Vieraskynä: Suomalaisjuniorit Ruotsissa – mitä tapahtuu Selected Player -salibandyleireillä?

Kuva: Selected Player Facebook

Toimittaja-valmentaja Janne Juote vieraskynäilee Pääkallo.fi:ssä Ruotsissa järjestetystä Selected Player -leiristä. Kuva: Selected Player Facebook
Toimittaja-valmentaja Janne Juote vieraskynäilee Pääkallo.fi:ssä Ruotsissa järjestetystä Selected Player -leiristä. Kuva: Selected Player Facebook

Kesäkuu heilahti nopeasti, kun vietin pari viikkoa laatuaikaa Ruotsissa Selected Player –leirillä suomalaisten salibandypelaajien kanssa. Ensin 2003-2004-syntyneiden kanssa, tämän jälkeen pari yötä keskikesän juhlaa Suomessa, josta takaisin viikoksi 2001-2002 ikäluokan kanssa. Kotiuduttuani sunnuntaina olin väsynyt, mutta tyytyväinen. Olen nyt ollut kolmena vuonna ja viidellä leirillä mukana.

Alkuun ennen leiritarinointia pieni tietoisku Selected Player -toiminnasta: Selected Player -salibandyleiri toimii Svenska Innebandyakademin alla. Tapahtuma on verrattavissa Suomen pelaajapolkutapahtumiin. Tapahtumassa harjoitellaan Key Floorball -taitoharjoitteita, jotka on kehittänyt entinen Ruotsin maajoukkuepelaaja ja maailmanmestari Jonathan Kronstrand. Suomen Selected Player -yhteyshenkilönä toimii niin ikään entinen maajoukkuepelaaja ja MM-finalisti Raine Laine, joka on Kronstrandin entinen seurakaveri.

Tapahtuma oli tänä vuonna suunnattu 2001-2004-syntyneille pojille ja tytöille. Kutsuturnauksissa on myös vanhempia ikäluokkia. Leirille valitaan Ruotsin eri alueilta parhaita pelaajia omiin aluejoukkueisiinsa harjoittelemaan ja pelaamaan turnauksessa. Suomen toimintamalli toimiii samalla ideologialla.

Mutta takaisin tämän kesän reissuihin. Ruotsissa meitä oli ensimmäisellä kesäkuun leirillä viisi joukkueellista suomalaisia, kolme 2003-syntyneiden joukkuetta ja kaksi 20004-syntyneiden ryhmää. Itse toimin toisen 2004-joukkueen valmentajana / joukkueenjohtajana. Ruotsin Salibandyliitolla ei ole omaa pelaajapolkua, joten yksityinen Selected Player –hoitaa tätä virkaa. Paikalla oli näin ollen Ruotsin eri alueilta käytönnössä parhaat pelaajat.

Olosuhteet ovat paikan päällä vertaansa vailla. Tapahtuma järjestettiin Nyköpingissä, paikallisessa Rosvalla-hallissa. Urheilukeskuksen alue on todella hieno. Itse hallissa oli tapahtuman aikana neljä täysimittaista salibandykenttää, joista yhdessä on matto ja loput ovat monitoimimassoja. Lisäksi löytyy sisäjuoksurata, kaksi jääkiekkokaukaloa, yleisurheilukenttä, useampia täysimittaisia jalkapallokenttiä eri alustoilla, keilahalli sekä tennishalli. Kävelymatkan päässä on vielä Gamla Sportshallen, missä on osa peleistä ja harjoituksista.

Kaikki suomalaiset majoitettiin isoon pingishalliin, joka on hallikompleksin yläkerrassa. Halliin mahtui helposti kaikki suomalaiset ja tilaa olisi vielä useammallekin. Pingishalli ja sen alapuolella oleva iso pukuhuone olivat pelkästään meidän käytössä ja lukittuina ovikoodilla, joten muilla ei ollut asiaa tavaroidemme joukkoon. Ruokailu oli järjestetty paikallisella yläasteella, joka on hallista autotien toisella puolella. Koululla majoittui myös suurin osa paikallisista pelaajista ja toimihenkilöistä.

