Kun maajoukkuehyökkääjä välittää kasvottoman joukon pyynnön olla sosiaalisessa mediassa hiljaa ja valmentaja iskee kollegaa ensimmäisessä mahdollisessa käänteessä puukolla selkään, sopii kysyä, onko salibandyn keskustelukulttuuri täysin terveellä pohjalla?
Olen useampaan kertaan lukenut, kuinka valmentajalle tärkeää on ”uusiutuminen” ja ”uteliaisuus”. Väitän, että näitä kahta arvoa ihmiset pääosin valmentajassa arvostavat. Salibandykeskustelussa nyt vain sattuu olemaan tällä hetkellä se ongelma, että saat uusiutua ja olla utelias, kunhan teet sen itseksesi. Sen sijaan, jos menet kertomaan prosessistasi ääneen tai jopa kehtaat argumentoida sen puolesta, saat ennemmin tai myöhemmin paskasaavin niskaasi.
Suomessa on normaalia epäonnistuneen kampittaminen, koska me olemme nöyrää kansaa. Jos joku ei ole ymmärtänyt olla hiljaa ja epäonnistua, hän on häviäjä ja tyhjänpuhuja. Jos tulee onnistuminen, voidaan sitten porukalla ihmetellä, että jopa on ylimielinen kusipää. Meillä ei pidetä meteliä itsestä tai omista tekemisistä, onko selvä?
Edellä kirjoitettu ei ole nöyryyttä, se on epävarmuutta. Siinä missä me olemme nöyrä kansa, me olemme monissa asioissa myös äärimmäisen epävarmoja. Epävarmuudessa huonoa on se, että varsinkin urheilussa se estää muutoksen. Koen, että varsinkin valmentamisessa tulisi olla koko ajan avoin maailmalle, erilaisille tavoille valmentaa ja oppia. Jos olet epävarma, on suuri vaara, että ennen pitkää alat roikkua vanhassa. Se tuttu on niin turvallinen, että sinusta tulee ”nöyrä”.
Kun siis erään itäsuomalaisen salibandyjoukkueen valmentaja kertoo sosiaalisessa mediassa toisenlaisesta tavastaan tehdä, se ei tarkoita sitä, että jokaisen pitäisi siltä istumalta tehdä samalla tavalla. Sen sijaan jokainen voisi argumentoiden osallistua keskusteluun tai ainakin miettiä miten meidän lajia voisi entisestään kehittää. Se itäsuomalaisen joukkueen valmentaja tekee sitä ja laittaa samaan rahaan itsensä peliin. Kuinka moni voi sanoa samaa?
Olen täysin kyllästynyt puheisiin sosiaalisesta mediasta ja uskottavuudesta. Jos valmentajat eivät saa kirjoittaa pelistä uskottavuuden puutteen tai uskottavuuden katoamisen pelossa, kuka sitten saa ja kuka sen määrittää? Onko pelin kehittäminen ja sen ideointi vain meritoituneimpien asia? Mielestäni sosiaalisen median hienous piilee siinä, että sinne voi kirjoittaa kuka tahansa. Jos aloitteleva valmentaja haluaa kysyä neuvoa ja näkemystä kokeneemmalta, sen kuin menee ja antaa näppäimistön laulaa. Siinä missä internet on tuonut mukanaan lieveilmiöitäkin, se on avannut kentän kehitykselle. Enää tieto ei ole piilossa. Siellä kuka vain voi keskustella kenen tahansa kanssa ja juuri siksi salibandyn kaltaiselle nuorelle lajille sosiaalinen media on kuin miljoonan taalan syöttö lapaan.
Nopealla pohdinnalla analyyttinen keskustelu on hyvästä lajillemme myös siksi, koska ei ole olemassa vielä mediaa, mikä käsittelisi salibandya yhtä analyyttisesti kuin esimerkiksi jalkapalloa tai jääkiekkoa. Pääkallo.fi tekee hienoa ja arvokasta työtä, mutta pääosin talkoovoimin. Muutamat aktiiviset kirjoittajat kirjoittavat isompiin medioihin, mutta massan puristuksessa me jäämme edelleen valtamedioissa isompien lajien jalkoihin. Kaikkein helpoin ja loogisin tie on se, että analyyttista pelitekstiä ja keskustelua tuotetaan sieltä, missä sitä puhutaan; valmennuspiireistä. Se tekee lajia paitsi tunnetuksi, myös opettaa katsojia ymmärtämään mitä on salibandy.
