Tappioputkessa kyntävä NST saa tutun vahvistuksen penkin takaa – yli 200 liigapelin konkari tekee jälleen comebackin

Janne Ruippo (oik.) palaa jälleen tuttuun NST-nuttuun. Kuva: Markku Taurama

Janne Ruippo (oik.) palaa jälleen tuttuun NST-nuttuun. Kuva: Markku Taurama
Janne Ruippo (oik.) palaa jälleen tuttuun NST-nuttuun. Kuva: Markku Taurama

Kuusi edellistä peliään miesten Divarissa hävinnyt NST saa vahvikkeen kaukaloon penkin takaa, kun 205 liigapeliä NST:n ja Happeen paidassa Janne Ruippo palaa kaukaloon.

Kuukauden päästä 34 vuotta täyttävä ja muutaman vuoden ajan myös sukunimellä Kytösalmi tunnettu Ruippo on toiminut alkukauden joukkueenjohtajana. Kaudella 2014-2015 hän hyppäsi myös kaukaloon kesken sesongin, silloin apuvalmentajan paikalta.

– Ei tästä lajista näköjään niin helpolla pääse eroon kuin on kuvitellut, eikä sitä näköjään haluakaan. Aloitin salibandyn pelaamisen vuonna 1992 Voisalmen ala-asteen sählykerhosta, jolloin osa NST:n jätkistä ei ollut edes syntynyt. Kaikkihan sen tietää ja sanoin sen jätkillekin, etten pallollisesti mikään taikuri ole, mutta uskon, että jotain uutta voin joukkueelle antaa, Ruippo kommentoi karsijan paikalla Divarissa olevan NST:n sivuilla.

Päävalmentaja Perttu Kytöhonka ottaa ilomielin vastaan nuoreen joukkueeseen lisää kokemusta.

– ”Kosi” tuo mukanaan sen reilun 200 liigapelin kokemuksen. Hän tuo tullessaan myös roppakaupalla positiivista johtajuutta. On hieno viesti, kun meidän nuoret pelaajamme näkevät, että vanha konkari haluaa tulla mukaan ja kun sieltä tullaan, sieltä tullaan 100-prosenttisella NST-sydämellä ja asenteella, Kytöhonka toteaa.

Joukkueen kausi on ollut vaikea, mutta molemmat uskovat vakaasti tulosten paranevan.

– Hankalasta alkukaudesta huolimatta treenaamme hyvin, joukkue on sitoutunut ja uskoo että se työ alkaa näkyä myös tulostaululla. ”Kosi” tuo tähän vielä lisää sytykettä, Kytöhonka luottaa.

– Nyt on aika kääntää kelkka. Joukkueen alkukausi ei ole mennyt niin kuin on suunniteltu, mutta käännämme yhdessä uuden sivun, Ruippo vakuuttaa.

205 liigapelissä Ruippo ehti keräämään 114 (72+42) tehopistettä, ja Divarissa 71 pelissä on toistaiseksi syntynyt 21 (7+14) pinnaa. Happeeta Ruippo edusti kaudet 2004-2006, ja keväältä 2005 palkintokaapissa on SM-hopea.

Ruippo on kokoonpanossa, kun kuluvan kalenterivuoden aikana vain neljästi 24 yritykestä sarjaottelun voittoa juhlinut NST yrittää sunnuntaina päästä takaisin pisteisiin kiinni kotipelissä LNM:ä vastaan.

3 comments

  1. Hei Kytöhonka. Mites se pelaamalla oppii tyyli on toiminu? Oisko pitäny kerran tai kaks käydä kolisteleen rautaa sittenkin…

  2. Kakkoseeeeeen kakkoooooseeeeen!!!

  3. Tsemppiä Etelä-Karjalaan!
    Pysykää pinnalla (Divarissa)!