Leiripakettiin kuului neljä ruokailua päivässä, sekä välipalahedelmät pelien väliin, joten nälkä ei ehtinyt tulla. Suomalaisen kouluruokailukulttuurin kasvatille paikalliset pöperöt olivat verrattavissa 10 euron lounasbuffettiin. Ruoka on monipuolista, hyvää ja sitä saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Paikallisten mielestä ruoka tietysti on vedetty säästöbudjetilla.

Treenejä ja pelejä

Saavuimme paikalle aamupäivällä klo 11.00 aikoihin. Tästä painelimme suoraan syömään ja tämän jälkeen alkoi majoittuminen, patjojen täyttö ja halliin tutustuminen. Ensimmäisenä päivänä oli illalla yhdet harjoitukset kenttäpelaajille ja maalivahdeille omansa, tunnin teorialla höystettynä. Suomalaisten valmentajien tehtävä oli tässä vaiheessa toimia lähinnä tulkkina, ja joukkueenjohtajana, jotta pojat tiesivät missä täytyy olla ja milloin.

Harjoitukset olivat paikallisten ammattitaitoisten valmentajien vetämiä ja pohjautuivat Selected Player –organisaation kehittämään Key Floorball taitoharjoitteluun. Yhdessä harjoituksessa kentällä oli samaan aikaan kaksi joukkuetta, molemmat omalla kenttäpuoliskollaan, 5-7 paikallista valmentajaa ja kaksi maalivahtivalmentajaa. Harjoitukset vedettiin joko ruotsiksi tai englanniksi, miten halusimme.

Seuraavan kahden päivän aikana oli molempina kolmet harjoitukset. Kahdet Key Floorball -treenit ja yhdet fysiikkatreenit. Tämän jälkeen alkoi turnaus. Kaikilla joukkueilla oli yksi harjoitusottelu ja 5-6 turnauspeliä. Yhteen peliin oli varattu tunti aikaa ja ottelun kesto oli 2x20min. Kaikissa peleissä oli kaksi tuomaria, jotka hoitivat hommansa erittäin hyvin.

Ensimmäisellä viikolla hävisimme joukkueeni kanssa sijoitusottelun rangaistulaukauskilpailussa ja olimme näin kuudensia. Toinen Suomen 2004-joukkue oli hienosti kolmas. 2003-2004-ikäluokat olivat Upplandin joukkueiden näytöstä. Nämä joukkueet koostuvat käytännössä Uppsalan alueen pelaajista, eli Siriuksen ja Storvretan junioreista. Upplandin 2003-joukkueessa pelasi myös muuan Gabriel Kohonen, jonka isä Mika sai olla jakamassa valokuvia ja nimmareita sekä paikallisille, että meille suomalaisille. Erityisesti 2003-ikäluokka tuntuu olevan Ruotsissa todella vahva.

Kun aito Mestari ilmestyy niin pojatkin kiljuu, kuin tytöt. #mihu #selectedplayer

Kuva, jonka Janne Juote (@thestyga) julkaisi

Urheilukulttuuria

Varsinkin ensimmäisellä viikolla kulttuurierot kahden maan välillä näkyivät selvästi peleissä. Ruotsissa on täysin sallittua näyttää tunteita isosti. Maaleja tuuletetaan antaumuksella ja pettymysten hetkellä mailat, maskit ja maalit saavat kyytiä ja tämä on paikallisten mielestä täysin okei. Jos ala-asteikäinen pelaaja saa jäähyn alkaa hän poikkeuksetta vuodattamaan kyyneliä ja avautumaan. Tässä tilanteessa on normaalia, että valmentaja painelee mukaan jäähypenkille lohduttamaan ja silittämään mielensä pahoittanutta lasta. Viime vuonna sattui myös tapahtuma, missä nuori pelaaja ei ostanut saamaansa tuomiota, haukkui tuomarin paskiaiseksi, sai punaisen ja löi nyrkillä nenään lohduttamaan tullutta huoltajaa.

