Kyyneliinhän se päättyi. Nimittäin oma salibandykauteni Ranskan maalla.
Runkosarjan päättävään peliin joukkueemme Lyon Floorball Club lähti sarjan kymmenenneltä eli viimeiseltä sijalta. Välttääksemme putoamiskarsinnat meidän piti voittaa ottelu. Kolmen maalin voitto olisi taasen vienyt joukkueemme tiukassa sarjassa kuuden joukkoon ja pudotuspeleihin.
Pelipaikkana oli Lyon ja vastassa sarjan kärkipään joukkue Besançon. 55 minuutin pelin jälkeen tilanne oli kutkuttavasti tasan, mutta erän loppuun saimme kunnon flow-tilan päälle ja naputimme nopeaan tahtiin pleijareihin tarvitut kolme maalia.
7-4-voitto näytti jo varmalta, kunnes 11 sekuntia (!) ennen loppuvihellystä kaveri kavensi tilanteeksi 7-5. Vaikka sarjapaikka joukkueella säilyi, oli pudotuspeleistä tippuminen noin karmivalla tavalla tunteellinen hetki. Henkilökohtaisesti uskoin meidän koko ajan menevän mitalipeleihin, joten harmitus oli valtava.
Kun runkosarjassa pelataan vain yhdeksän peliä, ovat erot pieniä, eikä mokailuihin ole paljoa varaa. Valitettavasti joukkueellemme sattui pari huonoa matsia, mutta niitä tuskin tulen enää kymmenen vuoden päästä muistelemaan.
Mitä vuodesta eksoottisessa Ranskan salibandyliigassa jäi käteen?
Ensimmäisenä tulevat tietysti mieleen kaikki hienot ihmiset, joiden kanssa olen päässyt täällä pelailemaan. Heti alusta alkaen minut otettiin mahtavasti joukkueeseen mukaan. Osasyy tähän oli ehkä kansallisuuteni, sillä suomalaiset ja ruotsalaiset pelaajat nauttivat Ranskan salibandypiireissä isoa arvostusta.
Oletusarvona on luonnollisesti, että kaikki suomalaiset ovat kovia sählynpelaajia: samaan tapaan kuin kaikki brasilialaiset ovat huippufutareita ja kiinalaiset pingistaitureita. En sitten tiedä onnistuinko nämä ennakko-odotukset täyttämään.
Erityiskiitoksen haluan antaa seuran puheenjohtajalle Nicolas Lévrierille, joka on tehnyt paljon töitä Lyon Floorball Clubin ja ranskalaisen salibandyn eteen. Kirjoitin miehestä jo aikaisemmassa blogissani, joten ei hänestä sen enempää. Nostan joka tapauksessa Nicolle mielikuvituksellista hattuani.
Ihmisten ohella Ranskan vuodesta jäivät hyvin mieleen muutamat erityiset hetket päätöspelin lisäksi.
Ensimmäinen turnaukseni joukkueen kanssa oli sarjakauden alla pelattu Trophée des Alpes, jonka satuimme voittamaan. Erityisesti tästä turnauksesta ovat piirtyneet muistiin pukukoppijuhlallisuudet, jotka erosivat hieman Suomen mallista (video tämän jutun lopussa).
Marraskuussa tapahtunut Pariisin terrori-isku on tietysti yksi vuoden ikävistä muistoista. Iskujen jälkeisenä viikonloppuna meillä oli ottelu Tourcoinqin kaupungissa pohjois-Ranskassa. Ennen ensimmäisen pelin alkua joukkueet lauloivat yhdessä Marseillaisen ja pitivät hiljaisen hetken. Monilla pelaajilla oli tämän jälkeen kyynel silmäkulmassa, eikä ottelun lopputuloksella tuntunut olevan silloin suurta merkitystä.
Parempi muisto taas on naisten joukkueen pelistä keväältä Lyonista. Paikalla oli lähes 200 katsojaa, eivätkä he pelänneet käyttää ääntään. Hienotunnelmainen ottelu päättyi Lyonin joukkueen voittoon ja myöhemmin seuramme naiset juhlivat Ranskan mestaruutta.
Minkälaista sählyä Ranskassa pelataan?
