Lue jättipaketti: Classic on salibandyn miesten Suomen mestari!

Kuva: Salibandyliiga

Kuva: Salibandyliiga
Kuva: Salibandyliiga

Tampereen Classic ja Esport Oilers väänsivät lauantaina miesten Salibandyliigan Superfinaalissa. Classic oli finaalikamppailussa parempi maalein 8-2 ja juhlii ensimmäistä Suomen mestaruuttaan miesten sarjassa.

Ensimmäinen erä alkoi Oilersin komennossa, kun Santeri Lindfors osui ensimmäisellä kympillä. Eemeli Salin kuitenkin tasoitti ylivoimalla, ja sekä Mika Savolainen että Nico Salo osuivat vielä periodin aikana.

Toinen erä oli Classicin näytöstä. Classic osui kahdesti Lassi Vänttisen ja Nico Salon toimesta. Kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 5-1.

Kolmannessa erässä Classic aloitti maalinteon Niko Juholan toimesta. Oilers kavensi erän puolivälissä, kun Casper Pfitzner osui ylivoimalla. Sami Johansson iski pallon tyhjiin ajassa 57.21, ja peli oli 7-2. Tuosta sillasta Oilers ei enää noussut. Johansson osui vielä toistamiseen ajassa 59.13.

Ottelun tehopelaaja oli 1+3 taiteillut Eemeli Salin. Nico Salo ja Sami Johansson paukuttivat pisteet 2+1 mieheen.

Ottelutilastot

Lue myös:
Finaalin hienoimpia hetkiä: SM-kultamitali suoraan pojan kaulaan
Pääkalloanalyysi: Klassinen pelisuunnitelma toi Classicille sen ensimmäisen mestaruuden
Valmentajavelho luotsasi Classicille ensimmäisen Suomen mestaruuden – ”Opettelimme puolustamaan”
Kauden paras pelaaja Eemeli Salin: ”Ihan varmasti paras kentällinen missä olen pelannut”
Veritulppaa sairastavan maajoukkuesentterin kova ratkaisu – lääkitys tauolle ja Superfinaalin pelaamaan
Video: Näin Classic juhli Suomen mestaruutta
Superfinaalin 1. erä: Neljä hienoa maalia – Classic toipui Oilersin shokkialusta
Superfinaalin 2. erä: Classicin ykkönen jatkaa Öljymiesten kurittamista
Pääkallotodistus: Classicin ykkönen täysin omaa luokkaansa miesten Superfinaalissa
Oilersin pitkäaikainen luottopuolustaja vahvisti: ”Näillä näkymin oli viimeinen peli minulta”
Ahtiainen: ”Kaveri oli kauden paras, ei kahta sanaa”
Oilersin duunarihyökkääjä ei peitellyt pettymystään: ”On se mitali, muttei se mitä haimme”
Classicin tähtisentteri päätti upean kautensa kultamitaliin – ”Jo oli tämän seuran aikakin voittaa mestaruus”

63 comments

  1. Oilerssi oli tänään valitettavasti täys lapanen. Johtavat pelaajat (Pfizner, Talvitie, Hänninen, Raikamo) pidettiin täysin pimennossa.

    P.S. Kurre-show oli rautaa

  2. Yllättävän heikko oli Oilers! No onhan se mukava saaha yksi mestaruus edes tampereelle:D

  3. Yhden miehen finaali . Salin numero uno, kooveesta tarvii hankkia mestaruuden takuumies.

  4. Tää on just yhden finaalin ongelma: kun toinen on ylivoimainen niin tunnelma lässähtää ja thats it. Vanhassa systeemissä antoi anteeksi yhden paskankin pelin ja tilanne oli edelleen auki. No meni niin kuin meni, pienestä kii ja tuurillakin voitetaan jopa pleijaripelejä. Jos taitotasoa ajatellaan niin ainoastaan toinen joukkue oli finaalin arvoinen.

  5. Näyttikö kenenkään muun mielestä siltä, että alusta teki pelistä melkoista skeidaa? Vedot jäi piippuun, syötöt tahmasi, pallo hukkui matkalle. Näytti välillä ihan puulaakisäbältä.

  6. Samaa mieltä, tunnelma oli aika köppäinen hallissa, koska peli oli mitä oli.

  7. Classic ihan omaa luokkaansa. Oilersin mahdollisuus oli yksittäinen finaali, paras seitsemästä olisi ollut Classicin heiniä.. Salinkin hyvä, mutta Nico Salo kentän kunkku

  8. Tunnelma finaalissa oli kyllä vaisu. Mieluummin vaikka pienimmissä (ja täysissä) halleissa jatkossa nämä finaalit. Joukkueidenkaan välillä ei ollut kovin sähköistä tunnelmaa toisin kuin välierissä. Ehkä se finaalisarja oikeasti tuo kiihkeämpää tunnelmaa otteluihin? Katsojan silmin lässähtänyt tunnelma verrattuna välieräpeleihin. Toivottavasti ensi vuonna finaali ei oo kerrasta poikki.

    Classic kuitenkin ansaitsi mestaruuden. Oli selkeästi parempi kaikessa.

  9. Mua parjattiin, mua haukuttiin- mut nyt mää oon mestari- ja lähden radalle

  10. Ja niin lähtee Halin Silviakin – ei edes tarvi käydä suikussa, kun istuessa ei hiki tunnetusti tule :DDDD

  11. Joukkuepeleissä on se hyvä, että ne vähän vähemmänkin tehokkaat yksilötkin voittaa parempien siivellä 😀 NST:lle onnea, mutta ei ollu kyllä varsinaisesti niin Baana Lirkin kuin Silviä Hahlinkaan ansiota tämä 😀

  12. G-KV porukka hiljaa takarivissä, sillä se tulee olemaan teidän paikka ja pitkään. Salin teki oikean ratkaisun siirtyessään rupusakista laatu organisaatioon voittamaan mestaruuksia.

