Matti Vapaniemi on tuttu mies ainakin porilaisille ja Tamperelaisille salibandyihmisille. Suomessa porilaisseurojen lisäksi Vapaniemi on edustanut Tampereen Classicia. Hänet on nähty myös kahteen otteeseen Suomen maajoukkueessa. Tällä hetkellä vikkeläkinttuinen porilainen juoksee reikäpallon perässä Etelä-Sveitsissä, Ticinon kantonissa.

Otto Valavuo jututti 29-vuotiasta maailmanmatkaajaa ja antoi hänen kertoa aivan omin sanoin urastaan. Millaista elämää mies on maailmalla viettänyt ja missä eri seuroissa, se selviää alta.

Tervehdys Matti! Kerro alkuun omasta taustastasi ja urastasi? Missä pelasit Suomessa ja missä olet pelannut Sveitsissä?

– Aloitin salibandyn 16-vuotiaana jääkiekon ohella. Ensimmäinen seurani oli porilainen Koiviston Isku, jonne Porin silloinen junioritähti ja nykyinen Karhu-ikoni Ville Salonen minut houkutteli. Pari talvea taiteilin kahden lajin parissa kunnes salibandy alkoi kulkea siihen malliin, että päätin lopettaa jääkiekon ja siirtyä salibandyseura Karhuihin.

– Myöhemmin Karhut ja SBS Pori yhdistyi FBT Poriksi, jonka kanssa nousimme aina Salibandyliigaan asti. Liigakarsinta OLS:aa vastaan oli kaikella tapaa ikimuistoinen. Ennen viidettä ja ratkaisevaa ottelua Oulussa silloinen päävalmentajamme Sami Väre tarjosi pelaajille olutta kopissa. Kilistelimme ja otimme hörpyt Karhua ennen matsin alkua. Voitimme ottelun jatkoajalla ja paluumatkalla juhliessamme liiganousua otimme vielä kirsikaksi kakun päälle porttikiellon pohjanmaalaiselle huoltoasemalle.

– Pelasin FBT Porin kanssa vielä seuraavan liigakauden joka päättyi putoamiseen. Tuon kauden jälkeen Classic otti yhteyttä ja siirryin Tampereelle. Tarina kertoo, että Tampereen salibandylegenda Veli-Matti ”Vellu” Koivunen oli suositellut minua Pasi ”Passo” Peltolalle.

– Vuodet Tampereella ja Classicissa olivat upeita, sekä kentällä että sen ulkopuolella. Vaikkakin tiedän Mika Savolaisen tokaisseen yhteisen taipaleemme alussa hieman tuohtuneena että ”en minä ole tänne (Classiciin) tullut minkään vapaniemien kanssa pelaamaan” ja Lassi Vänttinen nauroi päin naamaa, kun kuuli joutuvansa kanssani samaan viisikkoon. Onnistuin kuitenkin käyttämään mahdollisuuteni hyväksi Classicissa, kehityin pelaajana valtavasti ja sain vyölle muutaman maaottelunkin. Vänä ja Savokin siitä sitten leppyivät ja lopulta muodostimme heidän, Mäkipään Ilkan sekä Lehtisen Jussin kanssa parhaimman viisikon jossa olen koskaan pelannut. Kovia pelimiehiä ja hienoja ihmisiä jokainen.

– Kolmen Classic-kauden jälkeen suuntasin Sveitsin pääsarjaan Churin joukkueeseen. Kauden 2012/2013 saldoksi jäi neljä pelattua ottelua, kaksi olkapääleikkausta ja potkut.

– Seuraavaksi matka jatkui Kloteniin, jossa pelasin pääsarjaa kaksi seuraavaa kautta. Ensimmäinen kausi oli oikein onnistunut, ennakkoarvioista poiketen saavutimme playoff-paikan ja kannoin koko kauden paikallista ”Tupla-läikkää” selässäni. Jälkimmäisenä jouduin jälleen olkapääleikkaukseen ja pelasin vain puolet kaudesta.

– Edelliskauden edustin Zug Unitedia Sveitsin toiseksi korkeimmalla tasolla. Siellä meitä oli useita suomalaisia. Minun lisäkseni valmentajat Arto Riihimäki ja Juha Leinonen sekä pelaajista Panu Kotilainen ja Aki Hietanen. Tästä kaudesta olisi tarinoita kerrottavana, mutta säästetään ne myöhemmäksi, koska muistot ovat vielä sen verran tuoreita ja rikokset eivät ole vielä vanhentuneet.

Siirryit täksi kaudeksi Ticinoon lähelle Italian rajaa paikkaan, jossa aurinko paistaa jatkuvasti. Miten olet viihtynyt uudessa kaupungissa?

– Erittäin hyvin. Ihmiset tällä alueella pitävät itseään enemmän italialaisina kuin tyypillisinä sveitsiläisinä ja käyttäytyminen on sen mukaista. Ihmiset ovat hyvin temperamenttisia. Kotiotteluissamme käy useimmiten vain muutama sata katsojaa mutta välillä ei kuule edes tuomarin vihellyksiä kun huuto katsomossa on niin äänekästä. Lisäksi ihmiset ovat erittäin avuliaita, ja minua on pidetty täällä kuin kukkaa kämmenellä.

