Happeen yllätyssankari ei jännittänyt mahdollista pelivuoroaan: ”Ihan hyvin ehti hakata Fifaa nytkin”

Happeen maalivahti Miro Tuomala vakuutti keskiviikkoiltana: 31 torjuntaa ja vain kaksi päästettyä. Kuva: Esa Jokinen

Happeen maalivahti Miro Tuomala vakuutti keskiviikkoiltana: 31 torjuntaa ja vain kaksi päästettyä. Kuva: Esa Jokinen
Happeen maalivahti Miro Tuomala vakuutti keskiviikkoiltana: 31 torjuntaa ja vain kaksi päästettyä. Kuva: Esa Jokinen

Happee kavensi otteluvoitot Esport Oilersia vastaan miesten Salibandyliigan välieräsarjassa lukemiin 2-3 kaatamalla espoolaiset keskiviikkona kotonaan 7-2. Hirvipaitojen yllätyshahmo voiton takuumiehenä oli komennuksen maalille juuri ennen peliä saanut 19-vuotias Miro Tuomala.

Happeen maalia on vartioinut pääasiassa tällä kaudella Tuomas Turunen, mutta vaikka Turunen oli merkitty aloittavaksi maalivahdiksi myös keskiviikkona, tolppien väliin asteli lopulta Tuomala. Jo 15 sekunnin pelin jälkeen Oilersin Perttu Pajukoskella oli paikka viedä vieraat johtoon, mutta Tuomala teki yrityksen tyhjäksi hienolla torjunnalla. Tuo torjunta siivitti parin viikon päästä 20 vuotta täyttävän veräjänvartijan kovaan lentoon,

– Sillä ensimmäisellä torjunnalla pääsi heti hyvin mukaan peliin, ja tällä kaudella on käynyt monesti niin, että ensimmäisten minuuttien hyvät torjunnat ovat johtaneet hyvään kokonaisuuteenkin, kaikkiaan 31 kertaa torjunut ja ottelun parhaana palkittu Tuomala tuumi.

Etenkin avauserässä hän piti joukkuettaan pystyssä ja pelissä mukana torjuttuaan 12 kertaa. Tapahtumarikas avauserä sopi hyvin, vaikka Happee ei joukkueena luvalla sanoen alussa mitään esittänytkään.

– Helpompi on onnistua, jos on pallosateessa. Toisessa erässä oli pitkä ajanjakso, ettei vetoja tullut niin paljoa, mutta siinäkin pääsi mukaan lopulta paremmin ja paremmin.

Tuomalaa ei tarvinnut erityisesti pyytää hymyilemään pelin jälkeen. Ajoittain vaikeankin kauden loppusuoralla onnistumiset maistuvat debyyttikauttaan liigassa pelaavalle melkein kaksimetriselle torjujalle.

– Tuntuuhan se hienolta, ja eihän tässä voi kuin hymyillä, kun tällaisia pelejä pääsee pelaamaan. Jos joukkue pelaa hyvin, onnistuu maalivahtikin todennäköisemmin, Tuomala järkeili.

Tuomalan peliminuutit miesten puolella ovat jääneet etenkin loppukaudesta vähiin, mutta toisessa välierässä Espoossa hän pelasi kaksi jälkimmäistä kaksikymmenminuuttista. Tuosta kokemuksesta oli apua keskiviikkonakin.

– Etenkin Oilersin ylivoiman kannalta siitä oli apua, sillä nyt tiesin jo, miten he pelaavat joitain tiettyjä tilanteita.

Tuomalan heitto maalille saattoi tuntua yllättävältä semminkin, kun Turunen oli merkitty aloittamaan, mutta minään täytenä shokkina komennus ei tullut miehelle itselleen.

– Eilen tuli tieto, että saattaa olla pelivuoro. Ei sitä jännittänyt tai murehtinut, Fifaa ehti hyvin hakata nytkin ennen peliä, myös Oilers-leirin ansaitut kehut kerännyt Tuomala virnisti.

Kulunut kausi on ollut viime keväänä nuorten MM-kultaa ykkösmaalivahtina voittaneelle ja tähdistökentälliseen valitulle lupaukselle ensimmäinen miesten sarjoissa, eikä hän ole täysin tyytyväinen siihen, miten sesonki on edennyt.

– Aika rikkonainen kausi on ollut. A-junnuissa on kulkenut, mutta miehissä on jäänyt parannettavaa. Hyvä onnistuminen tämä oli siinäkin mielessä, sillä ehkä tämä nyt antaa pelikavereille luottoa, että vähän huonommallakin veskalla voidaan voittaa, Tuomala vähätteli.

Syy sille, miksi miesten liigassa on ollut vielä hieman takkuista, löytyi myös.

– Viime keväänä tuli iso onnistuminen junnukisoissa, ja ehkä odotukset olivat sitä kautta liian korkealla tälle kaudelle. On tämä toki ollut sitten se ensimmäinen kausikin vasta miesten sarjassa, Tuomala pohti.

Eroja miesten liigan ja A-nuorten SM-sarjan välillä on maalivahdin näkökulmasta paljon, mutta erityisesti ne liittyvät pelin ennakoimiseen.

– Liigassa jokainen tilanne on vaarallinen, kun taas A:ssa pystyy ennakoimaan peliä ja syntyviä tilanteita paljon paremmin. Esimerkiksi Oilersin (Matias) Kaartinen on sellainen pelaaja, että hän pystyy peittämään ratkaisunsa viimeiseen asti, Tuomala mainitsi.

Sarja on nyt 3-2 Oilersille, joten Happee on edelleen selkä seinää vasten perjantaina Tapiolassa. Seitsemän yritystä pääkaupunkiseudulla eivät ole tuoneet Jyväskylän salibandy-ylpeydelle vielä yhtään voittoa, ja tuo taika olisi murrettava, mikäli joukkue haluaa vielä ensi viikolla Superfinaalissa pelata. Tuomala pelaisi mielellään myös perjantaina.

– Katsotaan, käykö käsky maalille. Siinä roolissa mennään, mihin valmennus määrää, keskiviikkoillan yllätyshahmo päätti.

2 comments

  1. Hyvä Miro, olit mies paikallaan. Ottelun alussa jännitti, että mitenhän Happeen nyt käy – no hyvin kävi – kiitos sinun.