On aivan sama missä pelistä keskustellaan, kunhan keskustellaan. Meidän laji-ihmisten tulisi olla avoimia, koska avoin dialogi on mahdollisuus, ei uhka. Tälläkin hetkellä keskustelua käydään ainoastaan lajin kehitystä ja parasta ajatellen. Mikä siis on se syy, mikä epäsuorasti käskee muita lopettamaan keskustelun? Miksi valita oman epävarmuutensa nauraminen porukassa, kun voisi heittäytyä keskusteluun ja kehittää?
Olen koulutukseni vuoksi päässyt tutustumaan tarkemmin dialogin maailmaan. Riitta DalMason ja Voitto Kuosmasen mukaan David Bohm ja F. David Peat kertovat, että dialogi tulee ymmärtää kykynä ja valmiutena kuulla toista kiinnostuneena ja ymmärtäväisenä sekä todellisena haluna ymmärtää toista niin hyvin, että on valmis muuttamaan omaa näkemystään, jos siihen on hyvä syy. Dialogi on mielen ja ajatusten vapauttamista liikkeeseen, jonka kautta totutun toiminnan rajat ja järjestys voi muuttua ja avata uusia mahdollisuuksia ja ratkaisuja. (14 puheenvuoroa sosionomien (AMK) asemasta Suomen hyvinvointiasiantuntijajärjestelmässä 2008, 42.)
Kun siis seuraavan kerran pyydät ihmistä lopettamaan pelistä keskustelemisen, mieti tarkkaan toimitko salibandyn parhaaksi vai teetkö sille karhunpalveluksen.
Mikä maajoukkueen tehtävä on? Se myös määrittää valmennuksen tehtävän. On aivan eri asia lähteä voittamaan kultamitalia kuin kehittää maajoukkueen peliä esim. nopeammaksi. Mielestäni kehitystyö kuuluu seurajoukkueille kuten on ollutkin mutta syystä tuntemattomasta noita syntyneitä pelitapoja ei haluta hyödyntää suoraan.
Hyvä teksti. Ainakin itselleni kyseisen itäsuomessa vaikuttavan valmentajan ja hänen kanssa ideoita jakavan tampereen suunnalla olevan valmentajan ajatukset ovat saaneet miettimään omia ”totuuksiani”. Ja onhan täälläkin palstalla niitä, jotka kirjoittaa paljon asiaa, joko omalla nimellä tai nimimerkillä. Netin ongelma, helppo ymmärtää väärin, joten dialogi pikkasen eri tasolla kuin naamatusten. Tästä twittervalmentamisesta en tiedä, kun ei ole tunnuksia sinne, ehkä pitäis hommata.
Rantalan kokemuksista sveitsistä kandee lukea, oisko eilen julkastu? Sveitsissä pelaajat odottaa eri asioita, valmiita malleja enemmän kuin me, eli aina ei tarviis vähätellä omia kykyjä ja tapoja, liikaa. Ja yrittää liikaa kopioida muualta. Vaikka pitää olla kiinnostunut kaikesta 🙂
Loistava teksti!!
Onko huipulle vain yksi tapa vai voiko olla monta tietä?
Mikä on totuus?
Hyvä kirjoitus! Pitää silti muistaa että keskusteluhan ponkaisi todella isoille kierroksille niistä askelmerkeistä, jossa itäsuomalaisen joukkueen valmentaja nosti ivalliseen sävyyn esiin miesten maajoukkueen 5000m juoksutestin sekä SPV:n Cooperin testin. Sisäsuomalainen fysiikkavalmentaja komppasi erinomaisesti nimenomaan ensin torppaamalla muut opit kuin itäsuomalaisen kanssa jakamansa ideologian.
Sittemmin molemmat ovat hienosti pysyneet asiassa ja perustelleet omia valintojaan. Tätä kaipaan itsekin enemmän, rohkeutta jäsennellä omaa tekemistään ja osoittaa sen vaikuttavuus. Jälkimmäisen asian osoittamiseen uusia blogitekstejä odotellen.
