Video: Kooveelle ensimmäinen voitto lähes kahteen kuukauteen

Koovee kukisti Steelersin. Kuva: Kuvakaappaus videolta.

Koovee kukisti Steelersin. Kuva: Kuvakaappaus videolta.
Koovee kukisti Steelersin. Kuva: Kuvakaappaus videolta.

Miesten Salibandyliigassa Tampereen Koovee nappasi pisteet Hämeenlinnan Steelersiltä Elenia Areenalla lukemin 8-5.

Aivan ottelun alussa iskettiin maaleja tasatahtiin ja vinhaa vauhtia, mutta ensimmäisen erän lähestyttyä loppuaan karkasi Koovee kahden maalin karkumatkalle, eikä johtoasemastaan enää luopunut.

Koovee oli kaksi viimeistä erää askeleen edellä ja nappasi lopulta vapauttavan kolmen maalin voiton ”teräsmiehistä.” Kooveen tehokkain oli Mikko Immonen lukemin 1+3, Perttu Koljosen peesattua hattutempulla ja Samuli Salomaan nakuteltua niin ikään mukavat tehot 2+1. Steelersin päivän tehomies oli Miiro Maunula pistein 1+2.

Kooveelle voitto oli vasta kauden toinen. Edellisestä oli ehtinyt kulua jo lähes kaksi kuukautta, sillä edellinen ottelu, josta tamperelaiset olivat kaksi pistettä naaranneet, pelattiin 25.9. Tuolloin kaatui OLS.

Vaikeassa tilanteessa niin ikään olevan Steelersin ahdinko sen kuin syveni. Voitottomien otteluiden putki on jo yhdeksän ottelun mittainen ja sarjasijoitus toiseksi viimeinen ennen M-Teamia. Koovee on kolmanneksi viimeisenä.

Ottelutilastot

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus: