Tilastollisesti Suomi on Ruotsin altavastaaja lauantaina alkavissa miesten salibandyn MM-kisoissa Riiassa. Suomen voittoprosentti Ruotsia vastaan on tällä kisaperiodilla ollut 25 (2 voittoa, 1 tasapeli, 5 tappiota). Maaliero on ollut 32–49 Ruotsin hyväksi. Suomen molemmat voitot ovat tulleet vieraskentällä kauden päättävässä Euro Floorball Tour –turnauksessa.

Koko Petri Kettusen lähes kuusivuotisella päävalmentajakaudella ja Mika Ahosen apuvalmentajakaudella Ruotsi on voitettu 21 prosentissa otteluista (5 2 17). Edeltävällä Petteri Nykyn kuusivuotiskaudella oltiin voittoprosentissa 40 (8 5 7) ennen kolmansia MM-kisoja. Toisin kuin nyt, silloin palkintokaapissa oli myös yksi maailmanmestaruuspokaali. Syytä on myös muistaa, että Nykyn viimeisissä kisoissa Suomi ei antanut finaalissa Ruotsille juuri mitään mahdollisuuksia Helsinki Areenan huutomyrskyssä.

Samanlaista ilotulitusta on tuskin Riiassa odotettavissa. Kettusen kaudella asetelma on palannut vanhaan tuttuun Ruotsin selkeään ennakkosuosikin asemaan. Tilastollinen todennäköisyys Suomen voitolle lienee 20:n ja 30:n välissä, kun otetaan huomioon tasapelin mahdottomuus. Suomen voitto on hyvinkin mahdollinen mutta Ruotsin voitto selvästi todennäköisempi.

Mikä on palauttanut asetelman vanhaan tuttuun? Ensinnäkin on syytä huomioida pelaajistossa tapahtuneet muutokset vuoden 2010 kotifinaalin jälkeen. Mestaruushuuman jälkeen Suomen ”kultainen sukupolvi” alkoi liukua uransa ehtoopuolelle. Ruotsi sen sijaan teki uuden päävalmentajansa Jan-Erik Vaaran johdolla nuorennusleikkauksen. Ruotsin uudet miehet edustivat neljännen sukupolven salibandypelaajia, Suomi luotti vielä kolmanteen sukupolveen. Pelaajistossa Ruotsi sai siis edun Suomen nähden.

Tämä ero on Suomen sittemmin tehdyn sukupolvenvaihdoksenkin jälkeen pysynyt. Jos vertaamme Suomen ja Ruotsin kenttäpelaajia noin 20 parhaan osalta yksilöinä, Ruotsi vie voiton. Asiaintila ei ole yllättävä, koska Ruotsissa pelaajamassa on huomattavasti suurempi ja kotimainen liiga tasokkaampi kuin Suomessa.

Vanhojen asetelmien paluuta ei voida selittää kuitenkaan yksinomaan yksilötason eroilla. Salibandy on joukkuepeli, jossa yhteispelillä voi kompensoida yksilötason eroja. Lisäksi maajoukkueessakin on aivan hyvin mahdollista kehittää pelaajia harjoittelulla ja huippuluokan otteluilla.

Kettusen kaudella Suomi ei ole tässä kompensaatiossa ainakaan toistaiseksi onnistunut, vaikka pelaajapalaute tilastojen ja videoiden avulla on tietojeni mukaan Nykyn ajasta kehittynyt. Puolustuspeli saatiin jo kaksi vuotta sitten riittävän hyvälle tasolle. Mutta hyökkäyspeli ei ole vieläkään edes lähellä riittävää tasoa, kuten olemme Perttu Kytöhongan kanssa aiemmin osoittaneet.

Oman kommenttini voit lukea täältä ja Perttu Kytöhongan kirjoituksen täältä. Linköpingin päävalmentaja Johan Astbrant on samoilla linjoilla.