  13. Kenessä vikaa jos tunnelmaa ei ole muissa kuin jäyhissä suomalaisissa? Pitää meikäläisillä valitettavasti olla aika monta promillea, ennenkuin uskaltaa suuta aukomaan. Tapahtuma oli mun mielestä hyvin järkätty ja kyllä mä sanon, että mieluummin ei ladoissa, ainakin jos halutaan että jotain kiinnostaa tää laji jatkossa. latoihin ei uudet ihmiset ole tulossa…

  14. Onnea Suomen paras SB-organisaatio, Classic !

    … ja niin hiljaa, niin hiljaa, virtaa Seinäjoki…

  15. Onnea SM-kullasta, olet sen ansainnut. Classicin paras puolustaja..

  16. videotuomari hylkäsi clasbolta maalin Ehron Tahroin

  17. NST pelaaja numero 68, 2 minuuttia- syy : Kailaan lyönti

  18. Masentavaa oli seurata kotikatsomosta ottelua. Tapahtuma sinänsä hyvä ja pelillinen osuus oli viihdyttävä , mutta nää ns. fanit/katsojat jotka muistuttavat lähinnä suolapatsaita… Aina olen miettinyt ja tulen miettimään jatkossakin, että millä tavalla katsojat saisi syttymään vastaaviin tapahtumiin? Suomalainen katsomokulttuuri erityisesti sbändyn parissa (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) loistaa poissaolollaan. Ja ikävä kyllä näin tulee olemaan jatkossakin, jos asialle ei tehdä mitään.

  19. Lirkkipitäen mahdotonta olla ottamatta voitonmaljaa. Onneksi paluumatkalla meillä on oma Hana bussissa

  20. Parempi joukkue voitti. Onneksi!

    Erätauolla haastateltu Mikko Kohonen tiivisti hyvin: Kai minun pitää kehua Superfinaalia, kun olin siitä itse päättämässä. Ottelun selostaja ja kommentaattori kolmannen erän alkaessa kehottivat yleisöä kannustamaan, koska tämä on kohta ohi.

    Media kysyi tapahtuman järjestäjiltä, mitä mieltä he olivat tapahtumasta. Fantastinen, oli vähemmän yllättävä vastaus.

    Itse kuulun siihen ilmeisesti vähemmistöön, jolle itse peli on keskiössä. Vain se, mitä tapahtuu kaukalossa, merkitsee. Ei se kaikki hömppä, mikä viritetään ottelukatkoihin ja erätaukoihin. Minua kiinnostaa peli, ei lennikallet ja kumppanit.

    Itselläni on ollut tilaisuus nähdä tämän kevään aikana lukuisia kiihkeitä pudotuspelikamppailuja. Sillä ei ole ollut merkitystä, onko kyseessä ollut salibandyä, lätkää, lentistä, vesipalloa, korista, niin draaman kaari on ollut moneen kertaan aistittavissa. Ei edes sillä ole ollut merkitystä, onko kyseessä ollut junnu- tai aikuisten peli.

    Pelimiehen unelma, pudotuspelien seitsemäs ottelu, sen viimeinen erä, on pallopelien suola. Vai, mitä sanotte naisten lentopallon finaaleista. Draamaa ensimmäisestä pelistä viimeiseen.

    Superfinaalissa, kerrasta poikki systeemissä, tämä palloilulajien iso elementti on karsittu pois.

    Erikoisjärjestelyä puolustettiin suuremmalla näkyvyydellä. Olikohan oikeasti näin? Kuka teistä näki Superfinaalivoittajan pytynnoston ottelun jälkeen? En ainakaan minä. Lähetys lopetettiin ennen sitä.

    Jo ennen ”Supertottelun” puoltaväliä voittaja oli selvillä. Kuinkahan moni muukin käänsi siinä vaiheessa Neloselle nähdäkseen todellista draamaa. Tappara tasoitti otteluvoitot. Lätkäpelit jatkuvat Helsingissä – jälleen täydessä hallissa. Todennäköisesti aina siihen seitsemänteen peliin asti. Ja koko ajan täysille katsomoille. TV-kamerat ovat toki paikalla jokaisessa pelissä. Eikö se ole Näkyvyyttä?

    Hannu Tuominen

  21. Hannu Tuomisen kommentti on täyttä asiaa. Olen 100% samaa mieltä.

    Jos kysytään tapahtuman tai systeemin onnistumista niiltä, jotka ovat sitä 6 kuukautta väsänneet: mitähän he vastaavat?

    Jos miesten yksittäiseen sählyfinaaliin ei saada hallia täyteen, on epäonnistuttu. Nyt ei saatu. Nyt täytyy palata ottelusarjoihin finaalienkin osalta. Liitto ei pääse vuolemaan rahoja välistä, voi voi, jää jotkut helikopterikyydit välistä. Seurat järjestävät, seurat vastaavat, seurat kantavat vastuun tappioista tai hyötyvät mahdollisesta plustuloksesta.

    Milloin tunki itseisarvoksi tämä lajiliiton pullistelu? Elättäen samalla tällaisia ylijohtavia yms. turhakkeita. Laji on pelaajien, katsojien ja kannattajien.

    BOOM!

  22. Täysin pönttöjä kommentteja täällä.

    Tunnelma lässähti, koska Classic oli ylivoimainen.

    Ei sillä ollut mitään tekemistä sen kanssa, että oli yksi finaali tai tuon tilankaan.

    Hieno tapahtuma! Tuo kun olis ollut 4-4 vikaan erään tultaessa, tunnelma olis ollut aivan toinen.

    Ja nämäkin kehittyy vuosi vuodelta. Ehdottomasti yksi finu jatkossakin! Ens vuonna 12000 jne. Hyvä suunta, kiitos!

  23. Onnittelut mestareille. Naisten peli vei tällä kertaa voiton tunnelman luojana. Oilersin sulaminen vaimensi miesten finaalia. Classicin fanit pitivät kyllä hyvää elämää omassa päädyssä ja vastaavasti Oilerssinkin fanit hyppivät päädyssään vielä kolmannen erän lopussa. Siinä fanikulttuurin alkeita meille menestyshulluille suomalaisille.

