Jani Hakkarainen ruotii tuoreessa bloggauksessaan Suomen miesten salibandymaajoukkueen päävalmentajavalintaa. Hakkaraisen mukaan prosessi ei ole mennyt nappiin.
Joulukuun 11. päivä: Suomi voittaa kolmannen salibandyn miesten maailmanmestaruutensa. Finaali Riiassa Ruotsia vastaan on varsinainen trilleri. 70 minuutin pelin jälkeen tilanne on tasan 3-3. Sen sijaan rangaistuslaukauskilpailussa Suomi on Ruotsia selvästi parempi, suorastaan jäätävän hyvä. Sinivalkoinen joukkue juhlii mestaruutta sinikeltaisten mököttäessä taustalla. Samalla pitkän linjan salibandymies Petri Kettunen on saavuttanut ensimmäisen suuren voittonsa päävalmentajana.
– Minulla on sopimus vuoteen 2018, ja tuskin sitä irtisanotaankaan, ilmoittaa Kettunen tuoreen maailmanmestarin itseluottamuksella pelin jälkeen Pääkallolle.
Joulukuun 22. päivä, kaksi päivää ennen joulua: Helsingin Sanomat julkaisee jutun, jonka otsikko kuuluu: ”Salibandyn kultavalmentaja Petri Kettunen jäämässä yllättäen ilman jatkopestiä”.
Jutussa Salibandyliiton puheenjohtaja Ismo Haaponiemi kommentoi toimittaja Heikki Miettiselle seuraavasti:
-Tilanne on sillä lailla muuttunut, että olemme saaneet MM-kisat vuodelle 2020.
– Ja nyt haluamme katsoa päävalmentajatilanteen. Emme suoraan katso Peteä, vaan sellaista, joka voisi olla päävalmentaja seuraavat neljä vuotta, Haaponiemi jatkaa.
Kettunen kuulee liiton johdon uudesta linjauksesta toimittaja Miettiseltä:
– Ei ole minulle tullut sellaista tietoa, että paikka olisi avoin. Ei ole ollut puhetta.
Haaponiemi ojentaa siis varsinaisen joululahjan Kettuselle.
Mestaruushuumassa monelta on tainnut unohtua, että Kettusta ei tarvitsisi muodollisesti irtisanoa, jos päävalmentajaa haluttaisiin vaihtaa. Hänellä, Mika Ahosella ja Jussi Jäntillä on vain optio seuraavasta kahden vuoden kisaperiodista ennen Prahan MM-kisoja joulukuussa 2018. Mikäli liitto ei optiota halua käyttää, niin Kettusen ja hänen apulaistensa työ miesten maajoukkueessa päättyi uutena vuotena.
Helsingin Sanomien jutussa Haaponiemi sanoo, että liitossa halutaan nyt ainakin harkita option käyttämättä jättämistä:
– Haluamme katsoa Peten lisäksi kaikki vaihtoehdot, ja voisiko olla eri henkilö huippu-urheilujohtajana ja päävalmentajana.
Haaponiemi esittää siis kaksi perustetta harkinnalle. Prahan kisojen päävalmentajan on ensinnäkin tarkoitus vetää myös kotikisat vuonna 2020. Toiseksi liitossa on selvästi haluja purkaa Kettusen hankala kaksoisrooli sekä päävalmentajana että huippu-urheilujohtajana, joka on muiden töiden ohella maajoukkuevalmentajien esimies. Kettunen on viime vuosina istunut kahdella pallilla.
Haaponiemen perusteet ovat hyviä. Kotikisojen päävalmentajan ja koko valmennusryhmän on hyvä kokea ainakin Prahan kisat ennen kotiyleisön eteen astumista. Kotikisat ovat suuri mahdollisuus yleisön tuen vuoksi, mutta niissä on myös suurimmat paineet ja riskit häiritseville ulkourheilullisille seikoille. Näiden selättämiseksi valmentajilla on hyvä olla kokemusta MM-kisoista vieraskentällä.