Pääsarjassa joukkueet pitävät pääsääntöisesti 1–2 lajiharjoitukset viikossa. Harjoitusten taso vaihtelee varmasti paljon joukkueittain, mutta ainakin Lyonissa harjoitukset olivat monipuolisia tekniikan, taktiikan ja fysiikan osalta. Itselläni meni muutamaan kertaan pää huolella jumiin oman harjoitushallimme pomppuisen parketin kanssa, mutta muuten olosuhteet olivat kohtuullisen hyvät, ja esimerkiksi laidat laitettiin aina pystyyn.
Pelin tasosta on melko vaikea tehdä vertailuja Suomeen, mutta kyllä sarjan parhailla joukkueilla olisi tekemistä suomalaisten 4.–5. divariporukoiden kanssa. Realiteetit kuitenkin ovat, että Suomessa on 50 kertaa enemmän (meillä 54 000, Ranskassa 1200) lisenssipelaajia ja lajikulttuuri huimasti edellä. Lähes jokainen suomalainen on ainakin koulun liikuntatunneilla kokeillut sählyä, kun taas Ranskassa monet pelaajista ovat aloittaneet mailan kanssa heilumisen vasta aikuisiällä.
Päätä on silti turha työntää pensaaseen Galliassakaan. Tekijöitä löytyy seuratyöhön hämmentävän paljon ja salibandy ottaa koko ajan askeleita eteenpäin.
Tämän vuoden miesten liigafinaalissa onkin mielenkiintoinen asetelma, kun kestomenestyjä IFK Paris kohtaa uuden tulokkaan Besançonin. Pariisilaisten joukkueen kovan ytimen muodostavat muutamat iäkkäämmät pohjoismaalaiset ja tsekkiläiset, jotka ovat asettuneet Ranskaan asumaan. Joukkueen suomalaiset ovat Joonas Rokka, Petrus Kaartinen ja Ari Saaranen.
Haastaja Besançon edustaa sen sijaan tulevaisuutta. Täksi vuodeksi pääsarjaan noussut joukkue koostuu pääosin 17–20-vuotiaista paikallisista nuorista, jotka ovat aloittaneet salibandyn jo lapsina. Kyseessä on ensimmäinen ranskalainen sukupolvi, jolla on junioritaustaa salibandyn parissa. Vaikka junioritoiminta ei ole lähelläkään esimerkiksi Suomen tasoa, näkee pelaajissa jo selvän eron vanhempaan sukupolveen.
Ranskan mestari ratkeaa lauantaina 28. toukokuuta Rouenissa pelattavassa paikallisessa ”Superfinaalissa”.
Miksi ulkomailla kannattaa pelata sählyä?
Jos olet muuttamassa ulkomaille tai lähdössä vaihtoon, kannattaa rohkeasti selvittää onko kohdepaikkakunnalla salibandyseuraa. Pohjoismaiden, Sveitsin ja Saksan ulkopuoleltakin löytyy salibandysarjoja, joihin otetaan erittäin mielellään suomalaisia pelaajia. Taso ei välttämättä ole aivan huippua, mutta alasarjapelaajille mielekkäitä sarjoja löytyy monista maista. Ja peliaikaa tulee varmasti riittävästi.
Pelailun ohella pääsee samalla tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin. Ainakin omalla kohdallani sähly toi mahtavan lisän vaihtovuoteen ja helpotti huomattavasti sopeutumista uuteen maahan.
Vaikka mitään katsojaryntäyksiä ei esimerkiksi Ranskan liigan peleissä ole, löytyy lehtereiltä usein noin satakunta katsojaa. Koska katsojakulttuuri on villimpi kuin Suomessa, pääsee peleissä nauttimaan usein kunnon kannustuksesta, mikä ainakin itseni kaltaista alasarjajyrää todellakin sytytti.
Ja onhan se nyt hienompaa kertoa kavereille lähtevänsä pelireissulle Pariisiin kuin Parkanoon!