  24. Itsekin kuulun heihin, joille kaukalon tapahtumat ovat tärkeintä. Toki se kannustus on iso plussa. Classic pelasi loistavaa salibandya ja teki sen ajoittain myös viihdyttävästi. Voi olla vähän sinisiä lasejakin, niin mukava oli katsoa vaikka peli ei erityisen tiukka ollut. En valittanut silloinkaan kun Suomi dominoi finaalissa Helsingissä Ruotsia, tosin tunnelma oli silloin hieno. Peli ei silloinkaan ollut niin kovin jännä…

  25. Joo, kyllä oli vaisu tunnelma. Peli itsessään näytti heikkotasoisemmalta, kuin esim välierät. Liekö jännityksen takia osa pelaajista ollut aikamoisessa kipsissä. Classic toki selvä ykkönen. 18min erätauot aivan liian pitkiä, vessitti tunnelmaa sekin. Nyt tämän yksittäisen finaalin nähneenä alan olla taas finaalisarjan kannalla. Ei edes tupaa saatu täyteen…

  26. Yhden ottelun finaali on nyt nähty. Henkilökohtaisesti en kannata tätä ratkaisua. Playoff-kevääseen kuuluu ottelusarjat, jotka tarjoavat draamaa ja urheilullisen ratkaisun parhaan joukkueen selvittämiseksi.

    Miesten liigamestarin nimi olisi ollut sama vaikka olisi pelattu paras viidestä tai seitsemästä sarja. Classic oli tämän kauden paras joukkue ja ansaitsi mestaruutensa , piste. Naisten kohdalla lopputulos olisi voinut olla toisenlainen kuin nyt. Olisiko Classic tullut ensimmäisen ottelun häviön jälkeen paremmin valmistautuneena seuraaviin finaaliotteluihin ja vienyt mestaruuden paras viidestä sarjassa? Ehkä.

    On ihan höpön höpöä väittää, että yhdellä finaalilla saadaan lajille suurempi näkyvyys kuin finaalisarjalla. Vastaavalla markkinointipanostuksella kuin nyt, paras viidestä finaalisarjalla saataisiin paljon pidempi näkyvyys valtakunnan suurimmissa medioissa ja lajille laajempaa näkyvyyttä.

    Pitivätkö katsojat näkemästään, siis yhden ottelun finaalista? Tapasin ottelutapahtumassa monia pääkaupunkiseudulla asuvia tuttuja, joiden oma tai fanittama joukkue ei pelannut finaalissa. Nämä olivat pääsääntöisesti salibandyn suurkuluttajia, mutta joukkoon mahtui myös muutama satunnaisempi otteluissa kävijä. Keneltäkään ei tullut peukutusta yhden ottelun finaalikonseptille. Jokainen oli sitä mieltä, että mieluimmin mestaruus ratkaistaisiin finaalisarjalla, joka olisi urheilullisempi ratkaisu. Lisäksi se antaisi salibandyn suurkuluttajille enemmän nähtävää ja jännitettävää.

    Uusimmassa Urheilulehdessä kysyttiin muutamien muiden lajilittojen edustajilta, voisivatko ajatella, että heidän lajissa siirryttäisiin yhden ottelun finaaliin Yksi vastasi, ei osaa sanoa, muut eivät kannattaneet ajatusta. Lopputoteama oli yksiselitteinen, ei kannatusta.

    Kaikessa ei tarvitse seurata Ruotsin esimerkkiä ja salibandyfinaalit ovat yksi asia, jota voisi kehittää omista, suomalaisista lähtökohdista. Miksi ei voitaisi kehittää finaalisarjasta uutta entistä parempaa konseptia jäähallihuipennuksineen.

  27. Tapahtumana järkätty hyvin. Meininki hallissa oli ihan okei. Molemmissa päädyissä ihan hyvin mekkalaa. Salibandy lajina kumminkin edelleen aika lapsen kengissä niin eihän sitä nyt voikkaan vaatia että meno ois kun el classicossa. Naisten pelistä jäi kaivelemaan nst:n toinen maali jossa nstn kaveri tööttäs selästä classic pakin yli laitojen, ei vihellystä ja siitä syntyi maali. Myös rantalan tapauksessa nstn pelaaja juoksi suoraan tarkoitusperäsesti juoksulinjalle, ulosajon paikka… ei mitään sinänsä nstltä pois mutta olihan peli suurimmaks osaks nstn päädyssä. Sattu vaan viimestelijät oleen kovempia nstllä ja vain maalit lasketaan. Ja tokihan c hukkas 7min ylivoimaa onnistumatta…pitäshän tossa ees yks naulaa

  28. Kävi juuri niin kuin odotin. Hienosti järjestetty muovinen tapahtuma. Kun huipennus viedään pois omilta faneilta, jää jäljelle taskulämmin ”karnevaali” (vitsi koko termi) koko salibandyperheelle. Niin, ”koko perheelle”. Kuinkahan monta tulevaisuuden Vänttistä ja Savolaista missasi tapahtuman, koska ei päässyt paikalle etäisyyksien takia? Tämäkö on se ”perhe”, jota halutaan palvella? Viime kauden finaalisarjan yksittäinen ottelukin pesi tämän muovikarnevaalin 100-0. Sekin raha, joka superfinaalin pumppaamiseen laitettiin, pitäisi laittaa lajin kehittämiseen arjessa. Vain sitä kautta oikea kiinnostus ja näkyvyys kasvaa. Mutta ei tätä enää muuteta, kun näin saatu puhuttua läpi. ”Helmiä sioille” koko superfinaali. Ajatelkaa, jos Viikingit olisi päässyt finaaliin? Yksi fani olisi pitänyt toisten puolta?

  29. Pelattiinko eilen? Vakavasti puhuen itse en törmännyt yhteenkään salibandyfinaalia koskevaan keskusteluun ennen tapahtumaa in real life, joten mitään laajaa näkyvyyttä salibandyfinaali ei saanut.

