Video: Oilersille ensimmäinen vierasvoitto – Markkola ja Pfitzner hyvässä vireessä

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

TPS ja Esport Oilers mittelivät paremmuudesta maanantaina Turussa. Oilers oli lopulta vahvempi maalein 4-6, ja nappasi kauden ensimmäisen vierasvoittonsa.

TPS aloitti ottelun vahvasti, ja iskeytyi 2-0-johtoon ensimmäisen kuuden minuutin aikana. Oilers laukoi kuitenkin vielä yhden osuman avauserässä. Toinen periodi oli vieraiden heiniä maalein 1-3. TPS tuli tasoihin viimeisellä kaksikymppisellä, mutta Oilers osui vielä kahdesti, ja keräsi kahden pisteen potin Espooseen.

Oilersin tehopelaaja oli 1+2 taiteillut Markus Markkola. Casper Pfitzner iski pisteet 1+1. Molemmat pelaajat ovat olleet vahvassa vireessä alkukaudesta, ja löytyvät Salibandyliigan pistepörssin kärkikymmeniköstä. Markkola (3+8) johtaa sarjan syöttöpörssiä ja Pfitzner (10+1) on maalipörssin kolmantena. TPS:n tehoista vastasivat eritoten 1+1 tehtaillut Jani Hyytiäinen ja kaksi maalia syöttänyt Lauri Stenfors.

Oilers on voittanut kaksi viimeistä otteluaan ja on nyt sarjataulukon kuudentena. TPS on aloittanut kautensa ailahdellen ja on yhdeksäntenä.

Ottelutilastot

One comment

  1. Öljymiehillä löytynyt uusi tutkapari, Markus-Casper,
    TPS ottelussa tuli myös onnistumisia kolmelta ketjulta, lupaavaa kun vielä karvaus ja puolustaminen näytti kehittyneen edellisistä otteluista.