Toiseksi olisi kokonaisedun mukaista, että miesten päävalmentaja ja huippu-urheilujohtaja olisivat eri henkilö. Silloin huippu-urheilujohtaja pääsisi täyspainoisesti johtamaan huippusalibandya Suomessa ja kaikkien maajoukkueiden toimintaa päävalmentajien esimiehenä. Ei tulisi myöskään epäilyksiä intressiristiriidoista.
Lisäksi Kettunen olisi kenties voinut pitää hevosensa tallissa mestaruushuumassa. Hän olisi voinut sanoa vain, että nyt juhlitaan ja optiota katsotaan myöhemmin. Kettusella lähti itseluottamusmyrskyssä keulimaan. Kenties kysymys oli myös hieman liiallisesta vallantäyteisyydestä päävalmentajana ja huippu-urheilujohtajana.
Miksi ei asiaa hoidettu yksityisesti ja hyvissä ajoin?
Ottamatta kantaa valmentajavalintoihin, Haaponiemen ja sikäli liiton tapa hoitaa asia oli tökeröistä tökeröin. Tuore maailmanmestari saa kuulla toimittajalta, että toinen sopijaosapuoli harkitsee hänen optionsa käyttämistä. Asia olisi ollut helppoa ja tyylikästä hoitaa yksityisesti.
Sitä paitsi Haaponiemen puhe tilanteen muuttumisesta on hyvin outoa. Vuoden 2020 kotikisoja ei ole myönnetty Suomelle aivan hiljattain. Ne myönnettiin joulukuun 11. päivä vuonna 2015, siis tasan vuosi ennen Riian finaalia. Tämä tapahtui Tampereella naisten MM-kisojen yhteydessä.
Tilanne ei siis ole Riian kisojen jälkeen muuttunut. Liitolla on ollut yli vuosi aikaa harkita asiaa. Hyvin on ollut tiedossa, että Riian kisoista alkaa neljän vuoden erityinen ajanjakso, joka päättyy kotikisoihin. Tämän jakson miesten valmentajakysymys ja huippu-urheilujohtaja-asia olisi voitu hoitaa hyvissä ajoin ennen Riikaa, varsinkin kun ne olivat ilmeisesti suhteellisen riippumattomia Riian tuloksesta.
Jos näin olisi toimittu, asia olisi ollut jo pitkään selvä ja kotikisaprojekti jo käynnissä. Mutta kun niin ei toimittu, on aiheutettu täysin turha myöhästyminen, hämmennys, sekaannus ja lommo luottamukseen.
Kotikisojen paineissa päävalmentaja tarvitsee täydellisen luottamuksen
Mikäli Kettunen nimittäin jatkaa, hänelle jää väistämättä kalvamaan epäilys liiton luottamuksen täydellisestä pitävyydestä. Pitää myös muistaa, että jo neljä vuotta sitten Zürichin MM-kisojen jälkeen nähtiin vastaava soppa, kun oli hyvin epäselvää, jatkaako Kettunen.
Kotikisojen paineissa päävalmentaja tarvitsee liiton täysin horjumattoman selkänojan. Ei saa olla pienintäkään epäilystä häiritsemässä keskittymistä oleelliseen. Päävalmentajuus on vastuullista ja joskus jopa yksinäistä työtä, kuten kaiken kokenut Erkka Westerlund tuoreessa avoimessa kirjeessään suomalaiselle urheilujohdolle painottaa:
”Urheilujohdon tehtävä on tukea valmentajien ja urheilijoiden yhteistyötä. Tätä tukea hyvin harva valmentaja saa. Vaikeissa tilanteissa vastuun kantaa yleensä valmentaja yksin, ”epäonnistunut” valmentaja. … Hyvä yhteistyö perustuu aina molemminpuoliseen luottamukseen. Sitä me tarvitsemme suomalaiseen urheiluun.”
Salibandyliiton johdon keittämä soppa on jälleen surullinen esimerkki tämän luottamuksen murentamisesta, itse asiassa täysin turhasta sekoilusta.
Juuri ennen Valmentajalla on väliä –kampanjaa, joka alkoi tammikuun ensimmäinen päivä kuluvaa vuotta.