  30. Keväällä vihjaistiin tulevasta salibandyn uutispommista. Ennakoin, että löydetty toinenkin liigajoukkue, joka kannattaa Superfinaali-systeemiä!

    Se, mikä toimii suurissa palloilukulttuurimaissa, Ruotsissa tai Yhdysvalloissa, ei tarkoita, että se sopii myös Suomeen. Aina ei kannata lähteä apinoimaan. Lopputulos voi olla perin muovinen tapahtuma.

    Tämän kevään Suomen Superfinaalin kerrottiin olevan vain kokeilu. Mitäs veikkaatte, haluaako Salibandyliitto enää luopua omasta rahasammostaan?

    Otetaan teoreettinen esimerkki, mutta käytännössä mahdollinen. Entäpä, jos Kehä Kolmosen sisällä Superfinaalissa pelaisi OLS Oulusta ja Viikingit Helsingistä. Kuinka moni oululainen matkaisi Hesaan salibandyperheen yhteiseen tilaisuuteen? Heitä olisi siellä yhtä monta kuin Viikinkien kannattajia, eli yhteensä kaksi.

    Nyt oli sattumalta iso etu, että toinen finaalissa pelannut joukkue oli fanikulttuuristaan tunnettu Classic.

    Saatiin lajille enemmän näkyvyyttä. Niinkö?

    Yhden iltapäivän panostuksella saadaan enemmän näkyvyyttä kuin pidemmällä ottelusarjallako? Etenkin, kun naapurikanavalla menee samanaikaisesti kiihkeä Liigan pudotuspeli. Joka muuten ottelusarjana saa näkyvyyttä vielä useampana päivänä.

    Urheilussa pitää mennä urheilun ja kannattajien ehdoin. Pelejä pitää pelata siellä, missä ovat fanitkin. Omissa kotiluolissaan.

    Salibandyn puolivälierät ja välierät pitkine dramaattisine ottelusarjoineen oli lajille suurempaa imagomainontaa ja kannattajakulttuurin kehittymiselle antoisampaa kuin paikassa X pelattu yksi tekemällä tehty Superfinaali.

    Toivon, että saan tulla mukaan seuraamaan, kun Salibandyliiton miehet menevät esittelemään Kehä Kolmosen sisällä järjestettävän yhden finaalin fantastisuutta lätkän tai koriksen markkinamiehille ja kyseisten lajien urheilullisesta imagosta kiinnostuneille ihmisille.

    Hannu Tuominen

  31. 0 miesten ja 0 naisten liigapeliä katsottu tällä kaudella ennen eilistä superfinaalia.

    Ehdottomasti hyvä tapahtuma – sain jopa kodin naisväkeä mukaan ja hekin pitivät tapahtumasta, vaikkei muuten koko lajista piittaa lainkaan. Lyhyesti: superfinaali -> jatkoon!

    Ja sääli, ettei lerssi pystynyt haastamaan ylivoimaista vastustajaansa paremmin. Onneksi naisten finaalissa puski sentään jonkinmoista yllätystä ja urheilullisemman joukkueen voittoa.

  32. Ensimmäiseksi täytyy onnitella koko Classic perhettä, ansaittu voitto pitkän työn palkintona!
    Ottelua oli odotettu koko kauden ja kyllä se paikan päällä näyttikin ja tuntui upealta katsojana.
    Molempien joukkueiden pelaajat olivat selvästi hermostuneita ottelun alussa, vaikka Oilers teki ensimmäisen maalin niin Classikilla oli oma peli kasassa nopeammin. Oilers pytyi pitämään palloa hyvin mutta enemmän omalla puolustusalueella, hyökkäysalue oli hyvin tukittu Nykyn toimivalla taktiikalla.
    Ottelun aikana tuli näkyviin Classikin vahvuudet ja Oilerssin heikkoudet. Classikilla kaksi suomen parasta hyökkääjää Salo ja Salin jotka tekivät paikoista ratkaisun, vastaavasti Oilerssilla heikoimmat lenkit löytyivät puolustuksesta, pari pakkia kovempaa pakkia olisi jatkossa tarpeen
    Maalivahdeista Toriseva oli tällä kertaa selvästi varmempi, laadukkaat puolustajat tukivat varmalla pelillä maalivahtia joten sekin osasto oli parempi.
    Oilers joutui vaihtamaan ketjukoostumuksia ottelun aikana joka jouhtui myös osittain puolikuntoisista pelaajista, hatunnosto Hänniselle kun tuli tukemaan joukkuetta.
    Yhden ottelun finaali oli hyvä ratkaisu, ei Oilerssilla olisi ollut mahdollisuuksia paras seitsämästä sarjassa.
    Kun pelejä on keväällä moninkertainen määrä suhteessa runkosarjan harvaan ottelu-ohjelmaan niin tuntuu kohtuuttomalta että finaalit paelattaisiin paras seitsämästä. Pudotuspelejä oli Oilerssilla jo takana 12 ottelua, määrä ei ole kohtuuton jos pelattaisiin suuremmalla pelimäärällä runkosarjaa, nyt hyppäys on liian suuri.

    Tapahtumana Hartwall Areenan Superfiaali oli ammattimaisesti järjestetty, ehdottomasti yksi hienoinpia palloilutapahtumia mitä olen kokenut suomessa, ainoastaan nuorten MM kisat jääkiekossa ja Jokereiden parhaimmat KHL matsit olivat samalla tasolla.
    Salibandyväki voi olla yhdessä ylpeitä kun puitteet ja yleisömäärä oli huippua suomalaisessa palloilussa, jääkiekkoliiga jää parituhatta heikommaksi, parhainmillaan.
    Superfinaalin markkinointi onnistui vain osittain kun se oli suunnattu liikaa vain lajin omalle porukalle. Tuloksena yli 10 000 katsojaa mutta parempi tulos olisi saatu jos olisi mallia enemmän muista suurista tapahtumista mitkä on loppuunmyyty.
    Olen ehdottomasti superfinaalin kannalla myös tulevina vuosina jos halutaan salibandy nostaa suurempien yleisöjen lajiksi.
    Toivotaan myös parannusta runkosarjaan, jokaisella seuralla on mahdollisuus parantaa ja kehittää palvelua meille katsojille.
    Liiga voisi myös tiivistää oteluohjelmaa tai lisätä ottelumäärää!

