SJL: Happee taas lähellä konkurssia viime keväänä – seuralle kertynyt lähivuosina tuntuva kasa velkaa

Happeella on kulkenut kaukalossa, mutta seuran talous on ollut vaikeuksissa. Nyt on tarkoitus lähteä uuteen nousuun. Kuva: Esa Jokinen

Happeella on kulkenut kaukalossa, mutta seuran talous on ollut vaikeuksissa. Nyt on tarkoitus lähteä uuteen nousuun. Kuva: Esa Jokinen
Happeella on kulkenut kaukalossa, mutta seuran talous on ollut vaikeuksissa. Nyt on tarkoitus lähteä uuteen nousuun. Kuva: Esa Jokinen

Jyväskylän salibandy-ylpeys Happee oli lähellä ajautua viime keväänä konkurssiin, kertoo tuore Suur-Jyväskylän lehti. Seuran toiminnanjohtajana on lokakuun alusta lähtien ex-pelaaja Pasi Kotilainen ja esimerkiksi miesten edustusjoukkueen toiminnanjohtajana toimii kapteeni Petri Kauko.

Happeen talousongelmat ovat olleet tapetilla lajipiireissä iät ja ajat, ja viime keväänä hirvi sukelsi taas syvälle. Kotilainen kertoo lehdessä, että loppu oli lähellä, aivan kuten se oli 2000-luvullakin ennen pelastavia kriisipalavereja.

– Happee oli ajautua konkurssiin viime keväänä, Kotilainen paljastaa vahvistaen myös sen asian, että seuralle on kertynyt viime vuosien aikana useita kymmeniä tuhansia euroja velkaa.

Seuran hallitus vaihtui keväällä, ja nyt toimintaa kehittämään on esimerkiksi perustettu kolme työryhmää, jotka ovat viestintä ja markkinointi, strategia sekä junioritoiminta. Happeeta auttoi myös se, että toinen jyväskyläläisseura FBC Dux yhdistyi hirviperheeseen keväällä.

– Vanha Happee päättyi viime keväänä, kun hallitus vaihtui. Miesten liigajoukkueen menestys ja brändäys oli hoidettu hyvin, mutta toimintaa pyöritti pieni porukka. Kehittäminen oli monta vuotta nollissa, toiminnanjohtajan työtään kotoa käsin muiden töiden ohessa hoitava Kotilainen toteaa lehdelle.

Suur-Jyväskylän lehden jutun pääsee lukemaan kokonaisuudessaan täältä.

4 comments

  1. Koska konkurssia ei viime keväänä tullut, niin Happeen on pakko olla nyt lähempänä sitä!

  2. Ei välttämättä jos on jo saatu lisää maksajia fuusion kautta. Ja jos edustus pyöräyttäis vielä vähän talkoita kivan harrastuksensa eteen. Junnujen maksujen nostaminen on myös yksi usein muissa seuroissa käytetty keino. Velanottaminen ei sen sijaan ole ratkaisu – joskus ne pitää maksaa takas.