Video: Katso kolmannen MM-kisapäivän kaikki tulokset ja maalit

Maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Rasmus Enström (vas.) pelasi ensimmäisen ottelunsa RIiassa Norjaa vastaan. Kuva: IFF

Maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Rasmus Enström (vas.) pelasi ensimmäisen ottelunsa RIiassa Norjaa vastaan. Kuva: IFF
Maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Rasmus Enström (vas.) pelasi ensimmäisen ottelunsa RIiassa Norjaa vastaan. Kuva: IFF

Maanantai oli aiempia hiljaisempi MM-kisapäivä, mutta siitäkin huolimatta Riian kaukaloissa ahkeroitiin viiden ottelun verran.

Suomen Peter Kotilainen iski hattutempun Viron verkkoon, ja osumia pääsee ihailemaan alla olevasta koosteesta. Myös Viron Mats Tamme höynäytti suomalaismaalivahti Eero Kososta kahdessa rangaistuslaukauksessa.

B-lohkon maanantaisessa kamppailussa Ruotsi otti 8–2-voiton Norjasta. Ruotsin tähtihyökkääjä Alexander Galante Carlström oli kovassa pistevireessä 2+1-tehoilla. MM-kisoja edeltäneessä EFT-turnauksessa loukkaantunut Rasmus Enström palasi kaukaloon Norjaa vastaan ja syötti yhden Galante Carlströmin osumista.

Ruotsi kohtaa lohkon päätöspelissään tiistaina Tshekin.

Petteri Nykyn ja Samu Kuitusen valmentaman Australian kisat jatkuivat tappiolla Slovakiaa vastaan. Loppulukemat kirjattiin slovakeille peräti 2–12. Vasta 17-vuotias Michal Dudovic on ihastuttanut taidokkailla otteillaan Slovakian riveissä, ja hän on iskenyt kahdessa pelissä jo tehot 4+3=7.

Slovakia kohtaa C-lohkon kärkikamppailussa Tanskan tiistaina kello 11.15 alkaen.

Alle on listattu kaikki kolmannen kisapäivän (5.12.) tulokset ja maalikoosteet.

A-lohko:
Suomi–Viro 10–3 Ottelutilastot

B-lohko:
Ruotsi–Norja 8–2 Ottelutilastot

C-lohko:
Tanska–Puola 4–2 Ottelutilastot

Australia–Slovakia 2–12 Ottelutilastot

D-lohko:
Thaimaa–Kanada 4–5 Ottelutilastot

One comment

  1. Kaikkia maaleja näissä ei suinkaan näytetä. Muutama hassu vain.
    Mitä ihmeen koosteita nämä ovat olevinaan?