Salibandy on taitopeli, jossa voittamisen todennäköisyys ei ole pitkällä aikavälillä kummoinen ilman hyvää hyökkäyspeliä suhteessa vastustajaan.
Mistä Suomen hyökkäyspelin riittämätön tasoa Ruotsia vastaan johtuu? Näen tähän ainakin kaksi syytä: jatkuvat pelaajakokeilut ja harjoittelun puute.

Vinhasti pyörivä pelaajaruletti

Tällä ja edellisellä kisaperiodilla Kettunen on valinnut 67 pelaajaa virallisiin maaottelutapahtumiin. Viime kisojen jälkeen valittuja miehiä on 51. Heistä peräti 19 on valittu vain yhteen maaottelutapahtumaan. Vertailuna Vaara on peluuttanut 42:ta miestä, joista 11:tä on peluutettu vain yhdessä tapahtumassa.

Eroa yhden maaottelutapahtuman miehissä korostaa vielä se, että Suomella vain Rasmus Kainulainen oli mukana MM-karsintaturnauksessa heikkoja maita vastaan. Ruotsi käytti karsinnoissa viittä yhden tapahtuman pelaajaa. Kun siis karsinnat lasketaan pois, kuuteen tapahtumaan Kettunen on valinnut 18 yhden tapahtuman pelaajaa. Vaaran vastaava lukema on kuusi eli yksi pelaaja per tapahtuma.

Suhteelliset erot ovat tässä suhteessa merkittäviä pelaajavalinnoissa. Huomioon tulee myös ottaa Ruotsin Suomea laajempi pelaajamateriaali, mikä entisestään korostaa eroa pelaajavalinnoissa. Lisäksi yhden tapahtuman miehistä moni ei ole Suomella saanut mitään kunnollista näyttöpaikkaa, esimerkiksi Jari Hankkio ja Johannes Jokinen.

Toisin sanoen Suomi on tehnyt suhteellisesti selvästi enemmän pelaajakokeiluita kuin Ruotsi. Tämä ei ole kuitenkaan koko tarina. Ruotsin viisikkorakenteet ovat olleet selvästi pysyvämpiä kuin Suomen. Esimerkiksi kisojen alla Växjön EFT:ssä sinikeltaiset viisikkorakenteet olivat kaikissa kolmessa ottelussa käytännössä vakiot. Suomella oli jokaiseen otteluun uudet viisikkorakenteet. Ruotsi on luottanut viisikoihin, Suomi parivaljakkoihin tai korkeintaan kolmikkoihin.

Tämän pelaajaruletin seurauksena on ollut täysin selvää, että hyökkäyspeli viisikkona ei ole päässyt Suomella riittävästi kehittymään maaotteluissa – toisin kuin ennakkosuosikki Ruotsilla. Viisikot eivät ole saaneet riittävästi yhteisiä pelikokemuksia. Ruotsille on siis annettu peluutuksella vielä enemmän etulyöntiasemaa kuin tilanne pelkän yksilövertailun perusteella on.

Erikoiseksi Suomen valmennusjohdon linjan tekee se, että Kettusen valinnoista erottuu reilun kymmenen luottopelaajan ryhmä varsinkin kisojen lähestyessä. Varmasti on ollut myös olemassa varsin selvät ajatukset MM-kisojen viisikkorakenteista, koska sivusta seuraajakin on voinut ne arvata. Ilman loukkaantumisia kisaviisikot rakentuvat kovissa otteluissa Jani Kukkolan, Nico Salon ja Mika Kohosen ympärille. Neljännen keskushyökkääjän Joonas Pylsyn on onnistuttava helpommissa otteluissa todella hyvin, jos hän aikoo syrjäyttää Kohosen kolmossentterin paikalta, vaikka Pylsy on noussut luottomiesten sarjaan.

