Video: Näin EräViikingit tykitteli KrP:n maan rakoon – viimeinen erä 9-0

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

EräViikngit ja Nokian KrP mittelivät sunnuntaina paremmuudesta Salibandyliigan kärkiottelussa Vantaan Energia Areenalla. EräViikingit nappasi täyden pistepotin murskaavin 15-5 -loppulukemin.

Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti, ja ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tilanteesta 4-1. Toisessa periodissa KrP paransi otteitaan, ja viimeisen erän kynnyksellä joukkueiden välinen erotus oli kutkuttava 6-5. Kolmannen kaksikymppisen aikana EräViikingit ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan iski taululle yhdeksän maalia, eikä päästänyt enää yhtäkään.

EräViikinkien tehomiehiä olivat 3+1 iskenyt Mika Moilanen sekä 2+2 taiteillut Miko Kailiala. Roni Laasonen jatkoi vahvaa maalivirettään, ja laukoi hattutempun. KrP:n pistenikkareita olivat 1+1 tehtailleet Henri Johansson ja Joni Henttonen.

EräViikingit on voittanut kolme neljästä ensimmäisestä ottelustaan ja on Salibandyliigan piikkipaikalla vahvan maalieron (+23) turvin. Nokian KrP:lle tappio oli kauden ensimmäinen, ja joukkue on nyt sarjataulukon kolmantena.

Ottelutilastot