Pohjanmaalla jysähti – SB Vaasa voitoitta laulukuoroon

Blue Fox vei Pohjanmaan puolivälieräderbyn voiton suoraan kahdessa ottelussa. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Blue Fox vei Pohjanmaan herruuden suoraan kahdessa ottelussa. Arkistokuva: Juhani Järvenpää
Blue Fox vei Pohjanmaan herruuden suoraan kahdessa ottelussa. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Blue Foxin ja SB Vaasan välisen puolivälieräsarjan toinen osaottelu miteltiin lauantaina ensiksi mainitun kotiluolassa. Kotijoukkue oli ottelussa vaasalaisia parempi maalein 6-3.

Ensimmäinen erä oli tiukka ja erätauolle mentiin tasatilanteessa 1-1. Toisessa erässä ainoastaan kotijoukkue osui kertaalleen, joten viimeiseen erään jäi paljon jännitettävää. Sen Blue Fox voitti maalein 4-2. Kotijoukkueen teholinko oli 3+1 laukonut Tero Saaristo. Jonatan Tynkkynen komppasi pistein 1+1.

Tulos tarkoittaa sitä, että Blue Fox jatkaa miesten Divarin välieriin otteluvoitoin 2-0. Ensimmäinen ottelu päättyi ”Sinikettujen” 4-5-jatkoaikavoittoon.

Blue Foxin välierävastustaja tulee olemaan joko Steelers tai SB Welhot. Steelers siinä tapauksessa, jos joukkue etenee välieriin saakka.

LaSB jatkoi vahvoja otteitaan miesten Divarin puolivälierissä. ÅIF kaatui Sipoossa maalein 3-9 ja se tarkoittaa sitä, että LaSB lunasti paikkansa Divarin välierissä otteluvoitoin 2-0. Ensimmäinen ottelu päättyi LaSB:n 14-7-voittoon.

Vierasjoukkue iski luun ÅIF:n kurkkuun jo ensimmäisessä erässä, ja johti 0-4 erätauolle mentäessä. Kaksi viimeistä erää menivät LaSB:n nimiin maalin marginaaleilla.

Lammilaisten Tino Nivala paukutti hattutempun. Vili Näveri iski tehot 2+1 ja Heikki Hätönen tehtaili paunat 1+2. ÅIF:n Teemu Karesniemi kirjautti pisteet 2+1. Markus Mitikka komppasi tehopistein 1+2.

LaSB:n välierävastus riippuu huomisesta Steelers-LNM -puolivälieräottelusta. Jos Steelers voittaa, niin LaSB kohtaa SB Welhot. Jos LNM voittaa, niin siitä tulee LaSB:n välierävastus. Välieräpaikan ovat varmistaneet tähän mennessä Welhot, Blue Fox ja LaSB.

Miesten Divarin puolivälierät:
14:30 ÅIF-LaSB 3-9 Ottelutilastot LaSB välieriin otteluvoitoin 2-0
16:00 Blue Fox-SB Vaasa 6-3 Ottelutilastot Blue Fox välieriin otteluvoitoin 2-0

20 comments

  1. Jotenkin ounastelin sinikettujen voiton. Taisi Enlund olla liekissä Blue Fox maalilla… Blue Fox on pahasti voitettava nyt keväällä.

  2. Menin jo välieriin, Mutka oli maalissa, tietenkin puolivöleissä.

  3. Aina spekuloidaan sillä haluaako Blue Fox lopulta sitten kuitenkaan nousta. Mites tänä vuonna?

  4. Mä olin jotenkin ymmärtänyt, että Jori ois jo lopettanut, mutta ei sitten näköjään ole…

  5. Tässä sarjassa nöyryys voitti ylimielisyyden. Iso arvostus täältä etelästä Joria ja muita Blue Foxeja kohtaan.

  6. Huh-hah-hei, LaSB voiton vei.

    LaSB-ÅIF -puolivälieräpari päättyi kuten valistuneet säbäanalyytikot ennustivat, LaSBin murskavoittoon, ÅIF oli vain suupala. Runkosarjan lopun perusteella ÅIF tiedettiin heikoksi, mutta se miten ponnettomia sipoolaiset olivat, oli yllätys. LaSB oli puolivälieräsarjassa täydellisen hallitseva, eikä antanut ÅIF:lle missään vaiheessa pienintäkään mahdollisuutta. Sipoolaiset eivät löytäneet aseita LaSB:n nopean hyökkäysvoittoisen pelin pysäyttämiseksi ja kun sen oletetut parhaat pelaajat vaelsivat varjojen mailla, ÅIF pääsi kesälomalle rantapallojen saattelemana.

    Sipoossa on itsetutkiskelun paikka, miksi ÅIF alitti ennakko-odotukset tämän kauden lopullisella sijoituksellaan. Joukkueessa olisi ollut potentiaalia neljän sakkiin. Huhujen mukaan kokonaisharjoittelumäärät ovat paljon vähäisempiä kuin useimmilla muilla Divari-joukkueilla. Divarin taso nousee vuosi vuodelta ja parhaat päivänsä nähneillä pelaajilla, jotka pelailevat ilman suurempaa panostusta, ei enää pärjää kuten vielä muutama kausi sitten.