Salibandyssa toivottavasti suvaitaan keskustelukulttuurin elinvoimaisuuden takia myös vähemmällä tieteellisellä pohjalla oleva argumentoiti. Valtaosalla valmentajia ei ole valmiuksia eikä reursseja vahvistaa omaa kokemuspohjaista osaamistaan, vaikka äärimmäisellä sitoutumisella ja rakkaudella asiaan paneutuvatkin.
Jotta dialogi olisi rikasta, tulisi jokaisen osapuolen muistaa ulostuloissaan keskustelua ylläpitävä ja sen arvoa lisäävä vaikutus. Lähtökohta fysiikkatestien alasampumisella ei varsinaisesti ollut kutsu keskusteluun. Kenen tehtävä on johtaa keskustelua?
Minustakin tuo on hyvä kirjoitus. Yksi iso asia olisi se, että saataisiin keskustelufoorumi pystyyn, vaikka Pääkallon sivuille. Nyt täällä on aivan liikaa puskista huutelijoita, joiden kommentteja ei voi yhdistää henkilöön kuin IP-osoitteen kautta. Kun pakotettaisiin käyttöön käyttäjänimet, pakotettaisiin ihmiset myös miettimään vähän ennen viestin lähettämistä, koska siitä kirjoituksestaan joutuisi edes johonkin vastuuseen. Lisäksi nykyisen vahvasti aikaan sidotun (vain uusimpiin kirjoitetaan, loput unohdetaan) keskustelun sijaan voitaisiin keskustella aihepiireittäin.
Tässähän se on, että näillä kahdella pokkaa tulla esiin omilla nimillä, tänne rahvaankin joukkoon. Missä muut? Juttua esim. Koposen, Korsmanin ja Nykyn metodeista, ilman salailua kiitos. Eräviikkarit haastatteli omaa fyssäänsä kesällä, mutta toi juttu tais jäädä pienemmälle huomiolle, video lienee olemassa-> pääkallo julkaisee?. Omille sapiskaa, kauden alla oli videota ja ääntä, kaudella ei edes maalikoosteita, nyt herätys, rakentavalla sanottuna 😉
Haloo! Perustakaa Kytöhongan ja Hakkaraisen kanssa oma räksytyspalsta jossa voitte haukkua ja arvostella kilpaa muita kun olette niin kaikkitietäviä. Onko tämä tervettä lajikulttuuria?
Hyvä kirjoitus!
Salibandy on jo postiivinen poikkeus sosiaallisessa mediassa, ja keskustelua sielläkin toivoisi laajemmin pelaajien, valmentajien, meidän katsojien, seurojen johdon ja liigan/ liiton johdon kesken. Olisi poikkeus suomalaisessa urheilussa jossa pääosin fanit kritisoivat.
Pääkallo on ollut hyvä keskustelun aloittoittaja, jatkossa voisi keskusteluun herätyksiä vielä lisätäkin selkämmin eri kokonaisuuksista ja myös pelin ulkopuolisista aiheista.
Avoinmuuden kasvaessa voisi mennä myös päätöksien taustoihinkin.
Aiheita voisi olla:
– salibandyhallien olosuhteet, palvelujen kehittäminen
– seurojen ansaintalogiikka->heikkoudet vs vahvuudet
– lajin markkinointi
– pelaajien urapolut
– maajoukkueen toiminta,
– valmentajien haastattelut
Täällä hetkellä kun ollaan vielä liian pintapuolisia, eikä mennä ihon alle.
Asiallinen kritiikki ei ole itkemistä eikä räksyttämistä vaan joskus on parempi sanoa asiat suoraan kiertelemättä jos halutaan kehitystä jota nuori laji todellakin tarvitsee.
Aikanaan oli tämä salibandy org, liiga touhuista kuitenkin jotain keskustelua saadaan aikaiseksi, aikanaan spekseja myös junnusarjoista ja en ihmettelisi vaikka keskustelua saataisiin nytkin laajasti. Joitain ei niin paljoa kiinosta liiga tai kettuspete, mutta junnusäbä eri ikäluokissa koskettaa ja kiinnostaa monia.
Siinä mielessä ainakaan tämä kirjoitus ei ole vain suomalaisiin helmasynteihin kaatuva, että tätä samaa ”ainoastaan tässä maassa”-sävyä näkee kyllä kaikenlaisissa sormenheristelykirjoituksissa, ihan kaikkialla maailmassa.
