Uusimaa: PSS vahvistuu viidellä pelaajalla – maajoukkuetähti puolustuksen johtohahmoksi

Kokenut Mia Karjalainen (vas.) on tärkeä vahvistus PSS:lle. Kuva: Markku Taurama

Kokenut Mia Karjalainen (vas.) on tärkeä vahvistus PSS:lle. Kuva: Markku Taurama
Kokenut Mia Karjalainen (vas.) on tärkeä vahvistus PSS:lle. Kuva: Markku Taurama

Naisten Salibandyliigassa pelaava PSS hankki riveihinsä viisi uutta pelaajaa. Renate Taka-Aho siirtyy joukkueeseen Kotkan Crackersista, Ella Holmberg, Mira Oksman sekä Krista Nieminen Sveitsistä, ja maajoukkuepakki Mia Karjalainen NST:stä.

Karjalainen on pelannut Salibandyliigassa yhdeksän kautta edustaen SSV:tä, Tiikereitä ja NST:tä. Runkosarjan otteluita on kertynyt 173 ja tehopisteitä 31+82=113. Karjalainen juhli SM-kultaa tänä keväänä NST:n paidassa.
Puolustajan palkintokaapista löytyy myös kolme Sveitsin mestaruutta. Karjalainen on pelannut 68 maaottelua tehoin 10+16. Naisten maajoukkueen mukana Karjalainen on ollut saavuttamassa kolmea MM-hopeaa.

– Porvoossa on erittäin hyvä valmennus ja kehittyvä nuori joukkue, joten PSS oli minulle loistava ratkaisu. NST:ssä jatkaminen ei ollut enää mahdollista, koska opintoni Helsingin yliopistossa pitävät minut tällä suunnalla, Karjalainen kommentoi Uusimaalle.

Taka-Aho on pelannut aiemmin kolmella kaudella naisten Salibandyliigassa. PSS:n, NST:n ja Crackersin paidassa on kertynyt 24 runkosarjan ottelua ja tehopisteet 10+15=25. Holmberg on kerännyt tililleen 81 naisten Liigan ottelua PSS:n paidassa. Näissä otteluissa hyökkääjä on taiteillut pisteet 41+34=75.

Kokenut Krista Nieminen palaa PSS:n maalivahtiosastolle. Veräjänvartijaon pelannut 11 liigakauden aikana kaikkiaan 208 runkosarjan ottelua Oilersin, SB-Pron ja PSS:n nutuissa. Mitaleita on kertynyt kolme kappaletta yhden hopean ja kahden pronssin muodossa. Oksman on vääntänyt 101 runkosarjan liigaottelua SB-Pron ja PSS:n kanssa. Näissä otteluissa hän on iskenyt tehot 3+6, ja yltänyt nurmijärveläisten kanssa SM-hopealle sekä SM-pronssille.

PSS:n pääkäskijä Jukka Kouvalainen suitsutti hankintoja seuraavalla tavalla.

– Sanoin jo vuosia sitten, että Karjalainen on maailman paras puolustaja. Hän tekee kaiken viimeisen päälle kunnolla. Hän on tyyppinä ja pelaajana täydellinen vahvistus meidän joukkueeseemme. Hän oli NST:n paras pakki viime kaudella.

– Ella Holmberg on kypsynyt ja kehittynyt Sveitsin kaudella pelaajaksi, joka kolkuttelee jo maajoukkueen portteja. Krista Nieminen oli täältä lähtiessään PSS:n kapteeni ja tärkeä palanen. Mira Oksman on mennyt valtavasti eteenpäin Sveitsissä. Renate Taka-Ahoa olen yrittänyt joukkueeseeni jo useampana vuonna. Vuoden 2012 nuorten maailmanmestari on pitkä, ulottuva ja vahva right-puolen puolustaja, Kouvalainen linjasi Uusimaalle.

PSS:n sopimuspelaajat

Maalivahdit:
Alisa Levälampi
Krista Nieminen

Kenttäpelaajat:
Janika Martinsalo
Viivi Laitinen
Mira Oksman
Melissa Koskenlaita
Mia Karjalainen
Linda Törnqvist
Henna Uljua
Noona Björkman
Julia Turunen
Fanny Holmberg
Ella Holmberg
Kia Kunttu
Annina Levälampi
Elina Hautojärvi
Renate Taka-Aho
Jonna Karonen
Iina Latvala
Riikka Pohjola

Uusimaa: PSS:n puolustukseen kova maajoukkuepelaaja