Steelers löysi uuden päävalmentajan Erän organisaatiosta

Kuva: Steelers

Kuva: Steelers
Kuva: Steelers

Steelersin miesten edustusjoukkueen valmennus vaihtuu kaudeksi 2016-2017. Uutena päävalmentajana aloittaa Jussi Sihvonen, joka valmensi Erän A-juniorit tällä kaudella SM-kultaan.

Hämeenlinnalaistaustainen Sihvonen on pelannut ja valmentanut Salibandyliigassa FT Trackersin riveissä. Lisäksi hän on valmentanut LaSBin Divarijoukkuetta kaudella 2014-2015 ja toiminut Salibandyliiton ikäluokkavalmentajana.

– Minulla on erittäin opettavainen kausi takana Helsingin suunnalla. Päätös tänne siirtymisestä oli kuitenkin lopulta selkeä. Kiitokset Steelersille, että halusivat minut tänne. Tavoitteena on kehittää hämeenlinnalaista salibandya ammattimaisempaan suuntaan aina pelitavasta ja fysiikkavalmennuksesta lähtien, Sihvonen kommentoi Steelersin sivuilla.

Kolme kautta Steelersiä luotsannut Jani Järvinen siirtyy Steelersin seuravalmentajaksi ja antaa oman osaamisensa seuran vanhimpien ikäluokkien käyttöön.

Steelers saavutti Järvisen johdolla viime kaudella Divarin runkosarjan ykkössijan ja tällä kaudella kakkossijan. Päättyneellä kaudella finaalisarjassa Steelers taipui niukasti paikallisvastus Lammin Salibandylle otteluvoitoin 2-3. Steelersille kuitenkin avautui mahdollisuus hakea paikkaa Salibandyliigasta helsinkiläisseurojen Erän ja Viikinkien fuusion myötä. Paikkaa haetaan ja sen saaminen ratkeaa lähiviikkoina.

Sihvosen lisäksi Steelersin valmennustiimiin liittyy ensi kaudeksi liigajoukkue Viikinkien valmennusryhmään tällä kaudella kuulunut Keijo Matilainen, joka toimii myös PHSB:n seurassa. Matilainen on kokenut valmentaja, ja hän on valmentanut menestyksekkäästi muun muassa liigajoukkue Classicissa sekä Suomen maajoukkueessa. Matilainen työskentelee puolustusvoimissa, ja hänet on palkittu vuonna 2014 vuoden sotilasvalmentajana.

– Steelers otti yhteyttä ja työkuviot mahdollistivat homman, joten innolla ollaan mukana. Tiedän, että Hämeenlinnassa on nuorekas ryhmä joka tekee päämäärätietoisesti hommia, joten on mukava olla osa projektia. Vanhalle Joensuulaiselle pienemmän kaupungin meininki sopii hyvin, kommentoi Matilainen pestiään tuoreeltaan.

10 comments

  1. Sihvonen todella kova kiinnitys Steelersiltä! Matilainen myös kova tekijä. Aikooko Steelers todella panostaa alkavaan kauteen? Hyvä alku!

  2. Nooo, katsellaan nyt steelersin pelaajatilanne ensin. A-poikien valmentajalla ja yhdellä junnumajun leirille valitulla ei vielä pitkälle liigassa mennä.

  3. A-poikien valmentajalla ja KAHDELLA junnumajun leirille valitulla…

  4. MIstä junnumajusta puhutaan ? Edellisessä (96 painotteisessa) pelasi tai oli sinne valittu: Lastikka, Metsälä, Aaltonen, Sipronen. 98 painotteistahan ei ole valittu, leiritykseen toki. Noiden lisäksi yksi 97 synt tai vanhempi Pohjola Cup pelaaja. Eli kentällinen kehittyviä ikäluokkansa parhaimistoa.

    Menestystä valmennukseen. Erinomainen valinta – tulokset ratkaisevat !

  5. Niemi on päässyt tän hetkiseen ryhmitykseen. Eli Steelersista on yksi pelaaja.

  6. Mitä väliä maju meriiteillä on liigassa? Esim. Hynynen ja M.Kohonen ei osallistu ja hyvin kulkee…

  7. Aikamoinen matka on vetää treenejä Helsingissä, jos asuu Hämeenlinnassa. Ihan ymmärrettävää.

  8. Tästä on hyvä lähtee pelaa Steelers mitä sarjaa tahansa,, kyllä Järvisen eväät valmentajana nähtiin,…