Video: Kapteenin neljän maalin iltapuhde katkaisi kuuden ottelun tappioputken

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

Rauman SalBa ja Westend Indians mittelivät paremmuudesta sunnuntaina miesten Salibandyliigan saralla. Indians oli ottelussa vahvempi loppuluvuin 4-10.

SalBa aloitti ottelun hyvin ja johti ensimmäisellä erätauolla luvuin 2-1. Toinen periodi meni kuitenkin vieraiden nimiin maalein 1-4. Kotijoukkue ei saanut kolmannessa erässä kunnon kiriä aikaiseksi, vaan Indians vei viimeisen kaksikymppisen maalein 1-5.

Indiansin kovavireisin oli kapteeni Valtteri Kainulainen, joka iski pallon neljästi SalBan verkkoon. Peräti kaksi maaleista syntyi alivoimalla. Joonas Föhr vastaili tarjoilupuolesta, sillä sentteri syötti kaikkiaan neljä osumaa. Aaro Astala onnistui pistein 2+2 ja Mikael Sievänen kirjautti itselleen tehot 2+1 ottelussa.

Indians katkaisi voitolla kuuden ottelun tappioputken. Joukkueen edellinen voitto oli lokakuulta. Vahvan alkukauden ansiosta Indians on edelleen sarjan kahdeksantena. SalBalle tappio oli kauden kolmas perättäinen ja raumalaisnippu löytyy nyt sijalta 11.

Ottelutilastot

8 comments

  1. Valitettavasti toimittaja Eetu Setänen ei joudu kävelemään Eurajoelle ja takaisin. Koska valitettavasti on totta että salba tulee kauden jälkeen tippumaan divariin, koska lopuissa peleissä se ei tule saamaan pistettäkään.

  2. Voiko joku kertoa tietämättömälle että miten toi sarja systeemi toimii tuolla häntä päässä? Viimeinen tippuu divariin, tokavika karsii vai mitä..?

  3. En nyt jaksa tarkistaa ihan varmaksi, ulkomuistista, vika tippuu, toka vika ja kolmas vika playouteissa, eka keskenään ja häviäjä jatkaa divarin finaalin kakkosta vastaan, josta voittaja liigaan.

  4. S7 oikeassa. Joo aika huolestuttava on trendi mutta en usko, että m-team menisi ohi…. ja playouteissa en usko, että d1varin 2 voisi haastaa salbaa….

  5. Kriittisiä tappioita etenkin kotona Salballe, kun tulee vielä näin selkeästi. Koosteelle ainakin eksynyt aika isoja puolustuspään lapsuksia. Eikä oikein Kortelainenkaan tainnut vakuuttaa tällä kertaa, ainakin näistä olisi muutama ollut otettavissa.

    Toisaalta jälleen hyvä esimerkki siitä, että ilman toimivaa puolustusta ei hyväkään veskari tässä lajissa pärjää. 75-luokan nurkille asettuva torjuntaprossa on häntäpään jengeissä jo ihan kohtalaista tavaraa…

  6. Kosonenhan vois siirtyy salbaan veskaks niin saatais nollapelejä.cmon! 🙂

  7. Paljonko Hannulalla oli torjuntapros.div.Vaasassa?ja paljonko on nyt liigan Spv:ssä?taitaa vaan olla paremmat laukaukset divaris 🙂