Video: Kokenut hyökkääjä juoni Peliveljille voiton maalijuhlissa

Sami Koski oli pirteällä pelipäällä OLS:aa vastaan. Kuva: Juha Käenmäki.

Sami Koski oli pirteällä pelipäällä OLS:aa vastaan. Kuva: Juha Käenmäki.
Sami Koski oli pirteällä pelipäällä OLS:aa vastaan. Kuva: Juha Käenmäki.

Seinäjoen Peliveljet nappasi kotonaan voiton Oulun Luistinseurasta kaikkiaan viidentoista maalin ottelussa lukemin 10-5.

Avauserässä OLS oli etevämpi ja johti ottelua 20 minuutin jälkeen 3-2. Toisessa erässä nähtiin kuitenkin Sami Koski -show. Avauserässä yhden syöttöpisteen jo merkkauttanut kokenut hyökkääjä latoi kolme kertaa pallon aivan OLS-maalin takakulmaan. Maalit olivat vieläpä tärkeitä, sillä ensimmäinen niistä tasoitti pelin lukemiin 3-3 ja 5-3, sekä 6-3 -osumat kuroivat eroa entisestään.

6-3 -osuma jäi myös ottelun voittomaaliksi, sillä OLS onnistui loppupelin aikana enää kahdesti ja SPV kaunisteli lukemia kolmannessa erässä vielä neljän osuman voimin.

3+1 -tehoin operoineen Kosken lisäksi SPV:n onnistujia olivat pisteet 2+1 nakuttanut Mikko Kohonen, sekä kahdesti maalannut Jyrki Holopainen. OLS:n tehokkaimmat olivat nuoret Juho Sorri ja Visa Noponen, kumpikin tehopistein 1+1.
Ottelutilastot

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

6 comments

  1. No kyllähän siitä Oulun poikakin lypsi kaiken mahdollisen irti…

  2. Mielenkiintoinen toi Holopaisen jäähy. Pallon eteen meinaa leikkaa…