apunsa hyökkäysosastolle, ja Lappeenrannassa sarjan parhaan kotiyleisön edessä pelaava joukkue voi lähteä pudotuspeleihin luottavaisin mielin.

M-Teamista voidaan puhua melko samoin sanoin kuin paikalliskumppani Erästäkin. Suuria jättipaukkuja kärkijoukkueita vastaan ei nähty, mutta riittävän laadukas perussuorittaminen häntäpään nippuja vastaan takasi sille pudotuspelipaikan. Joukkue on edelleen nuori sekä todella kehityskelpoinen, ja mikäli se pysyy kasassa, paikka mitalipeleissä on sille tulevina vuosina täysin realistinen. Paras pistenainen Taru Nordman ei tehnyt kuin ”vain” 20 pistettä ja tehtyjen maalien määrä jäi alle sataan (96), mutta se myös puolusti melko tunnollisesti ja vältti suuremmat murskajaiset.

M-Team pystyi laittamaan NST:n todella ahtaalle omassa kotipelissään syksyllä, ja se pystyy sen tekemään myös pudotuspeleissä puolustuspään onnistuessa. Vieraissa tulee olemaan kuitenkin vaikeaa, kun NST pyrkii lyömään suurinta vaihdetta silmään jo heti ensimmäisessä pelissä.

Taistelupari:
Hana Konickova, Juuli Hakkarainen ja muut NST:n maalintekovoimaiset pelaajat laittavat M-Teamin puolustuksen ja maalivahdit testiin. On M-Teamin maalilla sitten Laura Still tai Arla Salo, vireen täytyy olla kunnossa, jos M-Team mielii NST:n tosissaan haastaa.

Aiemmat kohtaamiset:
10.1.2016 NST-M-Team 7-1
3.10.2015 M-Team-NST 1-2

Näin pelataan:
La 19.3. 18:00 NST – M-Team Lappeenrannan UT
Su 20.3. 18:30 M-Team – NST Ruskeasuo AC
Ke 23.3. 18:30 NST – M-Team Lappeenrannan UT
La 26.3. 15:45 M-Team – NST Ruskeasuo AC (tarvittaessa)
Su 27.3. 17:00 NST – M-Team Lappeenrannan UT (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
M-Team hankaa vastaan sen minkä pystyy, mutta maaleja se ei pysty juuri tekemään ja siksi voittokin jää ottamatta. NST välieriin voitoin 3-0.

NST ja Classic kohtasivat Suomen cupin finaalissa tammikuussa Jyväskylässä. Kuva: Salibandyliiga
NST ja Classic kohtasivat Suomen cupin finaalissa tammikuussa Jyväskylässä. Kuva: Salibandyliiga

SB-Pro (3.) – TPS (5.)

Lähtökohdat:
Viime keväänä finaaleissa Classicille hävinnyt SB-Pro lähti kauteen haastajan asemasta menetettyään esimerkiksi tähtipuolustaja My Kippilän Ruotsiin, mutta sen perustaso pysyi silti melko laadukkaana koko runkosarjan. Se voitti sekä Classicin että NST:n kotonaan, mutta taas esimerkiksi PSS:lle se taipui molemmissa otteluissa. Joukkue päätti runkosarjan kahdeksan pelin voittoputkeen, ja siitä on hyvä lähteä ammentamaan myös kevään koviin peleihin.

Tähtikaarti Elina Kujalan johdolla ei mättänyt likimainkaan sellaisia tehopisteitä kuin pari kautta sitten, mutta joukkueessa on silti Kujaloiden ja Hietamäen siskosten johdolla sellainen hyökkäysarsenaali, jota jokaisen jengin on syytä tässä liigassa varoa. SB-Pro lanannee TPS:n tieltään, mutta välierissä se joutuu jo kovaan puntariin.

Kuten miehissäkin, myös naisten liigassa TPS on ollut kauden ehdoton valopilkku, ilopilleri ja positiivinen yllättäjä. Joukkue onnistui kippaamaan nurin matkan varrella muun muassa NST:n tekemällä kovaa puolustusta vastaan yhdeksän maalia, ja Classic joutui myös Turussa todella tiukille. Nuori kaarti käsittämättömän 59 pinnan runkosarjan pelanneen Jenna Saarion johdolla on noussut vastuurooleihin liigatasolla, ja taustalla Laura Rantasen sekä Milla Nordlundin kaltaiset jo hieman kokeneemmat liigapelurit ovat antaneet hyvää tukea.

Ison kasan ensi kaudelle jo jatkosopimuksia värkännyt TPS voi lähteä paineettomasti hakemaan lisää yllätyksiä pudotuspeleissä, mutta kävi miten kävi, turkulaiset ovat jo nyt yksi kauden suurimista voittajista. Kotipelissä Turussa on etenkin sauma yllättää SB-Pro.

