John Liljelund MM-turnauksen ajankohdasta: ”Kisat kauden puolivälissä urheilullisesti hyvä vaihtoehto”

MM-kisat pelataan ainakin toistaiseksi joulukuussa. Kuva: perwiklund.se
MM-kisat pelataan ainakin toistaiseksi joulukuussa. Kuva: perwiklund.se

Pääkallo.fi uutisoi tiistaina, että 10/14 Ruotsin miesten Superliigan valmentajista haluaisi MM-kisat pelattavan alkukesästä Superliigakauden päätyttyä. Keskusteluun on liittynyt mukaan myös IFF:n pääsihteeri John Liljelund.

Liljelund kommentoi Innebandymagazinet.se-sivuston haastattelussa keskustelua seuraavasti:

– MM-kisojen siirtäminen joulukuulle oli pitkä prosessi, joka kesti kaksi vuotta. Kauden puolivälissä pelattavat kisat ovat näkyvyyden lisäksi urheilullisesti hyvä vaihtoehto. Tieteelliset tutkimukset jalkapallosta osoittavat, että pelaajat ovat väsyneitä kesällä pidettävissä MM-kisoissa pelattuaan kokonaisen kauden seuratason jalkapalloa.

Vuodesta 1996 lähtien toukokuussa pelatut MM-kisat siirrettiin vuotena 2008 joulukuulle ja samalla naisten sekä miesten kisat sijoitettiin pelattavaksi vuorovuosittain. Toukokuussa MM-kisat kilpailisivat näkyvyydestä esimerkiksi jalkapallon Mestareiden Liigan finaalin sekä jääkiekon MM-kisojen kanssa.

– Ruotsin sarjakauden ottelumäärää on kasvatettu ja tämä saattaa olla syynä valmentajien mielipiteisiin. Ymmärrän heidän näkökulmansa, mutta lajin kansainvälinen kasvu vaatii myös kansainvälistä näkyvyyttä. Tällä hetkellä 11 kanavaa tekee lähetyksiä salibandyn MM-kisoista. En usko hetkeäkään, että näitä lähetyksiä tehtäisiin, jos kisat pelattaisiin toukokuussa ja kilpailisimme muiden lajien kanssa.

Jos MM-kisojen siirtämistä alettaisiin pohtia, olisi siirtäminen käytännössä mahdollista vuoden 2022 turnauksesta lähtien.

– Jos Ruotsi tai jokin muu maa lähtee aktiivisesti ajamaan kisojen siirtämistä, niin otamme asian käsittelyyn ja pohdimme uudestaan eri ajankohtien hyötyjä ja haittoja.

Lue myös
Innebandymagazinet.se: ”Om någon tar upp frågan så får vi titta på det”
Innebandymagazinet.se: ”Det räcker att VM spelas vart fjärde år”
Pääkallo.fi: MM-kisat joulukuussa vai kauden jälkeen? Ruotsalaisvalmentajat jälkimmäisen kannalla