EräViikinkien historian ensimmäinen peli päättyi tappioon

Fuusioseura EräViikingit pelasi torstaina ensimmäisen harjoitusottelunsa, jossa vastaan asettui Westend Indians. EräViikingit ei ollut terävimmillään, sillä Indians haki Tapanilan Mosahallista 7–6-vierasvoiton.

– Peli ei ollut kummoinen, mutta se oli nyt ensimmäinen ottelu tällä joukkueella. Palaset vielä vähän hakusessa, mutta pikku hiljaa parempaa kohti, EräViikinkien seurahistorian ensimmäisen maalin tehnyt Tommi Rosendahl kommentoi seuran sivuilla.

– Kaikesta näki, että olemme vasta tarinan alussa. Nyt olimme ensimmäistä kertaa pelitapahtumassa, niin vähän oli vielä hakemista. Homma parani loppua kohden, EräViikinkien päävalmentaja Jyri Korsman analysoi.

Jos nimivahvalla EräViikingeillä takkusi, niin nuori Indians oli puolestaan vireessä. Joukkueen seitsemästä maalista peräti viisi kirjattiin A-ikäisille pelaajille. Sekä Aaro Astala että Heikki Iiskola nakuttivat kaksi maalia mieheen. Kotijoukkueen leiristä kahdesti osui Jani Kukkola.

5 comments

  1. Milloin muuten oli EräViikinkien ensimmäinen peli, jos ei rajata edustusjoukkueeseen? Tiistaina A-pojat (tai ainakin Oilersilla oli A-pojat, EräViikingeistä en tiedä) pelasivat Espoossa, mutta oliko vielä tuotakin aiemmin ollut joku peli?

  2. Ainakin EräViikingit C01 Blue pelasi harkkamatsin M-Teamia vastaan 5.6.2016 .
    Tiedä sitten oliko eka matsi vai ei.

  3. Voisiko Pääkallo kerätä taas listan milloin näitä liigan ja divarin treenipelejä on kuten aiempinakin vuosina?

  4. HANU, Tero Töyrylä on koostanut listan liigan treenipeleistä (iso kiitos Terolle siitä). Linkki sinne löytyy liigan Huhumaan postauksista.