    Suuri kiitos myös Öljymiehille loistavasta kaudesta, näytitte monelle epäilijälle että kuulutte suomalaisen salibandyn elitiittiin, pääkaupunkiseudun ykkösjoukkueena 2016.

  33. Pettymys oli finaali, onneksi saa nauttia lätkässä hifk-tappara sarjaa. Ensi kaudeksi vaihdoin säbä kausikortin lätkää, oli tuo säbä runkosarja niin saatanan puuduttava, että jäi osa peleistä katsomatta

  34. No kyllä lätkäkin elää, ihan oikeesti, omassa suosion kuplassaan! Ei senkään lajin finaalit kiinnosta valtaosaa väestöstä. Parjattuja mm-kisoja jengi kyllä seuraa. Toisaalta, voi kysyä onko kotimaisten sarjojen edes tarve yrittää tavoittaa kaikkia? Tehtävä kuitenkin aika mahdoton. Sinänsä nää hehkutukset viime kauden finaaleistakin niin ja näin, ihan samalla tavalla täältä etelästä vois niitä dumata, kun ei saatu edes pienempää jäähallia täyteen. Mutta ketä se palvelisi?

    Ainut totuus on se, että säbällä on vielä todella pitkä matka siihen pisteeseen, että katsomosta löytyisi tosifaneja ja fanijoukkoja. Vaikkakin tuolla hallissa oli aistittavissa orastavaa fanikulttuuria… Jos mennään ajassa pikkasen taaksepäin ja muistellaan minkälainen oli meno jokereilla kun hartwall rakennettiin, hommahan oli ihan vitsi! Puitteet huikeat, mutta ei sitten ketää katsomossa. Ja mitä huhuja kuulluut, niin nykyään kai niissä peleissä käy jo porukkaa? En tiiä kun en oo tota lätkää enää hirveesti seurannut, koska mun mielestä laji mennyt viimeisen 10vuotta ihan väärään suuntaan–> onneksi nyt alkaa sielläkin nostamaan päätään taitokiekko eikä se viime aikojen ”pöhkökiekko”, missä taitoa ei arvosteta…

  35. Öööö täällä kommentoidaan, että finaalit on viety muualle pois faneilta… Ei ne meikäläistä hirveästi koskettaneet vaikka kuinka monta peliä pelailivat Seinäjoella ja Jyväskylässä! Nyt oli lippu ostettu jo hyvissä ajoin tietämättä finaalissa pelaavia joukkueita. Kaikille itkijöille terkkuja, ehkä SPV ja Happee pelaavat joskus vielä finaalissa niin voitte mennä sitten (vastentahtoisesti tietysti) paikan päälle missä ikinä pelataankaan!

  36. Ja joku väittää että yhdellä pelillä voitettu mestaruus on jotenkin vähempiarvoinen. Jos pelataan ottelusarja paras 57:stä ja voitot ovat 28-28, silloinkin pelataan vielä YKSI JA RATKAISEVA ottelu, jossa mikä tahansa tuuripomppu, tuomarivirhe, päivän kunto yms. voi ratkaista mestaruuden. Miettikääs sitä.

  37. Et käynyt ESPOO katsomassa D1varin finaaleja? ?? Siellä oli tunnelmaa. Kenttätasossa Lasb versus Steelers. Katsomossa Lasbin katsomo pesi Steelersin vastaavan. Hienoja pelejä missä oli mökki täynnä. Ei ollut muovinen tapahtuma. Siellä juhli Liiganousua Lasbin pelaajat, valmentajat ja koko oranssi perhe yhdessä! Ite olen paras viidestä finaalisarjan kannalla. Ruotsissakin pohtivat paluuta finaalisarjaan takaisin. Ei olisi huono päätös!

  38. Tapahtuma oli hyvä, mutta peli ratkesi liian aikaisin. Classicin huippukaverit tekivät maalit paikoista, joista Oilersin pojat osuivat tolppiin tai Toriseva torjui. Toivon jatkossa tulevan tasaisempia finaaleja, jolloin tunnelma nousee loppua kohden. Uskon tapahtumaan ja toivon tälle jatkoa. Lisäksi oli mukava nähdä vanhoja tuttuja ympäri Suomea vuosien jälkeen. Ehkä tästä kasvaa vielä samanlainen tapahtuma kuin ruotsissa, johon tullaan katsomaan kauden parhaiden joukkueiden ottelua, vaikka oma suosikki puuttuisi.

  39. Tuossa ennen peliä tuli vahvasti huudeltua tasaisen pelin puolesta, kun Oilersia väheksyttiin. No, peli ei nyt sitten todellakaan ollut tasainen. Kaukana siitä. Isät vastaan pojat. Kiusallinen tapahtuma, sanoi vanhempi Wardi sitten mitä tahansa ottelun tasaisuudesta. Classic pelasi läpi ottelun omalla tasollaan ja Oilers ei missään vaiheessa päässyt omalleen. Mestari on kiistaton.

    Ottelutapahtumahan oli vitsi suhteessa tehtyyn lobbaukseen ja panostukseen liiton taholta. Täysin hengetöntä runkosarjapelien seuraamista. Nyt tietenkin virallinen taho ylistää kuinka hienosti kaikki meni ja kuinka koko salibandykansa on yhtämieltä yhden ottelun konseptista. Väitetään p.skaa pirtelöksi ja itsekin uskotaan siihen. Toivottavasti Liiga Oy tekee puolueettoman kyselyn miten kenttä oikeasti haluaa jatkettavan tästä eteenpäin. Väitän, että tässä tapahtumassa oli n.3-4 tuhatta ihmistä paikalla ainoastaan kiinnostuksesta uutta konseptia kohtaan. Nyt se on nähty, joten jatkossa ei ole tarvetta maksaa ylihintaista lippua vaan voi jäädä kotiiin katsomaan televisioista ja laittaa vastaavalla summalla vähän parempaa huikopalaa pöytään pelin ajaksi. Ihan suoraan sanoen v.tuttaa koko eilinen. Miesten pelin taso ja tapahtuma kokonaisuutena oli pettymys. Naisten pelistä en voi kommentoida mitään, koska mitä väliä miten ne akat vääntää.