Sen sijaan parhaiden viisikoiden ja hyökkäyspelin piilottelu Ruotsilta on ajatuksenakin naurettava. Tämä tason otteluissa ei voi lähteä siitä, että yhtäkkiä arvo-otteluun vedetään kani hatusta. Niin perustavat asiat kuin viisikot ja hyökkäyspeli on täytynyt ajaa sisään mahdollisimman kovissa otteluissa. En voi mitenkään uskoa, että Suomen valmennusjohto on langennut tällaiseen ansaan. Korkeintaan on voitu pimittää joitakin erikoistilanteita.

Hyökkäyspelin kunnollinen harjoittelu on ollut olematonta

Maaotteluita ei siis ole käytetty optimaalisesti hyväksi hyökkäyspelin kehittämisessä. Valitettavasti sama asia koskee Suomen harjoittelua turnauksissa ja leireillä, joka kehittää myös pelaajia. Vielä kisojen alla peleistä Ruotsia vastaan on suorastaan loistanut se, että Suomen hyökkäyspelissä ei ole järjestelmällisesti harjoiteltua rakenteita. Pahimmillaan, kuten Kohosen kentän kohdalla viimeisimmässä Ruotsi-ottelussa, pelaajilla ei ole ollut käytännössä mitään yhteisiä rutiineita hyökkäämisessä.

Periaatteessa hyökkäyspelirakenteiden poissaolo voisi johtua pikemmin epäonnistuneesta harjoittelusta kuin harjoittelun puutteesta. Saamieni luotettavien tietojen perusteella kyse on kuitenkin harjoittelun puutteesta.
Miesten maajoukkueen viisikkopelin harjoittelu hyökätessä rakentuu kolmesta elementistä: perinteisistä kiertoharjoitteista, pienpeleistä ja 5v5-pelaamisesta vailla merkittävää valmentajan ohjausta tavoitelluista hyökkäyspelirakenteista.

Pienpeleillä voidaan saada aikaan haluttua yhteispeliä hyökkäämisen perusasioissa kuten paikan hakemisessa ja yhden kosketuksen syöttämisessä. Perinteiset kiertoharjoitteet ja pelkkä 5v5-pelaaminen vaihtelevin viisikoin eivät kuitenkaan tuota rakenteita hyökkäyspelaamiseen viisikkona. Siihen tarvitaan toistuvia, täsmennettyä, ohjeistettuja ja valvottuja pelillisiä harjoitteita, jotka vievät rakenteet automaation tasolle. Tarvitaan toisin sanoen suunnitelmallisuutta, järjestelmällisyyttä ja vaatimista.

Selvästikään Suomi ei ole tätä harjoitusrumbaa tehnyt. Ilman sitä oikein rakenteistettua hyökkäyspeliä ei saada aikaan tiukassa paikassa edes huippupelaajilla. Siihen eivät pelkät palaverit edes viisikkotasolla riitä. Tässä suhteessa onkin otettu turhan rennosti ja seuraukset Ruotsia vastaan suorastaan loistavat kotikatsomoihin asti.
Harjoittelemattomuudella hyökkäyspelin osalta sekä jatkuvilla pelaaja- ja viisikkokokeiluilla Suomi on ampunut itseään jalkaan. Voiton mahdollisuutta Ruotsia vastaan ei ole ainakaan korotettu omalla toiminnalla.

Pelaajista asia ei ole kiinni, vaikka Suomi Ruotsille yksilövertailussa häviääkin. Suomelta löytyy nippu huippupelaajia, jotka pystyvät tehokkaaseen hyökkäämiseen viisikkona jopa Ruotsia vastaan arvo-ottelussa, kunhan he vain saisivat kunnollisen mahdollisuuden ja opastuksen kehittyä yhteispelissä.

Stenfors vahvistaa toisesta lähteestä saamani tiedon. Lämpöleirillä fiilistelty eikä tehty tarvittavaa: https://t.co/oDaObpLJo2. #salibandy pic.twitter.com/KGgaQnJQ0V

— Jani Hakkarainen (@HakkarainenJani) 2. joulukuuta 2016