Video: Australialainen hevosurheilun asiantuntija hurmasi salibandyn MM-selostajana

Matthew Hill selosti muun muassa salibandyn MM-finaalin. Kuva: IFF

Matthew Hill selosti muun muassa salibandyn MM-finaalin. Kuva: IFF
Matthew Hill selosti muun muassa salibandyn MM-finaalin. Kuva: IFF

Moni salibandyn MM-kisoja seurannut saattoi hiukan yllättyä, kun huomasi, että MM-otteluissa on Youtube-kanavalla englanninkielinen selostaja.

Tuikituntematon miesääni hoiti hommansa vähintäänkin hyvin, jopa erinomaisesti. Arvioimme toimituksen sisällä, että kyseessä on brittiläinen selostaja, joka kuulostaa salibandyn suhteen eksoottiselta. Puhelu IFF:lle selvensi kuitenkin muutamia seikkoja.

Miehen nimi on Matthew Hill, ja hän ei ole brittiläinen kuten virheellisesti oletimme.

– Hän oli ollut aiemmin Olympic Broadcasting Centerillä selostajana. Hill oli Riossa selostamassa kaksi kuukautta kesällä. Kansalaisuudeltaan hän on australialainen, ja hän on toiminut alunperin hevosurheilun parissa. Hill on selostanut aiemmin yleisurheilua, ratsastusta, melontaa ja muita lajeja. Se, että hänestä tuli salibandyselostaja on monen sattuman summa, mutta hän osoittautui erittäin arvokkaaksi kaveriksi, IFF:n pääsihteeri John Liljelund valaisi Pääkallo.fi:lle.

Selostusnäytettä voit kuunella oheiselta videolta:

4 comments

  1. Oli kyllä erinomainen selostaja ja huima lisä nettilähetyksiin! Toivottavasti saadaan kaveri jatkossakin sählyääneksi.

  2. Tuli kateltua pelejä tuolta ja oli kyllä hyvä äijä! Jos muutkin kattelis, niin ehkä tajuis, että mmkisat on pienille maillekin hienotapahtuma!!