Tunteella pelaavalta kisojen väriläiskältä voiton jälkeen jalo ele – ”Sillä tavalla kunnioitetaan vastustajaa”

Tapanilan Erän kasvatti Tnakit Kayairit edustaa MM-kisoissa Thaimaata. Kuva: IFF.

Thaimaan pelaajat rynnistivät faniensa eteen juhlimaan. Kuva: IFF.
Thaimaan pelaajat rynnistivät faniensa eteen juhlimaan. Kuva: IFF.

Thaimaa voitti Australian lukemin 4-3 huikeassa trillerissä. Voitolla Thaimaa pelaa sijoista 13-14 ja Australia sijoista 15-16.

Thaimaa johti kamppailua jo 2-0, mutta Australia kiri tasoihin ja meni ohi. Kolmannessa erässä Thaimaa onnistui tasoittamaan kamppailun. Ajassa 59:48 pallo poltti Australian puolustajan lavassa ja thaimaalaiset pääsivät katkoon. Pallo pomppi flipperin lailla ja löytyi lopulta kenguruvaltion maalista.

Petteri Nykky ja Samu Kuitunen Australian penkin takana antoivat tiukat ohjeet, miten loppu pelataan. Thaimaan maalille syntyi valtava hässäkkä, joka päättyi siihen, että tuomarit vihelsivät ausseille rangaistuslaukauksen Thaimaan puolustajan maastapelaamisen vuoksi. Rankkari kuitenkin epäonnistui ja Thaimaa juhli todella voimakkaasti maalin voittoa. Pääkallo.fi jututti ottelun tauottua Suomessa vuodesta 2007 asunutta ja pelannutta Tnakit Kayairitia.

– Oli hyvä peli. Meillä oli vähän parempi jengi. Tiukalle taas meni, kun meille vihellettiin se jäähy aivan viimeisillä sekunneilla, Kayairit luonnehti.

Ottelun jälkeen nähtiin jotain suomalaiselle urheilun seuraajalle kovin erikoista. Thaimaan pelaajat kerääntyivät riviin tappion kärsineen Australian vaihtopenkin eteen ja kumarsivat nöyränä vastustajan valmentajille. Sen jälkeen sama toistui vastustajan fanien edessä.

– Thaimaalaisessa kulttuurissa on tapana kumartaa etenkin vanhemmille ihmisille. Tässä tapauksessa kumarretaan aina vastustajan valmentajille ja sillä tavalla kunnioitetaan vastustajaa, Kayairit totesi.

Kayairit muutti Suomeen Thaimaasta kymmenvuotiaana ja aloitti saman tien salibandyn. 19-vuotias hyökkääjä on pelannut Tapanilan Erässä, mutta tällä kaudella hän edustaa rinnakkaisedustuksella SSV:tä A-junioreiden SM-sarjassa ja Erä Akatemiaa miesten Divarissa.

– Tavoite on kehittyä koko ajan paremmaksi. MM-kisoista saa paljonkin erilaisia asioita mukaan Suomeen. Peli on tosi erilaista, mutta kyllä täälläkin on huikeaa pelata. Fiilis on vielä parempi kuin Suomessa, Kayairit iloitsi raikas hymy naamallaan.

Tapanilan Erän kasvatti Tnakit Kayairit edustaa MM-kisoissa Thaimaata. Kuva: IFF.
Tapanilan Erän kasvatti Tnakit Kayairit edustaa MM-kisoissa Thaimaata. Kuva: IFF.

Tunteella eläminen ja pelaaminen välittyivät kyllä lehtereille. Sekä Thaimaan että Australian useat kymmenet fanit pitivät kovaa mekkalaa, ja kentällä juhlittiin onnistumisia jopa raivokkaasti. Kayairitin mukaan peleissä eletään todella vahvasti mukana myös penkillä. Joukkueen ilme oli kaikin puolin todella yhtenäinen, vaikka takana on vain yhden kuukauden mittainen leiritys.

– Kuukauden verran treenasimme Göteborgissa joukkueen kanssa ja pidimme hauskaa. Tavoite oli tulla voittamaan näitä pelejä.

Ennen Australia-ottelua Thaimaa oli lohkovaiheessa kaatanut Singaporen lukemin, mutta kokenut karvaan 5-4-tappion sekä Kanadalle että USA:lle.

– Ihan hyvin turnaus on mennyt, mutta kaksi tappiollista otteluakin olivat ihan voitettavissa. Kanadaa vastaan voitto oli lähellä, mutta kääntyi lopuksi heille rankkarin myötä. Nälkää riittää vielä viimeiseen otteluun, Kayairit harmitteli päätään hieman pyöritellen.

Thaimaan salibandy on vasta ottamassa ensimmäisiä askeleitaan. Maassa ei ole lainkaan liigaa, mutta sen järjestämisen eteen tehdään kovasti töitä.

– Ainoa virallinen joukkue on käytännössä maajoukkue. Thaimaalaiset pelaajat treenaavat ja pelaavat Pattayan lähellä paikassa, jossa on kunnon kaukalot ja kentät ynnä muut. Maahockeyn kautta laji on laajenemassa, sillä tavoite on, että jokaisesta maahockeyjoukkueesta tulisi myös salibandyjoukkue, ja sitä kautta laji kasvaisi, Kayairit jutteli.

4 comments

  1. Tämä on hyvää näissä kisoissa, että on tavallaan A/B mm-kisat samassa paketissa. Isoja tunteita eletään jo ennen finaaleita, toki me suomalaiset emme tätä näe, vaan pelkkä voitto ja kulta… Onneksi netti näyttää, hyviä ja jännittäviä pelejä. Kohta isäntien matsi. Ja mikä parasta katsomoissa saa keskittyä katsomiseen, yhdessä toisen joukkueen fanien kanssa, kaikissa lajeissa ei mene näin…

  2. Jännä että Thaimaan joukkue. Saa käyttää hihatonta pelipaitaa??? Kiellettiinhän nuo aikanaan Camerunin jalkapallomaajoukkueelta. Espoon Oilers pelasi joitain kausia vaaleansinisellä hihattomalla pelipaidalla. Mielestäni tyylikkäin liigapaita Suomessa!