Nuoretkin suomalaiset lapset taistelevat sisulla vaihdon loppuun pienen kolhun hetkellä. Tätä ei voi sanoa ruotsalaisista. Lapsen kaaduttua maahan laitetaan peli herkästi poikki ja kentälle säntää huoltaja puhaltamaan. Lapsi nousee aplodien saattelemana ylös kentältä, saa vaihdossa hieman halauksia ja on taas pelikunnossa. Tämä menee monella meikäläiselle täysin yli, kun peli vihelletään herkästi poikki, vaikka on vastahyökkäys menossa tai kaksinkamppailu on voitettu puhtaasti.

Pelillisesti täytyy kuitenkin nostaa hattua länsinaapurille. Useamman Selected Player -visiitin jälkeen täytyy todeta, että ruotsalaiset osaavat pelata. Suurimmat erot paikallisten eduksi näkyvät kamppailuröyhkeydessä sekä ihan puhtaasti urheilullisuudessa. Eivät paikalliset salibandyä harjoittele yhtään sen enempää kuin meikäläisetkään, jopa vähemmän, mutta lähes kaikilla kulkee mukana vähintään jalkapallo, usein myös jääkiekko tai jokin muu palloilulaji. Paikalliset lahjakkuudet urheilevat 5-8 kertaa viikossa, useampaa eri lajia.

Olemme mekin joissain asioissa edellä. Asenne pelata loppuun asti on selkeästi parempi. Ruotsalaisilla menee helposti kasetti nurin epäonnistumisten ja tappioaseman myötä. Suomalaisten kurinalaisuus ja joukkueena pelaaminen on myös paremmalla tasolla. Monet paikalliset joukkueet saattavat elää yhdestä tähtipelaajasta, joka on kentällä isoja minuutteja. Lisäksi suomalaiset ovat pelin sisällä paremmin muutosvalmiita, kun pitää puolustaa johtoasemaa tai aloittaa karvaamaan palloa tappiotilanteessa.

Paikallisille ei juurikaan maistu alkulämmittely, loppuverryttely tai venyttely. Tämä ei vielä nuoremmissa lapsissa vaikuta hirveästi, mutta vanhemmissa ikäluokissa oli merkille pantavaa kuinka väsyneitä leveämmällä rosterilla painaneet ruotsalaiset olivat turnauksen lopussa.

Vanhemmissa vakavammin

Toisella viikolla oli vuorossa 2001-2002-ikäluokat. Suomesta paikalla oli molemmissa kaksi joukkuetta. Meininki oli huomattavalla tavalla erilaista kuin edellisellä viikolla. Tunteiden vuoristorata ja paijaaminen oli kadonnut ja pelaaminen oli keskiössä. Itse valmensin toista 2001-ikäluokan joukkuetta. Tarinamme turnauksessa oli hieno: parhaana lohkokolmosena jatkoon ja lopulta finaaliin asti. Molemmat suomalaiset 2001-joukkueet pelasivat välierissä, mutta jouduimme nöyrtymään samoin lukemin voittamattomalle Pohjois-Tukholman joukkueelle. Voitettu hopea tuntui kuitenkin erittäin hyvältä. Varsinkin kun finaali oli todellinen tolppa sisään tolppa ulos -trilleri.

Tulostakin hienompaa oli ryhmähenki. Pojat olivat vapaa-ajalla katsomossa kannustamassa toisiaan ja välillä vain toista tai molempia pelanneista ruotsalaisista joukkueista. Parhaimmillaan fanittaessamme paikallisia joukkueita lähtivät paidatkin pois ja hullujen suomalaisten katsomolaulut pitivät tunnelman korkealla. A-hallin katsomokapasiteetti on noin 3000 ja finaalissa suunnilleen puolillaan ollut halli oli tunnelmasta täynnä. Osa paikallisistakin innostui katsomossa kannustaneen joukkueen myötä raikuviin Suomi-huutoihin.

