Valtteri Viitakoski saattaa valita salibandyn päälajikseen – harjoitellut jo liigajoukkueen kanssa

Kuva: IFF

Kuva: IFF
Valtteri Viitakoski debytoi miesten MM-kisoissa Riiassa. Kuva: IFF

Kanadan ja Viron välisestä neljännesvälierästä ei muodostunut varsinaista klassikkoa, ja Viro eteni puolivälieriin 16-4-voiton turvin. Kanadan joukkueessa ensi kertaa MM-tasolla esiintynyt Valtteri Viitakoski kommentoi Pääkallo.fi:lle tuntemuksiaan ottelun jälkeen.

Suomalaisnuorukaisen osalta ottelussa oli myös valonpilkahduksia, ja laituri iski kaksi Kanadan neljästä osumasta. Ottelun startti oli hyvin nihkeä kanadalaisittain.

– Pelattiin ensimmäinen erä huonosti. Kaveri tuli aggressiivisesti peliin, ja oltiin vähän varpaillamme alussa. Kun vastustaja pääsi selkeään johtoon, niin valmentajatkin ajattelivat, että ruvetaan säästelemään huomista varten, ja pelataan vain omaa peli loppuun asti. Siinä se ottelu aika lailla oli, Viitakoski kommentoi.

Kanada pelaa turnauksessa tappion myötä sijoista 9-12. Joukkue on voittanut turnauksessa Singaporen (2-1) ja Thaimaan (5-4). USA oli kanadalaisia parempi maalein 8-1.

– Pari hyvää ottelua ollaan pelattu, ja kaksi melkoista floppipeliä. USA- ja Viro-ottelut ovat olleet huonoja. Ihan hyvin on mennyt siinä mielessä, että meillä on nuori joukkue mukana höystettynä muutamalla kokeneemmalla pelaajalla, Viitakoski arvioi.

Ex-jääkiekkoilija Vesa Viitakosken poika debytoi miesten MM-tasolla Riian kisoissa. Vuoden 2015 nuorten MM-kisoissa Kanadaa ensi kertaa edustanut 20-vuotias on istutettu ykkösvitjaan Brandon Barberin ja Kristoffer Ruckemanin kanssa. Omien sanojensa mukaan hän on sopeutunut miesten joukkueeseen mainiosti.

– Hyvin olen sopeutunut. Mukana on tuttuja kavereita tuolta alle 19-vuotiaiden maajoukkueesta. On hyvä, että olen päässyt pelaamaan ykkösvitjaan ja ykkösylivoimaan, ja rooli on ollut vahva. Siinä on kiva pelata hyvien pelikavereiden kanssa, Viitakoski kiitteli.

Viitakoski pelaa salibandyn ohella myös jääkiekkoa, eikä ihan missään rupusakissa, vaan A-junioreiden SM-sarjassa Ilveksen riveissä.

Jääkiekon ja salibandyn säännöt ovat osittain hyvin erilaiset, mutta nuoren pelurin mukaan niiden suhteen ei ole ollut suurempia ongelmia. Osa erikoisemmista säädöksistä tuppaa kuitenkin unohtumaan.

– Tuossa pelin aikana meinasi käydä köpelösti, kun maila katkesi, ja meinasin unohtaa nostaa sen mukaan. Sen verran olen kuitenkin salibandya pelannut, että eipä oikein muita tuollaisia juttuja ole. Muistin vain tuossa mailan katkettua, että joku sai siitä jäähyn nuorten kisoissa, ja se oli jäänyt mieleen. Muuten en olisi sääntöä tiennytkään, Viitakoski kertoi.

Vielä nuorten MM-kisojen aikaan jääkiekko oli Viitakoskelle selkeä ykköslaji. Sittemmin tilanne on kehittynyt siten, että laituri on keskittänyt tarmoaan salibandyyn yhä enemmän.

Kiekkomies on pelannut tällä kaudella A-junioreiden 1. divisioonaa Nokian KrP:n riveissä. Pelejä on kertynyt myös miesten kakkosdivisioonasta KrP Akatemian kanssa. Kruununa voidaan pitää sitä, että Viitakoski on päässyt harjoittelemaan Nokian KrP:n miesten liigajoukkueen kanssa.

– A-junioreissa on yksi tuttu, ja hän kysyi, että haluaisinko tulla heille pelaamaan. Alustavasti piti pelata vain A-junioreiden ykköstä, mutta sitten kysyttiin josko haluaisin mennä pelaamaan myös miesten kakkosjoukkueen mukaan, ja nyt olen käynyt myös niiden treeneissä sekä peleissä. Sen lisäksi olen käynyt myös muutamissa edustusjoukkueen treeneissä. Saa nähdä mikä on tilanne ensi vuonna. Onko se sitten jääkiekko vai salibandy kumpaa jatkan, Viitakoski valotti.

Onko siis tosiaan vaihtoehtona, että jääkiekko jää ja keskityt pelkästään salibandyyn?

– Kyllä sekin on vaihtoehto. Pelaan viimeisiä A-juniorivuosia jääkiekossa, ja jatko riippuu pitkälti siitä saanko mitään sopimusta jääkiekon puolelta. Vaihtoehtona on myös vaihtaa kokonaan salibandyyn.

One comment

  1. onko nuoremman viitakosken kansalaisuuden syynä, että syntyi kanadassa?