– Lisäksi ilmasto Sveitsissä on minulle erittäin mieleinen. Täällä on pitkä kesä ja talvella ei ole kovin kylmä. Täällä Etelä-Sveitsissä se korostuu vielä entisestään, kun lämpötila ei juuri koskaan laske alle nollan ja lämpimänä talvipäivänä asteet kipuaa kympin paremmalle puolen. Runsas auringonvalo pitää mielen virkeänä, puhumattakaan näistä maisemista. Italian rajalle on matkaa vain 10 minuuttia ja Milanoon tunti, joten kyllä täällä kelpaa asustella.

Olet viihtynyt ulkomailla jo useamman vuoden, vieläkö Matti Vapaniemi nähdään kotoisissa Suomen pääsarjoissa?

– Vaikea kysymys, mutta mahdollisesti. Kuluva kausi on minun viides ja todella suurella todennäköisyydellä myös viimeinen Sveitsissä. Luultavasti lopetan pelaamisen tähän kauteen tai ainakin pidän taukoa.

Millainen on Matti Vapaniemen arkipäivä Ticinossa?

– Normaalisti heräilen klo 9-10 aikoihin. Laitan kahvit tulille, teen aamupalaa, katselen yön NHL-kierroksen kohokohdat ja lueskelen päivän uutiset. Puoliltapäivin lounastan ja kahvittelen ruotsalaisten pelikavereiden kanssa ja/tai käyn salilla treenailemassa ja jumppaamassa. Tällä hetkellä käyn italian kielen kurssia, joten siellä menee iltapäivät ja ylimääräisille treeneille jää vähemmän aikaa. Illalla menen sitten joukkueen treeneihin, jotka ovat sveitsiläiseen tyyliin erittäin myöhään loppuen klo 22 jälkeen.

Olette tällä hetkellä NLB:ssä kahdeksantena ja kiinni playoff-paikassa. Mikä on joukkueen tavoite tällä kaudella?

– Tavoitteena on napata seuran historian ensimmäinen playoff-paikka. Aloitimme kauden pirteästi, mutta viimeisimmät pelit ovat menneet vähän niin ja näin. Sarjassa on muutama joukkue joita on erittäin hankala voittaa, mutta useimpien joukkueiden kanssa pystymme taistelemaan joka kerta voitosta. Joten homma on omissa käsissämme ja uskon, että pystymme saavuttamaan pudotuspelipaikan. Kapea materiaalimme ei tosin kestä juurikaan loukkaantumisia ja meidän ulkomaalaisten pitää illasta toiseen pystyä ratkomaan pelejä.

Sait myös seurakaveriksesi kaksi ruotsalaista pelimiestä sekä viimeisimpänä Juho Miilunpalon Klotenista. Onko helpompaa, kun joukkueessa on muitakin ulkomaalaisia?

– Ensimmäisellä kaudella Sveitsissä oli kyllä erityisen tärkeää, että Koskelaisen Kari oli samassa jengissä. ”Kartsa” opetti tavoille ja auttoi sopeutumaan. Jokaisessa joukkueessa jossa olen pelannut on ollut joku suomalainen seurana ja kyllähän se on mukavaa, että saa välillä puhua suomea. Usein ulkomaalaiset hengailevat sitten myös kaukalon ulkopuolella yhdessä.

– Alkukaudesta näytti jo siltä, että olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa minulla ei ole suomalaisia joukkueessani. Miilunpalon Juho soitti kuitenkin Yyteristä, ja sanoi, että oli kesäloma vähän venähtänyt ja kyseli samaan syssyyn ”olisiko pelihommia tarjolla?” Hoidin siinä sitten agentin roolia ja nyt ”Miilu” pelailee meillä silloin tällöin tuplalisenssin avulla. ”Miilulla” on alkanut jalka vähän painamaan, mutta penkistä nousee vielä kevyesti ainakin ’markka’ ja ilmaveivikin lähtee vielä vanhaan malliin.

Olet pelannut aiemmin hyökkääjänä ja tällä kaudella operoinut puolustajan tontilla? Miten on pakin tontilla lähtenyt?

– Olen rutiköyhän miehen Tero Tiitu. Pystyn pelaamaan molempia paikkoja ja pelipaikka onkin vaihtunut urani varrella moneen otteeseen, riippuen aina joukkueen tarpeista. Omasta mielestäni olen parempi puolustajana ja nautinkin siitä enemmän. Tällä kaudella pelaan puolustajan paikalla ja vastuuta on tullut todella paljon. Peliminuutteja on kertynyt lähemmäs 40 ottelua kohden. Kun kerran mieli on kirkas ja jalka raikas, niin kyllähän pelaaminen maistuu todella hyvälle tällä hetkellä.

Mitä asioita kaipaat Suomesta?

– Perhettä ja ystäviä tietenkin! Suomen kieltä myös. Tässä on nyt niin pitkään tullut änkytettyä englantia, saksaa, italiaa ja vähän ruotsiakin, että vähemmästäkin menee pannu jumiin. Kaipaan myös saunaa, ruisleipää ja betoninharmaata kylmää originaalia lonkeroa ahtojäillä. Eli ihan näitä normaaleja juttuja.

Kuka tulee tänä vuonna voittamaan Suomen mestaruuden?

– Finaalissa pelaavat Classic ja EräViikingit. Ottelu päättyy jatkoajan jälkeen 5-4 Classicille. Ratkaisuosuman ampuu puolesta kentästä erittäin suuresti sekä pelaajana että ihmisenä arvostamani herrasmies nimeltä Asser Jääskeläinen. Tuuletuksena nähdään kaksi täyttä kierrosta polvennostopikajuoksua.