  40. Se nyt ihan täysin typerää lähteä vertaamaan tapahtumia keskenään, varmasti divarin finaalit oli paikan päällä hieno tapahtuma. Ja niin ole varmasti viime vuoden finaalit. MUTTA niinku Mika tossa hyvin tiivistää sen, mitä oon yrittänyt sanoa. Kokemukset on hyvin riippuvaisia keneltä kysytään!! Se mikä on parasta ikinä, esim. lammilaiselle, ei ole sama asia kuin parasta ikinä Joensuussa. Divarin finaalit muutenkin lottovoitto, kun oli paikallispelit, miten ois ollut jos vastassa esim, Welhot? toki ihan arvausta. Ja mikä parasta, mun mielestä, että ensi kaudella noi paikallispelit pelataan liigassa!!

    Mitä tulee tapahtumiin. Niin näitä voidaan verrata aika hyvin musapuolen(tuolta itelläni jotain tietoa) hommiin. Pienillä klubikeikoilla on helpompaa saada huikea tunnelma, kuin isoilla stadionkeikoilla–> mutta jos artisti haluaa ”isompiin” ympyröihin, ei voi vetää ikuisesti tutuilla pikkuklubeilla. Ja tässä kohtaa, mun mielestä, säbä haluaa päästä isompiin ympyröihin, pois pikkuklubeilta. Ja toi matka ei varmasti ole helppo. Meikällä paljon kavereita säbäpiirien ulkopuolelta, ja sieltä kommenttia ”mikä superfinaali”:-D. Toki jos kysyisin lätkästä tai fudiksesta, niin varmaan vastaus ois ihan sama:-D.

    Juuso puhuu asiaa, eli jengiä paikalla, vaikka ei omat suosikit pelaisikaan. Ei pelannut mun jengi, mutta paikalla oltiin. Ja kyllä nyt varmasti oisin mennyt viime vuodenkin finaaleihin, jos ois olleet mua lähempänä. Eli pitkäetäisyyskin on aina ihmisestä kiinni;-). Ei oo hesa maailman napa, eikä oo seinäjoki tai jyskäläkään… Toki hesan lähistöllä asuu eniten porukkaa Suomessa ja sitä kautta eniten, mun mielestä vieläkin, mahdollisuus tavoittaa niitä tulevaisuuden toivoja…

  41. Onnea Classic, ansaittu mestaruus! Salin on valtakunnan paras pelaaja tällä hetkellä. Sen varaan on hyvä rakentaa.

  42. Minusta tapahtuma oli ihan hieno ja viihdyin siellä. Kyseessä oli kuitenkin vasta ensimmäinen Suomessa järjestetty superfinaali, joten parannettavaa jäi luonnollisesti. Jos tämä konsepti jatkuu ensi vuonna, niin mielestäni näissä asioissa tulisi parantaa:
    1. Hintasoa alemmaksi, varsinkin lapsille. Tottakai tapahtuman järjestäminen oli kallis, mutta lapsille olisi voinut olla edullisemmat liput. Lapsissa on lajin tulevaisuus.
    2. Hölynpölyartistit olisi voinut jättää pois ja ottaa pari kovanluokan artistia molempien otteluiden pregameihin. Esim. JVG olisi myynyt monta lippua enemmän jos olisivat vetäneet muutaman kappaleen ennen miesten finaalia.
    3. Lenni-Kalle olisi voinut soittaa pienoa jokaisella pelikatkolla. Sitä oli huomattavasti kivempi kuunnella kuin amandan bassojytkettä.
    4. Lyhyemmät erätauot. Tuntui että fiilis lässähti jokakerta erätauoilla. Erätauoilla olisi voinut järjestää jotain näytösotteluita tai skaboja yleisölle.
    5. Tapahtumaa olisi voinut markkinoida laajemmin. Nyt markkinointi kohdistui käytännössä vain salibandy-väkeen. Esim. Liigapaikkakuntien toreilla jotai etkotapahtumia kauden mittaan jnejne.

    Nämä olivat siis minun silmääni vaikuttaneita asioita.

  43. No nyt se Superfinaali on nähty. Valo ja muista showsta huolimatta sinne ei saatu tunnelmaa pelin ympärille. Ymmärrettävää, koska varsinaisia joukkueiden faneja paikalla oli pieni osa. Peli oli tylsä, kuten niin monesti Ruotsinkin superfinaaleissa, eikä paikalle tulleet ”ei-säbäfanit” saaneet mitään kuvaa, millaista fiilistä oikeissa finaalisarjoissa on ollut. Ja kun halvalla yritettiin mennä, niin toi artistikattauskin oli lähinnä myötähäpeää herättävää. Tämä superfinaaliyritelmä tulee vielä kääntymään lajia vastaan. Loistavilla puitteilla, mitä Classic ainakin olisi voinut järjestää, tämä olisi sarjana voinut saada enemmän huomiota ja muodostunut loppua kohden mielenkiintoisemmaksi. Oilers olisi varmaan saanut pelinjuonesta paremmin kiinni seuraavissa peleissä ja tehnyt Classicille vaikeaksi voittaa heidän kotikentällään. Mutta, nyt se oli siis tässä! NST voitti naisissa mestaruuden, jota se ei olisi finaalisarjassa voittanut. Classic voitti miehissä odotetusti, mutta melko murhaavaan tyyliin. Huomasiko joku selittää niille ei-laji-ihmiselle pelin aikana, että ei nämä nyt oikeasti mene aina tällä tavalla. Toivon todellakin liitolta jonkinlaista selvitystä miten tämä nyt meni. Yli 10 000 katsojaa paikalla ei ollut. Se on ihan selvä. Mutta haastatteliko liitto mukana olevia ja miten he tapahtumaan suhtautuivat. Veikkaan että eivät haastatelleet. Ensi vuonna mennään samalla konseptilla, joka liiton mielestä toimi todella hyvin, mutta jota todellisuudessa yli puolet kenttäväestä kritisoi edelleen. Ensi vuonna takaisin finaalisarjoihin ja liitto mukaan niiden markinoimiseen. Mieluummin liitto voisi tehdä markkinointi koko sarjankin ajan ja auttaa seuroja tilaisuuksien järjestämisessä. Syksyllä nähdään, että ei ne katsojaluvut olekaan lähteneet nousuun, ja aletaan ihmettelemän. mitä uutta lajiin täysin kuulumatonta pitäisi keksiä seuraavaksi.

