Kahdesti maalannut SSRA-hyökkääjä: ”Kaksi ensimmäistä erää vähän täristiin”

Emmi Niemelä upotti kaksi maalia TPS:n verkkoon. Kuva: Mika Hilska

Emmi Niemelä upotti kaksi maalia TPS:n verkkoon. Kuva: Mika Hilska

TPS ja Rankat Ankat kohtasivat lauantaina salibandyn naisten Suomen Cupin finaalissa Tampere Areenalla. TPS vei tiukasta väännöstä voiton maalein 5-4.

Rankkojen Ankkojen kokeneempaan kaartiin kuuluva Emmi Niemelä, 27, vastasi kahdesta joukkueensa osumasta.

– Kaksi ensimmäistä erää vähän täristiin, kun oli meille uusi tilanne, eikä päästy omalle tasolle. Kolmas erä oli meiltä sitä tasoa mihin pystymme hyvänä päivänä. Sinänsä jäi vähän kaivelemaan, että ei päästy heti alusta sille tasolle. Kolmas erä oli ihan hyvä, Niemelä kommentoi Pääkallo.fi:lle taistelun tauottua.

TPS johti ottelua 5-2 kahden erän jälkeen, ja SSRA vaikutti olevan pahasti sillassa. Kolmannessa periodissa oululaisryhmä löysi uuden vaihteen ja kiri vielä maalin päähän. Tasoitusosumakaan ei ollut kaukana.

– Puhuttiin kopissa, että kyllä me pystytään parempaan. Tiivistettiin siinä samalla kahteen kenttään ja saatin hyvä rytmi ja onnistumisia. Ei kuitenkaan ihan riittänyt tänään, Niemelä valotti kolmannen erän tasonnoston syitä.

SSRA pelasi ensimmäistä kertaa Suomen Cupin finaalissa ja sama tilanne oli myös TPS:lla. Tappio otti koville ”Ankkojen” leirissä ja osan pelaajien silmäkulmat kostuivat tappion myötä. Niemelä näki, että kohtalaisen kokematon joukkue sai tappiosta huolimatta arvokasta kokemusta.

– Meillä on niin nuori ja kokematon joukkue, että kukaan ei ole Suomen Cupin finaalissa aikaisemmin. Aika vähän on muutenkaan joukkueen pelaajilla mitaleita, niin on tämä varmasti iso kokemus monelle, mutta ainahan sitä haluaa voittaa, Niemelä pohti.

SSRA nousi viime keväänä naisten Salibandyliigaan. Joukkueen debyyttikausi liigatasolla on sujunut vahvasti ja joukkue on tällä hetkellä naisten liigan neljäntenä. Oululaisryhmän tehokkaimman pelaajan mukaan nousija ei ole lähtenyt nöyristelemään liigakentille.

– Hyvin on kulkenut siihen nähden, että ollaan liiganousijoita. Ollaan jokaista peliä lähdetty voittamaan, ja meillä on ollut se asenne, että liiganousijalla ei ole mitään viivaa, jota ei voisi ylittää. Pystytään pelaamaan ihan sillä tasolla kuin itse halutaan ja työn kautta tulee se tulos. Ollaan tehty hyvin hommia ja uskottu omaan tekemiseen. Ei ole lähdetty nöyristelemään, mutta töitä on tehty nöyrästi, Niemelä päätti.