Saksan salibandykausi 2016–2017 alkoi 1. Bundesliigan osalta viikonloppuna ja kaikki mahdolliset sarjat polkaistaan käyntiin tulevien viikonloppujen aikana.

Miesten 1. Bundesliigassa tulevaan kauteen ehdottomasti suurimpana ennakkosuosikkina lähtee monivuotinen mestari UHC Sparkasse Weissenfels. Weissenfelsin kovimpina haastajina pidetään TV Lilienthalia, Red Devils Wernigerodea ja Leipzigin MFBC:ta, mutta paljon saa tapahtua, jottei Weissenfels nappaa neljättä mestaruuttaan putkeen. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan tästä blogikirjoituksesta tehdä Saksan Bundesliigan kausiennakkoa, vaan enemmänkin kokonaisvaltaisempaa tilannekatsausta siitä, missä Saksan salibandyssa muuten oikein mennään.

Olen nyt opiskelemassa ja pelaamassa Saksassa toista vuotta ja olen jo pitkään pohtinut mielessäni, mistä näkökulmasta ja miten voisin Saksan salibandysta kirjoittaa. Annetaan alkuun pieni kansainvälinen vertailutulos: Saksalla on IFF:n lisenssipelaajarankingissa kansainvälisesti viidenneksi eniten lisenssipelaajia, noin 10 600. Kuitenkin tilanne on se, että yksikään Saksan maajoukkue ei ole kansainvälisessä maajoukkuerankingissa sijalla viisi; naiset ovat sentään lähellä ollessaan kuudennella sijalla.

Vastauksia nykytilaan hakiessani haastattelin Saksan salibandyn pelaajalegendaa, joukkuekaveriani, Ingmar Penzhornia (SC Dhfk Leipzig) sekä vastavalittua Saksan salibandyliiton uutta puheenjohtajaa Heiko Jassmannia. Kysyin suoraan, miksi tilanne tällä yksinkertaisella vertailulla on mitä on. Lisäksi keskustelimme siitä, mitä tulevaisuudessa heidän mielestä pitää tehdä, jotta laji kasvattaisi suosiotaan Saksassa enemmän ja, jotta kansainväliset vertailut Saksan osalta vastaisivat tulevaisuudessa paremmin toisiaan.

Ingmar Penzhorn, 37, on saksalaisen salibandyn lajilegenda. Kaikki saksalaiset salibandyihmiset tuntevat ”Ingen.” Lajitaustaa hänellä on reilusti yli 20 vuotta. Siviilissä hän on ammatiltaan liikunnanopettaja.

– Aloitin lajin pelaamisen koulussa 13 vuoden ikäisenä vuonna 1993. Liikunnanopettaja oli käynyt Ruotsissa ja toi mukanaan ”unihoc / floorball” -nimisen lajin. Laji viehätti minua kovasti heti alusta alkaen. Perustimme lopulta yhdessä koulu- ja opiskelukavereideni kanssa Sachsenin osavaltion ensimmäisen sähly-/ salibandyseuran. Seuran nimi oli Löwen Leipzig, jonka toiminta jatkuu yhä edelleen MFBC Leipzigin alaisuudessa, Penzhorn kertoo.

Penzhorn on pelannut myös Sveitsissä parin kauden ajan ja on edustanut Saksaa maajoukkuetasolla useiden vuosien ajan, viimeksi vuoden 2010 Helsingin MM-kisoissa.

-Tämän jälkeen halusin kokea lajin parissa jotain uutta ja perustin voitettujen olympiamitalien määrässä mitattuna maailman menestyneimmän urheiluseuran SC Dhfk Leipzigin yhdeksi uudeksi jaostoksi salibandyjaoston. Omaan junioritoimintaan luottaen nousimme nopeasti 2. Bundesliigasta maan korkeimmalle sarjatasolle viime kauden ajaksi, josta kokemuksen puutteen ja muiden syiden takia tämä kausi haetaan taas vauhtia sarjatasoa alempaa.

Saksa on erittäin urheiluhullukansa. Jokaisen lajin urheilijoita arvostetaan urheilijoina, varsinkin mitä korkeammalla lajin sarjatasolla Saksassa pelaa ja urheilee. Ottelutapahtumiin tullaan enemmän sosiaalisista kuin pelillisistä syistä. Näin on myös salibandyssa. Pelaajia arvostetaan runsaasti ja ottelutapahtumaan tullaan viihtymään muiden lajiyhteisön jäsenien kanssa. Kuten kaikki laji-ihmiset saattavat arvata, salibandy ei kuitenkaan ole Saksassa mikään suurlaji.

