40 joukkuetta ulkomailta – toukokuussa pelataan Suomen kaikkien aikojen kansainvälisin salibandyturnaus

Pekka Mukkala näkee, että junioritoimintaan kannattaa aina satsata ja sitä kannattaa kehittää. Kuva: Arena Center

Kuva: Arena Center
Kuva: Arena Center

Toukokuun 21. päivä käynnistyy Suomen kaikkien aikojen kansainvälisin salibandyturnaus, Helsinki Junior Challenge. Turnaus huipentaa A-G-junioreiden salibandy-kauden Helsingissä.

Tapahtumaan on osallistumassa ennätyksellisesti neljäkymmentä ulkomaista joukkuetta. Ruotsissa Junior Challengen kiinnostus on kasvanut entisestään ja ensi kertaa Helsinkiin saapuu myös joukkueita Norjasta.

Turnaus järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Kahdeksan vuoden aikana se on kasvanut Suomen suurimmaksi juniorisalibandyturnaukseksi. Joukkueita on ilmoittautunut yli kuudestakymmenestä kaupungista yhteensä 260 joukkuetta.

Junior Challenge -tapahtuman järjestäjän Arena Centerin tapahtumapäällikkö Joona Mitsui on tyytyväinen tapahtuman kehitykseen.

– Upeaa nähdä, kuinka salibandy on kehittynyt Suomessa. Turnauksemme tarjoaa mahdollisuuden kaiken tasoisille ja -ikäisille junioripelaajille olla mukana ja kokea suuren kansainvälisen urheilutapahtuman tunnelma. Tämän vuoden uutuutena tarjoamme myös G-junioreiden sarjan, joten nuorimmatkin salibandytaiturit saavat ensi kosketukset tapahtumaan, Mitsui kommentoi.

Lisää Juniori Challenge 2016 -turnauksesta voi lukea tuolta.