Aiheesta taas sen verran, että aika pientä on nähdäkseni vielä turvansoitto tämän lajin ympärillä, myös suhteellisesti mitattuna. Jos laji koskaan saavuuttaa haikailemaansa selkeästi suurempaa suosiota, kannattaa tottua jo ennalta ajatukseen että samalla myös anonyymi, loukkaavakin, huutelu nousee aivan toiseen potenssiin. Somen nollapuheenvuorot on kuitenkin viisainta vain ohittaa, eikä turhan herkästi tarttua jokaiseen vastaantulevaan viserrykseen. Tätä virhettä mielestäni juuri esimerkiksi LASB sosiaalimediassaan tekee. Makuasioita nämä kai ovat, mutta näkisin että ammattimaisuus tuolla sektorilla on myös melko tiukkaa seulaa sen suhteen, mitä kannattaa noteerata.
Keskustelukulttuurin suhteen tässäkin puheenvuorossa olisi ollut muuten ehkä paikallaan ihan yksilöidä, mistä keissistä nyt oli kyse, niin homma olisi saanut vähän enemmän lihaa luiden ympärille. Vihjailulla viitataan ilmeisesti kuitenkin esim. Kytöhonkaan, ja kyllä minä ihan täysin ymmärrän sen uskottavuusnäkökulman, mikä nousee somessa esiin. Onko se reilua, tai aina edes mitenkään loogista? Ei välttämättä. Onko se odotettua? Ehdottomasti.
Kuten kaikilla muillakin ihmiselämän aloilla, Perttukin kuitenkin on ehtinyt jo edustaa muutamissa salibandyn mittakaavalla näkyvissä ”kohuissa” ja siten nostattaa profiiliaan, säbän persoonatyhjiössä se käy meinaan melko helposti. Tähän liittyen voisin myös knoppina kysyä, että miten teet itsestäsi säbän Ylijohtavan analyytikon? Ilmoittamalla olevasi sellainen 😉
Itse en näe syytä huoleen. Sopiva määrä kissanhännänvetoa kuitenkin vain lisää touhun kiinnostavuutta. Rinki toisiaan komppaavia asiantuntijoita on varmasti kiva ympäristö niille siinä turiseville kavereille, mutta lajin ulkopuoliselle tai uudemmalle seuraajalle ei tarjoa mitään järin kiinnostavaa ja tartuttavaa särmää. Oikeastaan ainoa asia, mitä itse en juuri alkuunkaan siedä, on seura- ja vapaaehtoisduunareiden ei-rakentava dissaaminen.
Entäs pelaajat? Myös he saavat osansa, ja niin pitääkin. X:n hölmöily herättää valtavat otsikot, Y:n sama teko ei. Z ei jonkun mielestä ole ”liigakelpoinen” vaikka pelaa sarjassa. NN asetti itsensä tikunnokkaan olemalla ainoastaan rehellinen harjoittelustaan. KK on majussa, vaikka lajiväki tietää hänen olevan vanha ja hidas paska. Ja niin edelleen. Pelureiden puheet, persoonat ja taustat pyörivät sopassa mukana ja värittävät tarinaa. Kaikki vanhat hölmöilytkin ja turhat väännöt, niin kentällä kuin katsomossa ovatkin sitten vuosien päästä asioita, joista kirjoitetaan mehukkaita takaisinheittotarinoita ja kaihoisasti kasvatetaan sitä nupullaan olevaa lajikulttuuria.
Lopulta Savolaistakin tuli ikävä.
hienoja kannanottoja/kommentteja yllä! nyt alkaa vahvasti tuntua siltä että tosiaan olisi aika keskustelufoorumille!
Hyvä kirjoitus! Kiitokset siitä. Tuo omien mielipiteiden muuttaminen, se se on hankalaa. Tai edes altistuminen sille, että se olisi mahdollista. Itselle tämä ainakin tuttua: tulee lähdettyä puolustus edellä keskusteluihin. Että näillä argumenteilla ainakin voitan. Parempaan pitäis pystyä.
Tai tarvitseeko keskusteluja edes urheilun yhteydessä nähdä voittoina tai tappioina?