Miten salibandy saataisiin mielestäsi entistä tunnetummaksi ja suositummaksi lajiksi Saksassa?

– Suurin puute on tällä hetkellä tekijät. Pelkästään jo liikunnanopettajat tulisi saada paremmin tietoiseksi salibandysta, jotta lajin maine kasvaisi. Edelleen Saksassa on alueita, jotka eivät tunne lajiamme. Tekijöiden kouluttaminen ja muu vastaava on nykyisten tekijöiden itsensä käsissä, itsekin pidän vuosittain 1-2 koulutustapahtumaa, mutta koulutuksen määrä on liian pientä yhä edelleen. Tärkeintä on luonnollisesti olla vaikuttamassa kouluissa mukana, jopa jo päiväkodeissa olisi Saksassa mielestäni potentiaalia olla lasten elämässä mukana. Salibandy tulisi saada entistä useamman yliopiston liikuntakurssien tarjontaan, jotka ovat erittäin suosittuja Saksassa. Yksi iso haaste on, että Saksa on monessa muussa lajissa erittäin menestyksekäs tällä hetkellä kuten jalkapallossa ja käsipallossa. Salibandy jää auttamatta isojen lajien varjoon, Penzhorn valaisee.

Saksan liiton uusi puheenjohtaja Heiko Jassmann jatkaa aiheen tiimoilta vielä:

– Lapsiin ja nuoriin kohdistunutta työtä voidaan tähän mennessä tehdyillä toimenpiteillä pitää onnistuneena, sillä he tulevat seuroihin juuri koululiikunnan ja -urheilun kautta. Haasteena on se, miten lapset ja nuoret saadaan pysymään näissä seuroissa ja miten heitä valmennetaan sekä tuetaan urheilu-urallaan.

Saksalla on todetusti IFF:n kansainvälisen rankingin mukaan viidenneksi eniten lisenssipelaajia. Silti yksikään Saksan maajoukkue ei ole nykyisissä maajoukkuerankingeissa sijalla viisi, naisten ollessa lähimpänä pykälää alempana. Miksi näin on?

– Perusasiat eivät ole Saksassa täysin kunnossa. Esimerkiksi miesten 1. Bundesliigan parhaimmat pelaajat ovat poikkeuksetta ulkomaalaisia, usein suomalaisia. Naisten liigaa ei käytännössä ole ja siksi naisten joukkueet pelaavat joko miesten alueellisia sarjapelejä tai 3vs3 pelimuodon alueellisia sarjoja saadakseen joukkueilleen lisäpelejä. Joillain alueilla ei naisille ole joukkuetta ja siksi he usein ovat mukana miesten alueellisten joukkueiden kokoonpanoissa. Hyviä juniorijoukkueita on myös liian vähän ja heiltä puuttuu asiantuntevaa valmennusta. Muun muassa sen vuoksi salibandy nähdään liian usein ei-vakavamielisenä harrastuksena, mikä on erittäin harmillista lajin kehityksen kannalta täällä, Penzhorn sanoo.

– Päästäkseen Saksan olympiakomitean alaisuuteen, tulee Saksassa lajiliitolla olla vähintään 10 000 rekisteröitynyttä lisenssipelaajaa. Lukumäärässä voi olla jonkin verran ilmaa, mutta tätä konseptia tulemme kehittämään ja korjaamaan. Tulevaisuudessa meidän tulee keskittyä myös entistä paremmin esimerkiksi urheilukeskustoiminnan kehittämiseen lajissamme, jotta saavutamme tulevaisuudessa parempia sijoituksia tällaisissa kansainvälisissä vertailuissa” jatkaa Jassmann.

Keskustelu lajin tulevaisuudesta Saksassa käy kiihkeänä ja haasteita tunnistetaan monipuolisesti. Yksimielisyys vallitsee siitä, että lapsiin ja nuoriin tulee panostaa entistä enemmän koko Saksan lajikehitystä silmällä pitäen. Näin saavutetaan lisää ja laajempaa pelaajamassaa lajin pariin, jotka lumipalloefektin lailla tuovat entistä enemmän uusia kavereita eli lisää pelaajia mukaan toimintaan. Täten saadaan nuorten pelaajien taito- ja vaatimustasoa kasvatettua, kun pelipaikoista saadaan luotua aiempaa kovempaa ja enemmän kilpailua. Mikä luonnollisesti tarkoittaa vain hyvää tulevaisuutta ajatellen.

