Australian salibandymaajoukkueelle meritoituneet valmentajat – Petteri Nykystä pääluotsi

Petteri Nykky johdatti Classicin Suomen mestariksi heti ensimmäisellä valmennuskaudellaan. Kuva: Salibandyliiga

Petteri Nykky johdatti Classicin Suomen mestariksi heti ensimmäisellä valmennuskaudellaan. Kuva: Salibandyliiga
Petteri Nykky johdatti Classicin Suomen mestariksi heti ensimmäisellä valmennuskaudellaan. Kuva: Salibandyliiga

Classicin Suomen mestaruuteen luotsanneet Petteri Nykky ja Samu Kuitunen valmentavat Australian miesten salibandymaajoukkuetta joulukuussa pelattavissa Latvian MM-kisoissa. Parivaljakko jatkaa normaalisti myös Classicin peräsimessä.

Nykky, 51, valmensi Suomen kahteen maailmanmestaruuteen vuosina 2008 ja 2010. Nykky ja Kuitunen luotsasivat ennen Classic-pestiä Sveitsin maajoukkuetta vuodet 2011-2015. Paras saavutus oli vuoden 2012 MM-pronssi.

Seurajoukkuetasolla Nykky on valmentanut Happeeta, Espoon Oilersia ja AC HaKia. Oilersin kanssa Nykky nappasi kolme kultaista mitalia, yhden hopean ja yhden pronssin. Vuonna 2011 Nykky valittiin Suomen Golfliiton liittovalmentajaksi.

Australian miesten salibandymaajoukkue on esiintynyt A-sarjan MM-kisoissa kaksi kertaa aikaisemmin. Vuosina 2010 ja 2014 joukkue ylsi sijalle 14. Joulukuussa Australia pelaa C-lohkossa ja kohtaa Tanskan, Puolan sekä Slovakian.

Australian liiton uutinen

8 comments

  1. Onneksi olkoon!
    Toivottavasti pesti ei ole vuotta pidempi, Suomen maajoukkue tarvitsee Nykyn päävalmentajaksi seuraaviin kisoihin.

  2. Joo eläkerahat varmaan tulee ihan niinku Suomen maajoukkueestaki. Ausseilla varmaan rahaa riittää kun harrastajia on yli 100 ja pelaajat ainakin tähän saakka maksanut reissut omasta pussistaan…
    Jos ne on voittanut lotossa vaikka.

  3. Mielenkiintoinen pesti tosiaan tulossa. Kävin vuonna 2009 pelaamassa sikäläistä pääsarjaa ja jo silloin lajin ympärillä kävi positiivinen vipinä ja laji on varmasti mennyt sielläkin paljon eteenpäin muutaman vuoden aikana.

    Ainakin sellainen erikoisuus sarjasta löytyy, että paikallisista suurin osa on rightin pelaajia maahockeytaustan takia ja sen lisäksi pallo pyrittiin aina väkisin pelaamaan kämmenellä.

    Tsemppiä Nykylle pestiin ja toivottavasti tulee menestystä!

  4. Palkan maksaa Australia Urheiluliitto jolla ei rahasta puutetta ole.

  5. Tänään Nykyn luotsaama Australia pelaa harjoitusottelun FoSun edustusjoukkuetta (2.div) vastaan FoSun kotiluolassa klo 19 alkaen. Aikaisempina vuosina Austraalian harjoituspelejä nähneenä, uskoisin ainakin FoSun nuorimman, vasta 14 vuotta täyttäneen Otto Kilven olevan helisemässä kovaa pelaavia aikamiehiä vastaan. Vaan voihan se olla että Nykyn maaginen tatsi on loiventanut aussien pelityyliä fyysiseltä kantilta ja terävöittänyt henkistä.

  6. Pitkä on matka maapallon toiselta puolen ja vielä pidempi on matka maailman salibandyn huipulle. FoSu-Australia 14-2 (3-1, 4-0, 7-1). Yllätyksekseni Suuppareiden nuorukainen pärjäsi aikamiesten seurassa varsin hyvin ja se olikin Nykky joka joutui ottamaan pari taka-askelta, kun suojalasipäinen keskushyökkääjä pisti ensin pallontavoittelutilanteessa aussin tahtomattaan omaan vaihtoaitioonsa puhtaalla olkapää-olkapää kosketuksella ja jatkoi tilanteen loppuun nostamalla pallon lopulta verkon perälle asti. Kaksi erää mentiin paljon tasaisemmissa tunnelmissa, kuin mitä lukemat kertovat ja vain australialaisten surkeat viimeistelyt ja FoSun veskarin ilmiömäiset pelastukset tekivät tulostaululle eroa. Kolmannessa erässä FoSu nosti karvauksen päätylaitaan ja tulosta alkoi syntyä vastapuolen pakiston paniikin kasvaessa. Yllätyksekseni aussien jalka alkoi lopussa selvästi painaa, vaikka ulkoisesti vaikuttivat erittäin urheilulliselta porukalta. Lukemat taululla veivät ehkä sen suurimman juoksuhalun pois, mutta mielestäni joukkue on aikaisempina vuosina ollut huomattavasti jalkavampi. Vaikka pelissä jäivätkin lopulta jyrän alle, niin uskon heidän silti olleen tyytyväisiä vastukseen, sillä tuskin he Suomeen helppoja pelejä hakemaan tulivatkaan.