Taistelupari:
MM-kisapuolustaja Silja Eskelinen kumppaneineen saa olla todella varuillaan tänä vuonna 18 vuotta täyttävän Jenna Saarion kanssa. Todella taitava Saario on voittanut joukkueelleen yksin pelejä tällä kaudella, ja niin voi käydä myös nyt, jolleivat nurmijärveläiset ole oikeasti hereillä.

Aiemmat kohtaamiset:
10.1. SB-Pro-TPS 6-3
3.10. TPS-SB-Pro 2-7

Näin pelataan:
La 19.3. 19:00 SB-Pro – TPS Campo-Sport
Su 20.3. 18:00 TPS – SB-Pro HaNi-halli
Ke 23.3. 19:00 SB-Pro – TPS Campo-Sport
La 26.3. 17:30 TPS – SB-Pro HaNi-halli (tarvittaessa)
Su 27.3. 17:30 SB-Pro – TPS Campo-Sport (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
TPS voi ottaa kotivoiton Turussa, jos kaikki menee nappiin, mutta kyllähän SB-Pro tästä välieriin menee viimeistään neljännessä pelissä.

TPS on ollut naisten Salibandyliigan ehdoton yllättäjä Jenna Saarion (89) johdolla. Kuva: Jari Turunen
TPS on ollut naisten Salibandyliigan ehdoton yllättäjä Jenna Saarion (89) johdolla. Kuva: Jari Turunen

PSS (4.) – Koovee (6.)

Lähtökohdat:
Lähtökohtaisesti tasaisin puolivälieräpari nähdään PSS:n ja Kooveen välillä. Porvoolaiset nousivat kotietuun kiinni pienen takaportin kautta, kun Koovee menetti pisteitä edustusoikeudettoman pelaajan käytön vuoksi. Se sopii PSS:lle oikein hyvin, sillä kyseessä on kova kotijoukkue ja yleisö Auroralla elää hyvin peleissä mukana. Jukka Kouvalaisen suojatit kukistivat runkosarjassa SB-Pron kahdesti ja hävisivät niin Classicille kuin NST:llekin maalilla.

Hyökkäyksessä on paljon nuorta taitoa, mutta niin sitä on kyllä Kooveellakin, jolla on heittää kehiin Kaupin siskosten Veeran ja Oonan lisäksi esimerkiksi hyvää kautta pelaavat Ellinoora Huotari ja Elisa Männistö. Koovee menetti siis kolme sarjapinnaa matkan varrella ja runkosarja päättyi kolmeen tappioon ihan pelikentänkin puolella, joten lähtökohta ei ole niin ruusuinen kuin PSS:lla. Lisäksi joukkueet pelasivat keskinäisen ottelun päätöskierroksella, ja tuon pelin PSS voitti niukasti 4-3. Sarjasijoitus valahti lopulta kuudenneksi, mutta sillä ei ole väliä, kun pilli ensimmäistä kertaa soi Porvoossa lauantai-iltana.

Taistelupari:
Kärkipelaajien täytyy olla tässä sarjassa kovia, jotta tasaiset pelit kääntyvät kotiin. PSS:n Henna Uljualta ja Noona Björkmanilta kaivataan tehoja pudotuspeleissäkin, ja Tampereella katseet kohdistuvat jo mainittuihin Kauppeihin, Huotariin ja Männistöön.

Aiemmat kohtaamiset:
12.3. PSS-Koovee 4-3
22.11. Koovee-PSS 2-1

Näin pelataan:
La 19.3. 18:30 PSS – Koovee Aurora
Su 20.3. 14:45 Koovee – PSS Spiral-halli
Ke 23.3. 18:30 PSS – Koovee Aurora
La 26.3. 13:45 Koovee – PSS Spiral-halli (tarvittaessa)
Su 27.3. 18:30 PSS – Koovee Aurora (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
Äärimmäisen ympäripyöreä ja tasainen pari, jonka ennustaminen on hankalaa. Koovee on maalintekovoimaisempi joukkue, mutta PSS taas osaa puolustaa todella hyvin. Viides peli on täysin mahdollinen, ja siinä kohtaa kotietu on valttia. Lähetetään PSS tästä välieriin niukasti voitoin 3-2.

12 comments

  1. Mitä vaan voidaan lässyttää, mutta Classicille ei pysty muut tiimit mitään. NST esim. osaa kyllä puolustaa, mutta Classiciin verrattuna niiden hyökkäyspään ja keskikentän pelaajat on ihan surkeita, johan se MM-kisoissa nähtiin. NST:n säälistä mukaan päässyt sentteri ei saanu mitään aikaseksi kun Classicin tytöt pistelivät menemään. Puolustus on hyvää mutta ei riitä kun nollapelillä ei vielä voiteta.
    KooVee tai TPS voi kyllä vielä yllättää tiensä finaaliin!