Vanhemmissa ikäluokissa urheilulliset erot olivat kaventuneet ja ottelut olivat kauttaaltaan tasaisempia, kun myös suomalaiset uskalsivat ja osasivat mennä kaksinkamppailuihin. Ruotsalaiset joukkueet pyrkivät poikkeuksetta pelaamaan laidoista tai maalin takaa syöttäen keskustaan. Hyvän oman maalinedustan ja ykkössektorin puolustamisen kautta paikalliset joukkueet saatiin suhteellisen aseettomiksi. Suurin osa maaleista omiin syntyikin keskialueen pallonmenetyksistä, joita ruotsalaiset kärkkyivät hanakasti. Paikallisilla riittää kärsivällisyys olla pitkäänkin ilman palloa ja iskeä tehokkaasti vastaan, kun riisto loppujen lopuksi tulee.

Finaalien jälkeen koko homma lopetetaan tunnin mittaiseen päätöstapahtumaan. Nuoremmissa ikäluokissa on taitonäytös, jossa pelaajat näyttävät mitä viikon aikana on harjoiteltu. Jokaisesta joukkueesta palkitaan kehittynein pelaaja ja paras kaveri. Vanhempien turnauksessa valitaan jokaisesta tyttö- ja poikaikäluokasta allstars–kentällinen, jotka pelaavat huumorilla höystetyn näytösottelun vastakkain.

Tuliaisia

Itselleni on leireistä jäänyt vuosien saatossa takataskuun paljonkin. Key Floorball -harjoittelu on peliasentoa ja jalkatyöskentelyä korostava tapa harjoitella taitoa. Joitain harjoitteita olen siirtänyt muokaten omien joukkueiden harjoituksiin ja joitain ihan suoraan. Turnaukset ja ottelut ovat luonnollisesti pelaajien parasta aikaa. On ollut ihailtavaa ja hienoa olla mukana joukkueissa, jotka on kasattu eri puolilta Suomea ja erilaisista pelaajista. On mahtavaa kuinka kansallishenkeä saadaan nostatettua ja puhaltamalla yhteen hiileen tulee leireistä mielettömän upeita kokemuksia.

Lisäksi valmentajana tuo onnistumisen tunteita huomata kuinka taktisesti pystymme nujertamaan ruotsalaisia. Tietysti nuoremmissa ikäluokissa tämä on ehkä myös hieman huolestuttavaa, sillä ajoittain pelottaa suomalaisen urheilukulttuurin liika keskittyminen taktisiin nyansseihin liian aikaisin. Osa pojista sanoo osaavansa useamman eri pelitavan ja ajoittain luova pelaaminen puuttuu luonnostaan. Kaikista pojista, joita olen kohdannut, on kuitenkin aina viikon aikana kasvanut pelirohkeampia ja uskaliaampia pelaajia, jotka lopulta kykenevät hyviin ratkaisuihin myös ilman valmentajan joystickia.

Mielestäni tässä on suomalaisen urheilukulttuurin kehittymisen paikka. Ajoittain tuntuu, että pelaajat toistavat opetettuja toimintamalleja vaihdosta toiseen. Onnistumisia valmentajana tuo se, kun pelaaja tekee luovia ratkaisuja rohkeasti, eikä pelkää virheitä. Ruotsalaisissa joukkueissa tuntuu olevan luonnostaan enemmän pelaajia, jotka saattavat yllättäen vetää kanin hatusta ja tehdä jotain odottamatonta.

