Suomen mestarille kaksi paluumuuttajaa – sopimustilanne näyttää tältä

Milla Korhonen edusti viime kaudella Porvoon Salibandyseuraa. Kuva: Jari Turunen

Milla Korhonen edusti viime kaudella Porvoon Salibandyseuraa. Kuva: Jari Turunen
Milla Korhonen edusti viime kaudella Porvoon Salibandyseuraa. Kuva: Jari Turunen

Lappeenrannan NST:n naisten joukkue julkaisi maanantaina kaksi uutta sopimusta ja yhden jatkosopimuksen. Jenni Lehti siirtyy seuraan Steelersistä, ja Milla Korhonen PSS:sta. Tuuli Korhonen, 19, jatkaa Lappeenrannassa.

Vuonna 1993 syntynyt Lehti palaa Lappeenrantaan kolmen Hämeenlinnassa vietetyn vuoden jälkeen. Hyökkääjä on pelannut urallaan 26 naisten Salibandyliigan runkosarjan ottelua tehoin 3+1.

Milla Korhonen on edustanut NST:tä viimeksi kaudella 2012-2013. Viimeiset kolme kautta vuonna 1996 syntynyt hyökkääjä pelasi PSS:n keltanutussa. Hyökkääjä on pelannut 62 Salibandyliigan runkosarjan kamppailua paunoin 13+2.

Jatkosopimuksen tehnyt Tuuli Korhonen on myöskin hyökkäyspään pelaaja. Viime kausi oli Korhoselle debyytti naisten liigatasolla, ja hän pelasi yhdeksän runkosarjan ottelua onnistumatta toistaiseksi pistetilin avaamisessa.

NST:n sopimustilanne 4.7.2016
Minna Paasu
Silvia Hahl
Juuli Hakkarainen
Inka Lampinen
Ella Kettunen
Nita Heino
Emma Kaila
Aino Partinen
Jenni Lehti
Milla Korhonen
Tuuli Korhonen

NST:n uutinen

One comment