Yleensä itse asiat ovat mielenkiintoisempia kuin se, kuka mitäkin sanoo tai ”voittiko” joku.
Näinhän se on. Jos sen noin malttaisi nähdä 🙂
Mitähän kukin oikeasti sitten odottaa joltain ”keskustelufoorumilta”? Pääkallon kommentointipalsta on keskustelufoorumi. Se että täällä vedetään anonyymisti kommentteja laidasta laitaan on vaan ajan trendi. Omasta mielestäni pääasia on, että keskustellaan ja sen taso on edes lukukelpoista. Tyhmiä kommentteja on turha noteerata.
Totta kai täällä arvostellaan kärkevästi, jopa henkilökohtaisesti, joitain pelaajia ja valmentajia. Tätä tapahtuu jokaisessa joukkuelajissa missä tällaista nettikeskustelua edes esiintyy. Ennemmin olisin huolissani siitä, että salibandyssä tällaista keskustelua ei olisi.
Omasta mielestäni Pääkallon kommentointipalstan keskustelu on ollut toistaiseksi ihan kelvollista. Joissain tapauksissa sopivan ärsyttävät kommentit ovat saanut paljonkin keskustelua aikaan ja täysin tyhmät kommentit ovat jääneet ilman vastauksia.
Minä en henkilökohtaisesti tarvitse mitään muuta ”keskustelufoorumia” kuin Pääkallon. Mikäli joku tänne omalla nimellään esim. blogia kirjoittava ei kestä kritiikkiä mitä kirjoittamisesta voi seurata, niin se ei sitten kirjoita tänne. Ihan sama asia, kuin se että sää et kestä kritiikkiä sun valmentamisesta ja silti haet maajoukkuevalmentajaksi. Sun pitää vaan olla valmis ottamaan kaikki mahdollinen paska vastaan, jos lähdet noihin hommiin.
Eli mun mielestä asiat on tältä osin ihan hyvin. Jatkakaa samaan tapaan. Tai mää ainakin jatkan.
Tuskin tän kirjotuksen pointti on, että pitäis saada keskustelufoorumi ja huutelijoille nimi. Tai että pitäis kitkeä nimetön huutelu nolliin. Ennemminkin se, että useampi tois esiin niitä omia näkemyksiä, haastetaan toisiamme ja luodaan salibandykeskustelun kulttuuria. Sellainen prosessi vois tehdä lajille ja suomalaiselle salibandylle hyvää. Uskalletaan haastaa puolin jos toisin, ei stopata heti jos joku esittää vahvasti mielipiteitään. Eipä niistä huuteluista tarvitse stressata, mutta sääli jos ei ole mitään muuta vastausta. Kommenttiosastolla on ollut jo hyviä haastoja, joista on syntynyt ”dialogia”. Niin sen pitää mennäkin, ei purematta niellä vaan pureskellaan… Jakamalla kaikki saa enemmän tässä asiassa.
Viimeisimmän kommentin kanssa kyllä samalla linjalla. Itse nimitän tätä tosin ihan simppelisti vain rakentavaksi keskusteluksi, ”kulttuuri” alkaa helposti kuulostamaan kovin abstraktilta.
Esimerkiksi myös tästäkin tekstistä jäin kaipaamaan nimenomaan konkretiaa. Eli mihin/kenen puheisiin tässä nyt oikeasti viitattiin? Oliko puheenvuoro oikeasti noteerattava, ja jos oli, niin mikä siinä mätti? Ja ennenkaikkea, oliko kyse yksittäisestä turahduksesta vai jostain selkeästä ilmiöstä joka perustellusti haittaa kehitystä?
Onhan täälläkin syntynyt tosiaan dialogia, ja esim. nimim. Oskun kanssa itselleni on tullut, ns. terve kuittailu. Mitä tosin ei synny, jos ei kirjoittajilla ole nimimerkkiä, koska jos se vaihtuu, mistä tiedät kuka kirjoittaa? Jotkut vetää omalla nimellään mikä hyvä. Itse pyrin perustelemaan, mutta tottakai välillä pitää pikkasen provota, etenkin kun fuusioperheessä on kaikki hyvin–> toki tämä voi jossain kohtaa kääntyä ja sitten pitää olla vaan valmis ottamaan kuraa:-D.