Maajoukkuetähden lapsuudenunelma toteutuu tänään – katso koskettava kuva

Peter Kotilaisen unelma on upottaa Ruotsi MM-finaalissa. Kuva: IFF.

Peter Kotilaisen unelma on upottaa Ruotsi MM-finaalissa. Kuva: IFF.
Peter Kotilaisen unelma on upottaa Ruotsi MM-finaalissa. Kuva: IFF.

Suomen salibandymaajoukkueessa ensimmäisiä MM-kisojaan pelaava Peter Kotilainen on noussut kertaheitolla kansainväliseen eliittiin. Oikea käsi alhaalla pelaava taitava hyökkäjä julkaisi Instagram-tilillään tunteikkaan päivityksen tämän päivän finaalia koskien.

Suomen ykkösketjun vasemmassa laidassa viilettävä 21-vuotias jyväskyläläinen on tehnyt kisojen viidessä ottelussaan huimat tehot 8+6=14, eikä hän ole jäänyt pisteittä vielä yhdessäkään ottelussa. Happeessakin yli 2,5 pistettä per peli iskenyt Kotilainen on puhuttanut kansainvälistä salibandy-yleisöä myös hauskuuttamalla heitä englanninkielisillä haastatteluillaan.

Suomi on edennyt kisoissa MM-finaaliin saakka. Pääkallo.fi:n haastattelussa Kotilainen totesi odottaneensa kisoihin pääsyä ja finaalia jo pienestä saakka. Radio Kompassin haastattelun mukaan laukut ovat olleet pakattuna jo kuusivuotiaasta saakka. Kotilainen julkaisi lauantai-iltana voitetun Tshekki-välierän tunteikkaan Instagram-päivityksen asian tiimoilta.

Peter Kotilaisen Instagram-päivitys:

3 comments

  1. Montako maalia tämä ihmemies Kotilainen teki tsekki ja sveitsi peleissä? Siis hieman kovempia maita vastaan kun unohdetaan nämä heittopussit Saksa, Tanska, Viro, jotka ovat vielä kaukana top-4 maiden tasosta. Näissä kisoissa Sveitsi ja Tshekki ovat taineet jäädä hieman lisää top-2 maista Suomi ja Ruotsi.