6 comments

  1. Itsekkin olen ”Selectissä” kaksi kertaa ollut. Heti leirin toisena järjestys vuonna siellä oli ikäluokkani kiistatta kovimmat pelaajat, jotka oli saatu kasaan meidän päävalmentajan hyvien suhteiden avulla. Itse leiri oli upea kokemus uusista suomalaista pelaajista sekä siinä samalla pinta raapaisu ruotsalaiseen salibandyyn reenaamisen sekä pelaamisen tavoin. Leiri avasi ainakin itsellä silmiä laji harjoittelusta ja mailatekniika tärkeydestä.
    Toisena vuotena pelaajia olikin omassa sekä vanhemmissa ikäluokissa sen verran vähän että ikäluokkia yhdisteltiin tarvittavan verran ja tämä osaltaan laski joukkueemme taso, mutta onneksi ruotsillakaan ei ollut kaikki parhaat tulleet leirille jotta säästyisimme nöyryytykseltä!
    Leiri on ehdottoman hieno kokemus kokonaisuudessaan! Jos kukaan Selected Playerin vetäjistä huomaa tämän, niin toivon että saisitte leirille selkeästi enemmän näkyvyyttä ja ehkä jopa yhteistyötä liiton kanssa(?), sillä se parantaisi suomalaisten joukkueiden tasoa ja saisimme Suomeen paremmin uusia reeni metodeja naapurimaasta! Ja vielä pakko sanoa että talenttileirinki käyneenä väitän selectin olevan parempi!

  2. #88, luepa uudelleen otsikko: ”salibandyleireillÄ”, ei ”salibandyleireillE”. Kirjoitus vastaa siis otsikkoaan.

  3. Itselläkin hyvät kokemukset leiristä. Paljon uusia treenejä ja hyviä pelejä. Omana vuotenani tosin kävi hieman huono tuuri pelaajien suhteen tai miten sen katsookaan. Osa oli suomessa samaan aikaan pohjolaleirillä ja osa taas selectedissä. Hieno kokemus, jos on vain mahdollisuus mennä.

  4. Täältäkin kehut Selected Player -leirille. Hinta/laatu suhde on erinomainen ja yhteisöllisyys ylittää talenttileirit, joka varmasti johtuu yhteisestä vihollisesta, ruåttalaisista. Jos nyt jotain huomautettavaa pitää sanoa, niin mainostamiseen ja valintakriteereihin kannattaisi kiinnittää huomiota. Meidän seuraamme ei leiristä mitään tietoa ole viime vuosina tullut, mutta tiesin ennalta, että vanhempia pelaajiamme on aikanaan leirille osallistunut. Pojan pyynnöstä otin tapahtumasta itse selvää ja yllätyin että asiointi sujui lopulta täysin suomeksi, vaikka itse tapahtuma on periaatteessa kokonaan ruotsalainen. Valintaperusteista en tiedä, mutta ainakaan pojan seuravalkulta ei pojan taidoista tai taitamattomuuksista udeltu. Sitä en tiedä onko taitotasoa kysytty ikäluokkavalmentajilta, mutta epäilen ilmoittautumisemme tulleen sen verran jälkijunassa, että kaikki halukkaat otettiin, jotta joukkueet saatiin täyteen. Tämä ongelma tason säilyttämisessä voitaisiin ratkaista juurikin paremmalla mainostamisella yhdistettynä pelitaitojen selvittämiseen. Meille kotijoukoille olisi luksusta, jos pelit striimattaisiin nettiin ja ainakin itse olisin valmis maksamaan jokusen kympin lisää tästä palvelusta. Mitään kameramiestä ei tarvittaisi, vain laajakulmakamera keskiviivan tuntumaan, jonka voi wifillä kytkeä päälle/pois vaikka toimitsijapoydältä.

    Reissusta ei siis meille kotiinjääneille paljoa tietoa herunut, vaikkakin live tulospalvelu, suht huono sellainen, toimi ihan moitteettomasti. Onneksi reilun viikon päästä (3.-4.9) näkee uusinnan tapahtumasta, kun Selected Playerin kunkin ikäluokan kaksi parasta ruotsalaisjoukkuetta saapuu Helsinkiin Allstars-tapahtumaan. Tällä kertaa vastaan asettuu ikälulkkavalkkujen kokoamat joukkueet Suomesta. Ruåttalaisille on syytä piirtää kartta, että osaavat pelien jälkeen ulos rakennuksesta…