– Lisäksi sosiaalisen median aktiivisempi ja monipuolisempi hyödyntäminen on suuri mahdollisuus tehdä salibandysta entistä tunnetumpaa ja houkuttelevampaa Saksassa, lisää Jassmann aiheen tiimoilta.

Luonnollisesti tässä vaiheessa salibandyn vuosirytmiä emme voi välttyä myöskään keskustelemasta Riikan joulukuun MM-kisoista. Saksalla on joulukuun MM-kisoissa myös erittäin suuri panos sen suhteen, selviytyykö maajoukkue vuoden päästä Puolassa pidettäviin World Gameseihin.

– World Gameseihin selviytyminen olisi erittäin iso asia Saksalle. Lajiliitto nostaisi runsaasti asemaansa Saksan Olympiakomiteassa, sillä seuraava askel World Gameseista salibandylle ovat olympialaiset. Lajiliiton aseman nostattaminen Saksan Olympiakomiteassa tarkoittaisi resurssien moninkertaistumista saksalaisessa salibandyssa, joka varsinkin maajoukkuetoimintaa varten olisi erittäin hyvä, kertoo Jassmann.

Ei ole mikään salaisuus sen suhteen, että Saksan maajoukkueiden pelaajat joutuvat tällä hetkellä itse maksamaan turnaus-, peli- ja harjoitusmatkojensa kustannuksia. Se tarkoittaa valitettavasti myös sitä, että maajoukkuetoiminnasta jää useita pelaajia pois, vaikka pelillisten taitojen perusteella heidän kuuluisi siellä pelata. Keskustelun edetessä nousee myös esiin se, että Saksan maajoukkueilta odotetaan lähitulevaisuudessa MM-kisojen top3-sijoitusta, sillä silloin lajin mahdollisuudet päästä näkyville mediassa nousevat huimasti. Täten laji, lajiliitto ja tekijät saisivat suurempaa huomiota, arvostusta ja takuuvarmasti myös lisäresursseja ja lisää pelaajia mukaan toimintaan. Haaveajattelua tai ei, mutta tavoitteen saavuttamiseksi tehdään olemassa olevilla resursseilla erittäin paljon töitä.

Pitkän keskustelun päätteeksi kysyn Jassmannilta, mitkä ovat tiivistetysti hänen puheenjohtajakautensa tavoitteet:

– Vaikka lapsiin ja nuoriin on syytä panostaa runsaasti, niin nykyisten huippujoukkueiden ja -seurojen paremman tulevaisuuden edellytyksien rakentamista ei saa jättää taka-alalle. Haluan lisäksi edistää lajiliittomme asemaa Saksan Olympiakomiteassa, joka tarkoittaa muun muassa runsasta jäsenmäärän kasvattamista sekä lajin rakenteidemme kehittämistä ja vankistamista. Lajimme pitää saada puhaltamaan entistä enemmän yhteen hiileen tulevaisuustavoitteisesti.

Aikaisemmissa blogikirjoituksissani olen käsittelyt kandidaatintutkielmaani perustuvaa salibandyn lajikehitystä Suomessa. Saksassa on paljon samankaltaisia haasteita kuin Suomessa oli pari vuosikymmentä sitten. Käsipallo on erittäin suosittu laji Saksassa, mikä liikuntapaikkarakentamisen kannalta on tarkoittanut salibandylle täällä hyvää. Uskallankin sanoa, että lajikehityksen kannalta Saksassa olosuhteet ovat kyllä kunnossa. Saksan salibandyssa on paljon haasteita, mutta sitäkin enemmän mahdollisuuksia. Haasteiden ja mahdollisuuksien tarkemman avaamisen muun maussa omiin kokemuksiini perustuen jätän aiheiksi seuraaviin blogikirjoituksiini saksalaisen salibandyn osalta. Jos täällä sittenkin liian helposti hyväksytään ajatus siitä, että ”olemme vielä lajin kehitysmaa”?