  44. Ja se ärsyttävä kimittäjä. Joka pelin lomassa yritti tuoda tunnelmaa. Oli jonkun miehen kanssa siinä. Levyjä soittanut Harkimo on todella ärsyttävä myös!!!

  45. Muuten olen samaa mieltä Toimiston kanssa mutta kyllä erätauot ovat tärkeä osa palvelua eli varsinkin missä on areenan tasoisia pikaruoka-ja juomapisteitä. Varsinkin nuoremmat kuluttajat tarvitsevat riittävästi aikaa ostoksiin ja onhan ne käytävillä keskustelut tärkeää meille katsojille.
    Normaaleisssa salibandyn halleissa ei ole juuri vastaavaa tarjontaa, ja sekin on yksi syy miksi salibandy ei saa uusia kuluttajia. Erätauko ohjelma on vähän turha koska 80% katsojista menee tauoilla hakemaan juomaa/ruokaa, ainakin areenalla.

    Markkinointi oli todellakin suunnattu vain salibandyn heavy usereille eli porukoille jotka varmasti tiesivät tapahtumasta riittävästi jo kuukausia ennen. Hukkaan meni moni lotjosen twiitti jos niillä uskottiin että areena tulee täyteen, ei muuten tullut. Digitaallisen markkinointiin ei panostettu riittävästi, ainoastasn sosiaalliseen mediaan ja nyt nähtävästi luotettiin siihen liikaa. Tiedotus kohdistui Jarkko Niemisen julkistukseen, tuskin vauhditti lipunmyyntiä edes Classicin faneille.
    Oikeat tähdet ovat Salin ja Salo kuten nähtiin sitten areenalla.
    Classicin/Oilersin pelaajia ei tuotu median eteen markkinoimaan superfinaalia kuten on tapana vastaavissa tapahtumissa. Tämä oli selvä virhe.

    Taphtuman toteutus oli teknisesti aivan maailman luokkaa mutta sisätö ontui kun urheilu pitää olla kuitenkin keskiössä.
    Katsoin jälkeenpäin miltä tapahtuma näytti tveen kautta, upeaa mutta tummempi alusta ” söi” valon, oli varmaan yllätys myös ylelle?
    Paljon jäi parannettavaa mutta ensi vuonna uudestaan, virheiden kautta oppimalla se paras tulos tulee!

  46. Mä en voi ymmärtää tätä ainaista itkemistä, kuinka ”suomalainen fani” on ujo ja hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt ja sitä ja tätä ja tota. V*tut edes ole!

    Kyse on yksinkertaisesti siitä, että se ratkaisee tunnelman, ketkä jengit siellä superfinaalissa pelaavat eikä edes pelkästään siitä, mutta tästä lisää edempänä. Jos katsotaan esim. Tampereen Hakametsän hallia nyt pudotuspelien aikana, kun Tappara pelaa pleijareita, ei tunnelma todellakaan hallissa ole lässähtänyt ja jengi kannustaa omiaan estottomasti eikä mitenkään ujosti. Syy tähän on se, että matsi pelataan Tampereella ja että lätkän katsojamäärät huitelevat hiukan eri lukemissa kuin salibandyliigan. Jos superfinaali pelattaisiin Hakametsässä, vaikea kuvitella, että halli edes tulisi täyteen.

    Ei ihmiset omiaan hylkää, mutta jos ne ”omat” eivät siellä superfinaalissa ole pelaamassa, silloin kannustuskin on sen mukaista. Jokainen voi miettiä, mitä sekään nyt olisi, jos sitä alkaisi yhtäkkiä creizibailaamaan siellä katsomossa, kun ei ole vielä edes päättänyt, kumpaa jengiä pitäisi alkaa kannustamaan, kun se ”oma jengi” ei siellä arenalla ole pelaamassa.

    Ratkaisu tähän tunnelman nostattamiseen ei ole se, että siirryttäisiin kuitenkaan maalaislatoihin pelaamaan (koska ei se Hakametsäkään olisi loppuun myyty, jos tamperelainen joukkue pelaisi superfinaalissa) tai että annettaisiin sähköshokkihoitoa katsojille ennen halliin menoa.

    Sanoin kaverilleni, kun ajeltiin hartwall arenalle superfinaalia, että hartwall arena on haastava paikka tunnelman kannalta oli siellä sitten jokin konsertti tai mikä tahansa tapahtuma. Syy tähän on se, että jengiä saapuu paikan päälle ympäri Suomen, ja tällöin eri paikkojen toimintakulttuurit sekoittuvat eikä paikanpäällä ole ns ”oman kylän meininkiä”. (vrt. esim. D1varin Lande Finalet.) Esimerkkinä tästä voin nostaa Hakametsän jäähallissa todistetun Cheekin keikan, jolloin Hakametsässä oli sellainen tunnelma, ettei varmaan koskaan ole ollut edes Tapparan pelien aikana (koko halli kannustaa Cheekiä, eikä vain puolet kannusta esim. Tapparaa), ja vastaava keikka Hartwall Arenassa ei taas saanut ympäri Suomen saapunutta yleisöä syttymään samalla tavalla, kuin oman kylän kesken bailatessa täällä Pirkanmaalla.