    Lammilla on viimeisten kausien aikana tehty hyvää valmennustyötä ja saatu koulittua junioreista aikamiesten veroisia pelureita ja tulevaisuuden tähtiä. Lopputulos on, että LaSB on pelannut tämän kauden aikana Divarin parasta salibandyä ja kehityskaaren perusteella on vahvasti matkalla Liigaan. Tässä vaiheessa on ihan sama, onko seuraava vastustaja LNM tai Welhot, kaikki seuraavat ottelusarjat voitetaan.

  7. Hyvä kirjoitus. Lasbissa on otettu selvästi viimekaudesta opiksi. Liikkuvaa nopealla temmolla varustettua salibandya. Miehet ja pallo liikkuu. D1variseuroja ajoittain vaivaava pallon kanssa puskeminen on jäänyt pois. Vaan on nopeasti liikutettu palloa. Ja saatu liikkeellä. Sekä nopealla pelin rytmittämisellä. Kentän tiloja vieläkin paremmin hyödyksi. Vaikka tulisi tosiaan LNM tai Welhot vastaan. Niin hyvin saa vihulainen pelata. Jos meinaa Lasbin voittaa. Kema ja Kalle tehneet hyvää työtä valmennyksessa.

  8. Näkeekö seuraavien otteluparien erotuomariasettelut jostain?? Toivottavasti Sjögrenin kausi loppui eiliseen, aivan älyttömän huonosti meni eilenkin, onneksi oli selvä peli Lasbille, ettei tuomarien hölmöilyt ratkaise pelejä tässä vaiheessa kevättä! Toivotaan että jatkossakaan ei dumarit näitä ratko omalla huonoudellaan 🙂

  9. Niin ja Lasbilla on myös divarin paras pelaaja, Heikki Hätönen! Liigassa pelasi pikkasin eri roolissa ja sitä kautta osaa pelata kahteen suuntaan ja löytyy sitä tarvittavaa kokemusta. Oliko se niin, että Heikki oli filassa viime keväänä?

  10. Kertokaas kadunmiehelle miten nuo liigan nousukarsinnat nyt menee. Viime vuonna yritin selvittää mutta sarjahan on ihan poskettoman monimutkainen ennenkun päästiin liigan viimiesiä vastaan pelaamaan.

    Tuo Blue Fox on kyllä divarin kestojyrä. Mutta alkaa olla liika vanhaa äijää, että liigassa enää nykyvahdilla pärjäisi.

  11. Hätönen oli toisen jutun kommenttien mukaan loukkaantuneena viime keväänä.

    Welhot kävi runkosarjan lopulla antamassa vahvan statementin Lammilla, eikä siitä monta viikkoa ole aikaa. Kuinka paljon LaSB on runkosarjan lopulta tasoaan nostanut?

  12. Elikkäs Divarin voittaja nousee suoraan. Se selvä.
    Mutta mites tuo jatko. Pelaako Salba ja KRP nyt keskinäisesti kumpi pysyy suoraan Liigassa ja sen parin häviäjä pelaa Divarin kakkosta vastaan sarjan. Sarjan voittaja sitten Liigaan?

  13. On ollut hienoa seurata, miten LaSB on ottanut pitkiä askeleita eteenpäin jokaisena divarikautena ja tällä kaudella on kaikki edellytykset mennä päätyyn saakka. Joukkueessa on hyvä ikähaitari. On sopivasti tasapainossa näyttämisen haluisia nuoria sekä kokemusta edustavia mentoreita. Mikäli joukkue nousee liigaan, niin vahvistuksille ei juuri ole tarvetta, koska superjunnut ovat valmiita ottamaan seuraavan askeleen.

    ÅIF:n suunnalta on oltu eilisen pelin jälkeen kovin hiljaa. Kenties siellä on sahti maistunut tappiotunnelmien laimentajana. Mielenkiintoista nähdä millaisia muutoksia tuleva kausi tuo ÅIF:n rosteriin, moniko vanhan kaartin pelaaja siirtyy alasarjoihin jäähdyttelemään ja tuleeko penkin taakse uusi valkku. ÅIF:n liigakarsintoihin luotsannut Paju olisi vapaana lopetettuaan naismaajoukkueen valmentamisen.

    Oli unohtua, mutta huhut kertoivat, että ÅIF olisi lähettänyt matsista Periscope lähetyksen. Rasti seinään, internet on vihdoin löytänyt tiensä Sipooseen!!!

  14. Totta turiset. Löytyypi periscopesta. Ainakin toinen ja kolmas erä. En ole varma oliko ensimmäinen? Oli ilmeisesti ollut teknisiä ongelmia…

  15. Eikö Pääkallo julkaise ollenkaan Vaasa-Blue Fox sarjan maalikoosteita?

  16. Blue Foxin malintekijät ratkaisevassa ottelussa: Saaristo x 3 s. 1988, Tynkkynen s. 1996, Lillas s. 1998 ja Nyman s. 1998. Aika nuoria ainakin minun mielestäni.