—
Videolla vielä tunnelmia Lyon Floorball Clubin pukukopista. Riemua riitti voittoisan sarjaviikonlopun jälkeen:
—
Henri Pelkosen aiemmat Pääkallo-bloggaukset:
Osa 1: Kantteja ja karvaamista Galliassa
Osa 2: Yhden ranskalaisen salibandyseuran tarina
Osa 3: Mikä vie salibandyn Ranskassa marginaalista etusivulle?
Osa 4: MM-karsintojen murskajaisten toinen puoli – ”Suomen kohtaaminen valtavan iso juttu”
Tästä vielä tiivistelmä ranskaksi:
DES PARQUETS RUGUEUX ET DES GRANDES ÉMOTIONS
Il a fini en larmes, bien sûr. Ça veut dire ma saison de floorball en France.
Mon équipe, Lyon Floorball Club, était à la dixième (dernière) place avant le dernier match de la saison régulière. Pour éviter le barrage nous devions gagner ce combat. Une victoire de trois buts nous aurait fallu pour les playoffs dans un championnat vraiment serré.
Le match s’est bien passé et la victoire 7-4 semblait déja certaine jusqu’à 11 secondes avant la fin de jeu notre adversaire (Besançon) ont marqué. Nous avions beau rester dans le D1, c’était vraiment émotionnel de rater les playoffs à une telle manière.
Quand il y a seulement neuf matchs, l’équipe ne peut pas faire beaucoup d’erreurs. Malheureusement nous avions eu quelques mauvais matchs, mais c’est du sport. Quand même, ça a été une année super pour moi.
QU’EST-CE J’AI ACQUIS DE CETTE SAISON EXOTIQUE?
Au début, je dois mentionner tous les gens merveilleux de Lyon Floorball Club. Dès le début je me suis senti comme à la maison. L’une des raisons pour une bonne réception était peut-être ma nationalité. Les joueurs finlandais et suédois sont respectés ici.
La présomption est que tous les finlandais sont grands joueurs de floorball: ainsi que tous les brèsiliens sont des footballeurs incroyables et tous les chinois sont imbattables au ping-pong.
En plus de nouvelles connaissances, cette année m’a donné quelques moments spéciaux.
Mon premier tournoi avec l’équipe était le Trophée des Alpes. Un tournoi que nous
nous avons gagné. Surtout je me souviens des célébrations dans le vestiaire qui était un peu différent qu’en Finlande.
Au printemps, dans le match à domicile des féminines, l’atmosphère était top. Avec près de 200 spectateurs, les dames ont remporté leur dernier match de la saison régulière. En avril, elles sont devenues les championnes de France. Super, les filles!
QUEL GENRE DE FLOORBALL EST JOUÉ EN FRANCE?
Les équipes du D1 ont envrion deux entraînements par semaine. Le niveau des entraînements varie entre les équipes mais, au moins à Lyon, il y a de nombreux types d’exercises physiques, tactiques et techniques. Pour moi, le plus grand problème était le parquet rugueux de notre lieu d’entraînements. Il était également une bonne excuse lorsque mon exercise n’allait pas trés bien.
C’est un peu difficile de comparer le niveau de jeu avec celui de Finlande. Si je devais faire une estimation, je dirais que les meilleures équipes françaises auraient des matches serrés avec les équipes de Division 5 en Finlande.
La réalité est qu’il y a plus de 50 000 joueurs licenciés en Finlande tandis qu’il y en a 1000 en France. ”La culture de floorball” est aussi beaucoup plus élevée en Finlande, bien sûr. Presque tous les finlandais ont essayé le floorball (au moins à l’école) alors qu’en France la grande majorité ne le connait pas du tout.
De toute façon, les gens de floorball français peuvent être fiers. Le floorball a dévelopé beaucoup ici et nombreux personnes travaillent dur dans les clubs.
Je souhaite que tout le travail acharné portera ses fruits!
Tässä on se mistä itse olen saanut pyyhkeitä, kun olen rohjennut arvostella suomalaista fanikulttuuria!! Muualla osataan ja uskalletaan kannustaa ja iloita urheilemisesta ja olla ylpeitä siitä, vaikka ei kyseessä olisi huippuammattisarjan pelit. Jotenkin veikkaan, että 50 ranskalaista kannattajaa pitää kovempaa melua, kuin 250 suomalaista!