    Ihmettelen, jos jollain seuralla salibandyssä edes on reilua 5000 fania, kun katsotaan seurojen yleisömääriä esim. kuluneella salibandyliigakaudella. Jos keskimääräinen katsojamäärä yhdessä säbäpelissä on n.500 katsojaa per ottelu, niin kuka silloin kuvittelee, että yhtäkkiä Hartwall Arena täyttyisi yli kymmenestä tuhannesta kirkuvasta fanista, joista puolet olisi toisen jengin faneja ja puolet toisen. Classic huitelee täysin omilla leveleillään kotiyleisömäärissä miesten salibandyliigassa, mutta heilläkin keskimääräinen katsojalukema kuluneella kaudella oli reilu tuhat katsojaa, ja tälläkin lukemalla siellä Hartwall Arenalla on vielä yli kymmenen tuhatta tyhjää paikkaa täytettävänä. Tarviiko vielä miettiä sitä, miksi se joukkueiden kannustaminen hallissa on sellaista kuin se on?

    Mutta. Mielestäni tämä ei ole mikään ongelma, että tunnelma noin niinkuin fanittamisen kannalta olisi jotenkin vaisu. Tapahtuma oli erittäin onnistunut, ja kyllä hallissa viihtyi ja tunnelma oli hyvä; tästä pitivät huolen ihana Amanda ja hyvät juontajat! Salibandylla nimittäin on vielä pitkä matka fanikulttuurin nostattamisessa.

    Itku seis, ja ensi vuonna uudestaan!

  47. Jos salibandyn yleisömäärät saadaan nousemaan siirtämällä mestaruusottelu suureen halliin kauas joukkueiden faneista, niin miksi pysähtyä Helsinkiin? Mehän voidaan siirtää ensi vuoden finaali pelattavaksi Tele 2 -areenalle! Parikymmentä tuhatta fania löytyisi luovalla laskennalla helposti. Tai miksi mennä mihinkään kuppaseen Tukholmaan – siirretään finaali saman tien Camp Noulle! Se alkaisi olla tarpeeksi iso ja tarpeeksi kaukana!

  48. Minä en enää koskaan tule yhteenkään Superfinaaliin, piste. Lajia on tullut seurattua yli kymmenisen vuotta, mutta nyt riitti tämä pelleily. Ei h*lvetti mitä häpäistystä lajille.

  49. Epäilin etukäteen Superfinaalin toimivuutta, mutta tilaisuus olikin parempi kuin kuvittelin. Mukanani olleet salibandyn ulkopuoliset katsojat olivat sitä mieltä, että tapahtuma oli hieno, vaikka miesten ottelussa jännitystä ei lopulta oikein ollutkaan. Iso plussa siis Superfinaalille!

  50. Milloin saadaan raportti Superfinaalin taloudesta? Kun Superfinaaliin on panostettu kaikki mahdolliset henkilöresurssit ja ilmeisen paljon myös rahaa, niin seuroja varmasti kiinnostaa tapahtuman taloudellinen tulos. Miten meni? Kuka nettosi parhaiten?

  51. Töllöstä katsottuna peli oli todella surkeaa seurattavaa. Pelialusta oli normia tummempi ja tuntui, että Clässikin peliasu ”upposi” siihen liian samanvärisenä. Tärkeintä eli pelivälinettä ei tahtonut pystyä seuraamaan, vaikka olisi luullut tummasta alustasta erottuvan helposti. No ehkä tuo 55″ töllöni on vain epäkelpo lajin seuraamiseen. Peli oli sen verran epätasainen, että tuli lopulta käännettyä kanavaa kiekon puolelle, joka olikin huomattavasti TV-ystävällisempää seurattavaa. Normisti en paljoa kiekkoa jaksa katsoa, mutta ainakin teeveessä ero oli silmiinpistävä. Liiton kannattaisi satsata näiden TV-lähetysten tekniseen puoleen enemmän, jotta ne saataisiin kiinnostamaan myös muitakin kuin sählyniiloja.

  52. Ihan onnistunut tapahtuma mielestäni, jossa toki oli pieniä asioita korjattavaksi seuraavaa kertaa varten. Classic oli nyt ylivoimainen ja se olisi sitä varmasti ollut finaalisarjassakin.

    Yleisömäärää en oikein osaa huonona pitää. 10000 on kuitenkin amatöörilajin kansallisen sarjan finaaliin aika huikea määrä tässä maassa, etenkin kun satunnaista urheiluväkeä varmasti kiinnitti myös samaan aikaa pelailtu lätkäfinaali.

    Ja areenahan itsessään on toistaiseksi ainoa paikka, missä tälläisiä tapahtumia voidaan järjestää.

    Divarin paikallispelifinaaleihin vertaaminen on aika turhaa. Hieno ilmiö ja paikalliskulttuuria, mutta kyllähän tässä puhutaan vielä vähän eri kokoluokan tapahtumasta ja siten haasteistakin.

  53. Nyt unohdetaan kokonaan katsojien ikäjakauma. Superfinaalissa oli katsojia joka ikäryhmistä vauvasta vaariin. Se oli perhetapahtuma, lapsiperheitä paljon. Mummot ja vaarit tulleet katsomaa kun lapsen lapset pelaa. Ei ne ole sinne tulleet bilettään. Ei kuuskymppinen innostu kun Kurresta, ja sekin on jäänyt sateen taa. Taisi tapahtumasta puuttua se porukka jolle ohjelma oli suunnattu. Pelaajan suusta kuultua, pelaajille mahtava kokemus mutta ei välttämättä katsojille. Espoosta en nähnyt ensimmäistäkään inkkareiden pelaajaa tai vanhempaa. Tampereelta KV laisia muutaman. Maaotteluissa varmasti helpompi valita ketä kannattaa.

  54. Hyvä tilaisuus , mutta nyt se on nähty. En menisi uudelleen ellei oma joukkue olisi finaalissa. Areena on liian suuri ei siellä ole tunnelmaa usein edes khl peleissä. Kyllä finaalisarja päättää kauden upeasti. Toivottavasti tätä ei enää jatketa.