Karhujen pelaajatilanne kohenee – kokoonpanossa nyt 18 nimeä

Karhujen pelaajatilanne näyttää nyt aiempaa valoisammalta. Kuva: Jari Turunen

Karhujen pelaajatilanne näyttää nyt aiempaa valoisammalta. Kuva: Jari Turunen
Karhujen pelaajatilanne näyttää nyt aiempaa valoisammalta. Kuva: Jari Turunen

Divarikauden kynnyksellä Karhut on solminut kolmen junioripelaajan kanssa sopimukset ensi kaudesta. Edustusjoukkueen riveissä nähdään hyökkääjät Eero Vanhatalo ja Markus Hautaoja sekä maalivahti Antti Vanhatalo.

Markus Hautaoja teki debyytin viime kaudella Divarissa B-junnuikäisenä. Hän pelasi kaikkiaan 11 ottelua tehden niissä kuusi tehopistettä (4+2). B-nuorten Divarissa Hautaoja oli pistepörssin kakkonen 85 tehopisteellään (49+36, 20 ottelua).

Hautaojan tavoin myös Eero Vanhatalo teki kaudella 2015-2016 debyytin edustuksessa B-ikäisenä. Vanhatalo pelasi Divarissa kaikkiaan kolmessa ottelussa tehden niissä yhden maalin. B-nuorissa Vanhatalo saalisti pelaamissaan 21 ottelussa 63 tehopistettä (37+26).

Antti Vanhatalo puolestaan pelasi viime kauden seuran A-nuorissa ja samalla kuului edustusjoukkueen harjoitusrinkiin. Antti oli kauden aikana kertaalleen haistelemassa Divaritunnelmaa varamaalivahtina.

Karhujen sopimustilanne kaudelle 2016-17:

Maalivahdit (2)
Rasmus Österman, Antti Vanhatalo

Puolustajat (7)
Aapo Tamminen, Joni Halminen, Riku Salo, Kalle Santanen, Niko Järvenpää, Tuomas Puisto, Jarno Tikka

Hyökkääjät (9)
Saku Lahtinen, Juha Tikka, Benjamin Lepola, Ville Salonen, Jan-Erik Haula, Tomi Jerkku, Kalle Kujansuu, Eero Vanhatalo, Markus Hautaoja

Teksti: Karhujen tiedote

6 comments

  1. Karhut ajaa hyvin omia junnuja sisään ja divarin kovin kärkiketju. Vähintään top5 runkosarjassa taas.

  2. Kellää tietoa missä viime kaudella bjunnuissa pörssiä tehnyt Kuusiluoto pelaa?

  3. Kyllä itku tulee, kun tuota katsoo. Onneks siellä vielä vanhat hyvät konkarit jatkaa!

  4. Kuusiluoto treenaa karhujen edustuksessa. Huhujen mukaan jos ei saa sopimusta sinne (todennäköisesti saa) pelaa 2. divaria kuten viime kaudellakin

  5. Karhuilla on farmisopimus Pitun kanssa(2. div) niin saa varmasti peliaikaa siellä ja mahdollisesti myös Karhujen edustusjoukkueessa. A-junioreissa pelailee myös.