  2. No nyt on kyllä varsinainen asiantuntija avannut kommenttiosaston! 🙂 Ensinnäkin: ketään tuskin otettiin mm-kisoihin säälistä (no korkeintaan Kauppila). Toiseksi: kun mm-kisoissa panokset ja pelit koveni, niin Classicin tytöt vaipui harmaaseen massaan, kun taas NST:n tytöt latoi palloa maaliin.

  3. Mitä ihmettä? Pasin kanssa samaa mieltä, että Karjalainen ja Ukkonenhan oli kisoissa oikein hyviä! Niitä ei kyllä kannattaisi kenenkään haukkua! Joo okei, Lirkki oli todella vaisu eikä tehnyt maalejakaan, se on pakko myöntää. Tuskin sekään on säälistä päässyt, mutta hyvät/paremmat vaan sattu olemaan loukkaantuneina niin keskinkertaisiakin otettiin. Tuskin sekään kenenkään paremman paikkaa vei, loistopelaajia ei vaan ollut enempää tarjolla.
    Silti minäkin uskon Classicin voittoon.

  4. ”Nuori kaarti käsittämättömän 59 pinnan runkosarjan pelanneen Jenna Saarion johdolla on noussut vastuurooleihin liigatasolla, ja taustalla Laura Rantasen sekä Milla Nordlundin kaltaiset jo hieman kokeneemmat liigapelurit ovat antaneet hyvää tukea. ”

    Aika erikoista on kyllä löytää Jennan ja Millan liigakokemusten välille eroa. Molemmat aloittivat syksyllä 2013 ja pelasivat yhtä monta liigapeliä sekä sillä kaudella että seuraavalla. Tällä kaudella tosin Jenna on pelannut yhden pelin enemmän. Se ero kokemuksessa syntyi siis 2 kuukautta sitten, kun Milla oli pois SB-Pro-pelistä?

  5. Joo Lirkki pelasi huonot MM-kisat, eikä varmastikaan ollut niihin oikeesti tasoltaan tarpeeksi hyvä, mutta nyt on taas uudet kisat ja kuitenkin vain kansallinen taso eikä Ruotsia vastassa, antaa tytön yrittää.

  6. Hah! Jos vielä MM-kisoja ruoditaan, niin eiköhän SB Pron pelaajat onnistuneet kaikkein parhaiten! Ratkaisivat jatkoon pääsyjä. Clasu suli ikävästi, kuten syksyn tv-pelissäkin. Pleijarit on eri pelit ja nyt naatitaan!

  7. Jaana Lirkin huonoudesta ja vaatimattomasta kisaesiintymisestä joulukuussa munkin oltava valitettavasti samaa mieltä, mutta myös tosta ettei se Classic nyt niin ylivoimainen ole! SB Pron mimmit teki kovaa tulosta!
    Jännät pelit tulee!

  8. Ilmeisesti koko ennakko on kirjoitettu trollaamistarkoituksessa, ainakin siltä osin kuin itse ehdin lukea. ”Jenna voittanut yksin pelejä, ja näin voi käydä myös nyt…”

  9. Yksinhän näitä pelejä voitellaan :DDD Pääkallo on vähän innostunut ja tuskin tepsi sen paineettomampana voi lähteä peleihin kuin kukaan muukaan! Varmasti vaikea peli prolle kun tpsillä on niin nuoria pelaajia eikä loukkeja haluta. Pron vahvin puoli jäi mainitsematta – raskaan sarjan kokemus miten pleijarit hoidetaan kotiin ja tps ensimmäisissä pleijareissaan voi vähän jännittää…

  10. Jonkun tpsin pelin katsoin ja ei kyllä tämä neiti pompannut mitenkään taidoiltaan muusta jengistä . Ennemin huomiota sai saman kentän laiturit jotka irtosivat tosi hyvin laidasta. Eskelinen on tällä hetkellä Suomen ykköspakki ja veikkaan että hoitaa tämän.

  11. PSS nousi kyllä kotietuun aivan omilla ansioillaan, eikä mistään takaportista. Kooveen pistemenetykset eivät vaikuttaneet tähän mitenkään.

  12. Jutun kirjoittajalta on jäänyt huomaamatta, että Erä III nappasi pisteitä sekä PSS:ltä että TPS:ltä. Pisteitä siis tuli muiltakin, kuin sarjan hännänhuipuilta. Pientä tarkkuutta, vaikka Erästä ei pitäisikään.