Video: Näin Hartwall Arena pauhasi vuonna 2010 – 13276 ihmistä näki MM-kotikisojen kultahuuman

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

#Takaisinheittotorstaissa palataan tällä kertaa vuosikymmenen alkuun ja vuoden 2010 MM-kotikisoihin. MM-finaalin päänäyttämönä toimi tuolloin Hartwall Arena, jonka parrasvaloissa mitellään yhdeksän päivän päästä historian ensimmäiset salibandyn Superfinaalit.

Suomi lähti kotikisoihin hallitsevana maailmanmestarina ja aloitti MM-mittelöt varsin vakuuttavasti. Alkusarjan saldo olikin kolme voittoa maalierolla 36-5. Puolivälierissä kaatui Latvia lukemin 12-2 ja välierissä Tshekki 6-1.

MM-finaalissa vastaan asteli aina vaarallinen Ruotsi. Suomi aloitti ottelun erittäin vahvasti ja karkasi 2-0-johtoon jo ajassa 6.15. Maaleista vastasivat Mika Kohonen ja Mikael Järvi. Toisessa erässä Ruotsi iski ensimmäisen maalinsa Kim Nilssonin toimesta. Kohonen iski kuitenkin toisen maalinsa vielä toisessa periodissa.

Myös viimeinen erä alkoi suomalaisten kannalta riemukkaasti, kun Rickie Hyvärinen ja Mikko Kohonen lisäsivät isäntämaan johtoa. Ruotsi kavensi kahdeksan minuuttia ennen loppua Rasmus Sundstedtin toimesta, mutta Lassi Vänttinen laittoi kioskin kiinni naulaamalla 6-2-lukemat tyhjään rysään

Ottelua seurasi paikan päällä kaikkiaan 13276 ja pauhu sekä tunnelma oli suorastaan vavisuttava. Alla olevalta videolta voit katsoa ottelun osumat tai vaikkapa koko ottelun. Videokuvan laatuun emme pystyneet vaikuttamaan. Lisää klippejä löytyy Elävästä arkistosta.

Tarkemmat ottelutilastot
Suomi – Ruotsi 6-2 (2-0,1-1,3-1)
05.19 1-0 Mika Kohonen (Tero Tiitu)
06.15 2-0 Mikael Järvi
27.39 2-1 Kim Nilsson (Karl-Johan Nilsson)
34.55 3-1 Mika Kohonen (Jouni Vehkaoja)
42.31 4-1 Rickie Hyvärinen (Mika Savolainen)
45.11 5-1 Mikko Kohonen (Harri Forsten)
52.34 5-2 Rasmus Sundstedt (Magnus Svensson)
58.43 6-2 Lassi Vänttinen (Rickie Hyvärinen)

Maalikooste

Ottelu kokonaisuudessaan

Tiedätkö sinä hyvän salibandytarinan? Vinkkaa siitä meille. Parhaimmat ja mehukkaimmat tarinat päätyvät Pääkallo.fi:n sivuille. Vihjeen voit lähettää osoitteeseen vihjeet(a)paakallo.fi.

Juttusarjan aikaisemmat tuotokset:
Kun liigavalmentajalle napsahti neljän kuukauden toimitsijakielto – fläppitaulu pääosassa
Muistatko, kun Salibandyliigassa tapeltiin? Seurauksena mojovat pelikiellot
Maalivahti teki historiaa – muistatko tämän ihmemaalin? (video)
Kun maalivahti teki maalin – ”Mahtava pätkä salibandyn historiaa, on peli kyllä muuttunut”
Jääkiekon arkkiviholliset kohtasivat salibandykaukalossa 25 vuotta sitten: ”Tää on h-vetin hyvä laji”
Kuusi pelaajaa jätettiin kesken pelireissun huoltoasemalle – valmentajan opetus meni liian pitkälle vuonna 2003
Ensimmäiset suomalaiset Ruotsin liigassa – oliko ammattilaisuutta 20 vuotta sitten?
Video: Näin käynnistyi TPS:n taival Salibandyliigassa
Kakkosdivaripelaaja valittiin maajoukkueeseen vuonna 1994 – vaikutti merkittävästi suomalaiseen salibandyhistoriaan
Video: Pala fuusioituneiden seurojen historiaa – muistatko tämän hukatun rankkarin?
Salibandylla yllättäviä haasteita 90-luvulla – parkettialustalla käskettiin pitämään sukkaa lavan päällä

One comment

  1. Ai että, Rickie ja Mika K oli kovia pelimiehiä! Good times.